Tiedote: Santeri Kärki julkaisi esikoisteoksensa “Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi”

Julkaisuvapaa heti


Santeri Kärki on julkaissut uuden kirjan, joka ilmestyi juuri huhtikuun lopussa. Kirjan nimi on “Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi”.

Kirja on Kärjelle, 28, ensimmäinen julkaistu tietokirja, mutta ei omien sanojensa mukaan viimeinen teos, joka julkaistaan.

Mainos


Inspiraatiota kirjan tekemiseen toi korona ja kuntavaalien siirtäminen.


“Kuntavaalien siirtäminen jätti hetkeksi aikaa pienen tyhjiön. Samalla, kun kurssit yliopistosta valmistumista varten oli tehty ja papereita odoteltiin, ei energiaa oikein ollut hetkeen tehdä vaalivalmisteluja.”


“Tauon aikana kuitenkin löysin vanhan historian kanditutkielmani jalkapallon globalisaatiosta. Innostuin sen luettuani tutkimaan aihetta lisää ja yhtäkkiä kasassa olikin useita kymmeniä sivuja ja lisää ideoita tuli jatkuvasti.”


“Tätä kautta syntyi lopulta kirja, jossa tarkastellaan jalkapallon vaiettua matkaa valtalajiksi. Politiikka kuuluu olennaisesti jalkapalloon ja se todistetaan tässä kirjassa monella eri vuosikymmenellä.”


Lisäksi kirjassa pohditaan jalkapallon kehitystä globaaliksi valtalajiksi sekä jalkapallon tulevia haasteita esimerkiksi koronapandemian jälkeisenä aikana.


Santeri Kärki on myös ehdolla vuoden 2021 kuntavaaleissa Tampereella Vihreiden listalla. Teemat voit katsoa täältä!


Kirja on saatavissa muun muassa näistä paikoista:

Books on Demand

Suomalainen kirjakauppa

Adlibris

CDON

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.