Tärkeimmät asiat omassa kunnallisvaalikampanjassani

You are currently viewing Tärkeimmät asiat omassa kunnallisvaalikampanjassani
Kuva ajalta, kun olin kuntavaaliehdokas.

Kuten juuri on tullut ilmi, olen tosiaan ehdolla kunnallisvaaleissa vuonna 2021. Tampereen Vihreät antoi minulle kunnian liittyä yhdeksi ehdokkaistaan, joten kiitos heille valtavasti tästä tilaisuudesta!

En ole vaaleissa mukana julkisuuden takia tai siksi, että haluaisin päästä hyötymään ihmisistä. Minua ajaa vaaleissa aito halu auttaa ihmisiä, tehdä muutoksia ja parantaa satojen tuhansien ihmisten arkea Tampereen alueella. Juuri kunnallisvaalit ovat ne vaalit, joissa vaikutetaan eniten ihmisten arkeen.

Mainos

Tärkein asia henkilökohtaisesti minulle on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen tasa-arvoisesti kunnallistason päätöksenteossa. Kuntien talous on tiukalla, mutta sopeutuksia ja muutoksia ei voida tehdä sen ihmisryhmän kustannuksella, joka on jo valmiiksi taloudellisesti ahtaalla. Tampereella se tarkoittaa muun muassa sitä, että julkisen liikenteen hinnat pitää säilyttää tarpeeksi matalina, jotta kaikilla on tulotasosta riippumatta mahdollisuus hyödyntää laajaa infraa. Samalla se on ekoteko, sillä julkisella kulkeminen tuottaa huomattavasti vähemmän päästöjä, kuin mitä autoilu. Lisäksi julkista liikennettä tulee jatkuvasti kehittää ja parantaa palautteen pohjalta, ja kauempaakin pitää olla mahdollisuus päästä kohtuullisessa ajassa töihin ja vapaa-ajalle. Ratikan myötä tilanne kehittyy, mutta esimerkiksi paikallisjunia voitaisiin Helsingin alueen tapaan lisätä.

Terveyspalvelut eivät saa myöskään olla rahalla saatava juttu. Tällä hetkellä pelkkä sairaanhoitajan näkeminen voi olla jollekin kuluerä, joka kostautuu loppukuusta sillä, että rahaa ruokaan ei ole. Kunnalliset terveyspalvelut pitäisi saada mieluiten laskemaan hintojaan tai jopa poistamaan vastaanottokäyntimaksut kokonaan. Tällä tavalla ihmiset tulevat matalammalla kynnyksellä hoitamaan vaivojaan, eikä vaivojen hoidon pitkittyminen johdu tulevaisuudessa heikentyneeseen työkykyyn ja suurempiin hoitokustannuksiin.

Tulevaisuuden tarkastelu ja tulevaisuuden diskonttaaminen ovat vahvasti läsnä mielipiteissäni terveyspalveluja parantaessa. Pienituloisilla ei ole tällä hetkellä varaa kaikkiin hoitoihin tai mielenterveyspalveluihin. Näihin on myös paljon jonoa, joten hoidonsaanti pitkittyy välillä turhankin paljon. Panostamalla terveyspalveluihin nyt säästymme suurelta laskulta 10-20 vuoden päästä, kun vaivat ovat jo vaikeammin hoidettavissa ja työkyky alentunut.

Mielenterveyspalveluihin pääsy on tällä hetkellä haastavaa Tampereella, mikäli tilanne ei ole akuutti ja uhkaa henkeä ja terveyttä. Masennuksesta tai muista mielenterveysongelmista kärsivien tulisi saada 11 kuukauden sijasta ensimmäinen hoitokontakti jo parin viikon sisään. Tähän voisi auttaa esimerkiksi erilaiset hoitajien tapaamiset etänä – jo 15 minuuttia keskustelua videopuhelussa ja ongelman ymmärtäminen voivat auttaa potilasta. Mielenterveyteen pitäisi panostaa ensisijaisesti lisäämällä kunnan omia palveluita, mutta tarvittaessa ostopalvelut voivat tulla kyseeseen. Me kaikki ansaitsemme ihmisarvoisen elämän!

Tampereen tulee keskittyä myös moniammatilliseen hoitoon esimerkiksi päihdekuntoutujien osalta. Hoitojakso ei saa olla pelkästään vieroitusta, vaan ongelmien juurisyyt ja käytön taustat tulee hoidattaa moniammatillisella terveydenhoitoryhmällä. Terapian avulla ja jatkamalla hoitokontakteja edes etäyhteyksillä laitoshoidon jälkeen kuntoutettavilla on parempi mahdollisuus pysyä raittiina. Samalla he voivat vähitellen siirtyä kohti työelämää. Vaikka tähänkin hoitomuotoon liittyy hetkellisesti kasvavat kustannukset, voidaan hyödyt nähdä jo kymmenen vuoden päästä hoitokulujen laskemisena ja kasvaneena työläisten määrällä.

Tampereen tulisi kokeilla myös perustulokokeilua alueellisesti. Korona-aikaan moni ihminen putosi kannustinloukkoon, sillä satunnaisten työkeikkojen ottaminen saattoi johtaa tukien katkaisemiseen pitkäksikin aikaa ja oman toimeentulon vaarantumiseen. Perustulon avulla työnteko on aina kannattavaa, oli tunteja sitten paljon tai vähän. Samalla saataisiin valtakunnallisesti tuloksia siitä, miten perustulokokeilu vaikuttaisi ihmisten elämään. Skaalan on oltava kuitenkin suurempi, kuin mitä se oli Sipilän hallituksen epäonnistuneessa kyhäelmässä.

Tampereen keskusta on myös pidettävä vihreänä. Luontoalueet muun muassa Eteläpuistossa ja Pyynikillä tulee pitää rakennusvapaina. Luonto osoitti tärkeytensä etenkin pahimpaan korona-aikaan, kun ihmiset menivät sankoin joukoin tutustumaan kauniisiin suomalaisiin maisemiin. Lähiluontoalueiden säilyttäminen myös muilla asuinalueilla tulisi pitää prioriteettina samasta syystä.

Lopuksi kaupungin tulee edistää tasa-arvon toteutumista sen kaikissa toimielimissä ja edistää tasa-arvoa muutenkin Tampereen seudulla ja lähikunnissa. Lisäksi maahanmuuttajien integrointi osaksi Meidän Tamperetta pitää ottaa prioriteetiksi. Kaikki olemme tamperelaisia, ja ihmisten negatiiviset asenteet maahanmuuttajia kohtaan sekä rasismi tulee pitää poissa meidän kaupungista.

vihreat rgb 1

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.