Työllisyystoimia, ilmastoa ja muunneltua totuutta

Mika Koskinen oli – jälleen kerran – tehnyt Iltalehteen erittäin oikeistolaisen, vääriä väitteitä sisältävän pääkirjoituksen. Harmi kyllä, tämä on erittäin yleistä kyseiseltä lehdeltä.


Itse kirjoitus oli erittäin huonosti ja virheellisesti tehty, koska nyt jo työllisyys on korkeammalla, kuin kertaakaan Sipilän hallituksen aikana ja indeksikorjattu työllisyyskin korkeammalla. Itse asiassa ilman korjausta heinäkuun työllisyysaste oli yli 75 % , eli Koskisella on (jälleen) faktat hukassa – hallitus on muka jäämässä kauas tavoitteesta, joka on jo ylittynyt.


Työllä pitää myös tulla toimeen ja hallitus onkin onnistuneesti korjannut edellisen hallituksen mokia. Ilmastotoimet taas ovat välttämättömiä, koska niiden viivyttely maksaa pitkällä tähtäimellä moninkertaisesti enemmän, kuin mitä niiden tekeminen nyt. Kansainvälinen teollisuus autoala mukaan lukien on jo menossa ilmastovähennyksiä kohti.

Mainos

Nyt ei ole aika konservatiivien hölmöilylle tai oikeiston tuloeroja kasvattavalle, planeetalle tuhoisalle politiikalle. Nykyhallituksen politiikka on oikeansuuntaista, mutta vaatii lisää terävyyttä ilmastotoimien osalta ja perusturvan selkeää parantamista. Leikkausten aika ei ole nyt.

Toivotaan, että kyseisessä lehdessä nähdään joskus järkeviä, faktoihin perustuvia näkökulmia.

Ja jos ihmisiä kiinnostaa faktat, niin esimerkiksi täältä voi löytää tietoa työllisyysprosenteista. Heinäkuussa työllisyysaste oli ilman indeksikorjausta yli 75 %.

Reilusti enemmän kuin kertaakaan Sipilän hallituksen aikana.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.