Näin parantaisin opiskelijoiden tilannetta Tampereella

Koronavuosi on ollut haasteellinen monille meistä opiskelijoista. Sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt huomattavasti, opetus on ollut usein etänä ja ryhmäytyminen on jäänyt vähemmälle. Samalla opiskelijat ovat kuitenkin tulojen suhteen paljon heikommassa tilanteessa kuin yksikään muu ihmisryhmä Suomessa.

Lopullinen ratkaisu opiskelijoiden tilanteeseen olisi valtakunnallinen perustulo, joka mahdollistaisi opinnot tilanteesta riippumatta ja antaisi mahdollisuuden työskennellä opintojen ohella. Ennen sitä meidän täytyy katsoa ratkaisuja muualta.

Mielenterveystilanne on räjähtänyt käsiin sekä Tampereella että muualla Suomessa, aiheuttaen mielenterveyskriisin. Korkeakouluopiskelijoilla tilanne on ikävä, sillä jonot YTHS:lle terapiaan ovat valtavan pitkät ja psykologillekin jonot ovat yli vuoden. Tämä ei ole millään tapaa reilu tilanne ja aiemmin saatu viiden miljoonan lisärahoitus ei ole missään nimessä riittävä kompensoimaan opiskelijaterveydenhuollon toimintaa. Opiskelijoiden tulisi saada samat palvelut kuin muidenkin ryhmien ja tämän takaamiseksi tulisikin Tampereella toteuttaa terapiatakuu. Jos apua ei saa YTHS:n kautta, niin sitten ohjataan kaupungille. Terapian tulisi alkaa sujuvasti mahdollisimman pian, mieluiten viikon sisään ensikontaktista, mutta viimeistään kuukaudessa.

Mainos

Lue myös: Tampereen mielenterveyskriisi ratkeaa resursseilla, ei leikkaamalla

Sekä ammattikoulujen, lukioiden että korkeakoulujen kohdalla ongelmana on psykologien puutteen lisäksi ollut matalan kynnyksen palveluiden puute. Näihin pitääkin panostaa enemmän, jotta kaikki opiskelijat voivat saada keskusteluapua ja/tai lyhytterapiaa heti, kun ensimerkit ongelmista nostavat päätään. Tampereen yliopiston #Parvi-ajattelu on hyvä alku, mutta se ei riitä.  Toimia pitää tehdä enemmän, maksoi mitä maksoi – syrjäytymisen ja opinnoista putoamisen hinta on joka tapauksessa kalliimpaa, kuin riittävät tukitoimet.

Opiskelijoiden muuta tilannetta voidaan parantaa esimerkiksi tarjoamalla opetustiloja oppilaiden vapaa-ajan käyttöön. Musiikkiluokat, kuvataideluokat ja liikuntasalit tulisi saada opiskelijoiden käyttöön vapaa-aikana ilman erillisiä maksuja, kuitenkin niin, että jokaisella on aito mahdollisuus näitä tiloja käyttää. Opiskelijoiden tulee saada lisäalennuksia kaupungin erilaisista palveluista ja esimerkiksi hammashoitoa voitaisiin tarjota samalla hinnalla, kuin YTHS tarjoaa. Julkisen liikenteen hintoja tulee laskea ja erilaisia opiskelijoille tarkoitettuja pyöriä tulee tarjota enemmän vapaa-ajankin käyttöön. Tampereen tulee varmistaa myös yhdessä opiskelija-asuntosäätiöiden kanssa, että jokaisella opiskelijalla on aidosti mahdollisuus asua halvoissa asunnoissa.

Lue myös: Teemat

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.