Tampereen kaupungin tulee ottaa päätöksenteossaan huomioon mielenterveysvaikutukset

Mielenterveysongelmat ovat Suomessa lisääntyneet huomattavasti korona-aikaan ja käsillä on akuutti mielenterveyskriisi. Tampereella tilanne on katastrofaalinen.

Tampereen kuntavaaleissa voidaan ratkaista mielenterveyspalveluiden ongelmat. Videolla Santeri Kärki kertoo omia näkemyksiään.

Ongelmista puhuminen on myös lisääntynyt julkisuudessa ja nykyään voidaankin huomata, että mielenterveysongelmat koskettavat lähes kaikkia joko suoraan tai välillisesti läheisen kautta.

Huono-osaisuus, syrjäytyminen, opiskelu, pätkätyöt, muutokset elämässä tai jokin muu vastaava syy voivat laukaista mielenterveysongelmia kenessä tahansa. Mielenterveysongelmat eivät katso tulotasoa, mutta yleisimmin ne iskevät ihmisille, joiden arki on haastavampaa. Samalla niiden hoitaminen on hyvin eriarvoisella tasolla, sillä pienempituloiset voivat joutua odottamaan terapiaa muutamista kuukausista jopa vuoteen.

Mainos

Haastavaksi arjen on tehnyt monelle se, että Tampereen kaupunki on jatkuvasti leikannut euron sieltä, euron täältä. Tämän takia vaadin, että Tampereen kaupunkistrategiaan kirjataan se, että jokaisen valtuustossa tehdyn päätöksen pohjalla tulee olla vaikutusarvio mielenterveydelle.

Kaikki päätökset voivat vaikuttaa mieleen. Esimerkiksi:

🌲Lähipuiston kaataminen voi olla monille iso isku, kun siellä on vietetty paljon vapaa-aikaa ja rentouduttu. Osa arjen luksusta on poissa.

🏥Terveyskeskusmaksujen nosto voi johtaa siihen, että joku kokee turhaksi mennä lääkäriin, kun varat eivät riitä.

💻Koulun siirtäminen pois läheltä kotia voi vaikuttaa negatiivisesti sekä nuoren että aikuisen jaksamiseen.

⚽Liikuntamaksujen nosto kaupungin tiloissa voi viedä useammalta perheeltä harrastuksen ja nuorelta yhden osan identiteettiä, mikä voi aiheuttaa valtavia myllerryksiä mielessä.

Kaikki erilaiset kaupungin päätökset voivat aiheuttaa tai syventää mielenterveysongelmia. Päätöksenteossa mielenterveysvaikutukset tulee ottaa huomioon ennen päätösten läpiviemistä. Samalla pitää toki lisätä panostusta ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön, jotta ongelmat eivät ehdi syventyä ja jotta ne eivät maksa enemmän yhteiskunnalle tai yksilölle itselleen.

Leikkausten aika on ohi. Muutosten aika on nyt.

Lue myös: Lyhytterapiapalveluita tulee lisätä ja hoitoonpääsyä on nopeutettava

P.s Jos tilanteesi on akuutti, apua voi saada joko 112 tai Mieli RY:n tukipalveluista!

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.