Ilmastotoimia tulee tehdä kaupungeissa

Monesti on kuultu väitteitä, että ilmastotoimien tekeminen on turhaa ja kurjistavaa ja esimerkiksi Tampereen tulisi tämän takia luopua ilmastotavoitteistaan eli esimerkiksi saavuttaa hiilineutraali Tampere vuonna 2030. Ajatusmaailma on lyhytnäköinen, näköalaton ja pitkällä tähtäimellä erittäin kallis kaupungille, valtioille sekä yksilöille ja yrityksille.

Lyhyesti, ilmastotoimien tekeminen muuta Eurooppaa nopeammin antaa ehdottomasti kilpailuetua markkinoilla. Moni yritys on lähtenyt ilmastonmuutoksen hillitsemiseen mukaan ja trendi on kiihtymään päin globaalisti. Yritykset hakevat energiatehokkaita ratkaisuja ja luovat uusia innovaatioita oman hiilijalanjälkensä pienentämiseksi. Esimerkiksi suuret autovalmistajat ovat 2030-luvun aikana jo lopettamassa kokonaan polttomoottoriautojen tekemisen. Nyt on hyvä aika jo luoda infraa uudelle ekologiselle autoilulle sekä luoda toimintaympäristö, jossa ilmastoystävälliset ratkaisut voidaan luoda ja jopa tuottaa Suomessa.

Yksi keino vähentää saasteita on suitsia turhaa kaupunkiajoa sekä huviautoilua muilla alueilla. Esimerkiksi yksityisautoilun (parkkipaikkojen) rajoittaminen keskustassa on ollut kotikaupunkini Tampereen kohdalla vain positiivinen asia. Nyt keskusta on viihtyisä ja elinvoimainen ja ihmisten aikaa ei mene parkkipaikan etsimiseen, kun yksityisillä autoilla kulkevat voivat jättää autonsa parkkihalliin ja samalla joukkoliikenne tarjoaa yhä useammalle houkuttelevan vaihtoehdon omalle autolle. Yksikään kivijalkaliike ei ole kadunvarsiparkkeerauksen poistamisesta kärsinyt. Oma kokemus esimerkiksi Lahdesta on se, että auto jätetään keskustassa ensimmäiselle vapaalle paikalle kadunvarsipaikalle ja harvoin juuri sen liikkeen eteen, johon ollaan menossa. Parkkipaikat vievät usein vain turhaan katutilaa, jota voitaisiin käyttää paremmin esimerkiksi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden hyväksi. Samalla kun turhaa kaupunkiajoa on vähennetty, saadaan päästöjä vähennettyä ja mahdollistetaan jokaiselle mahdollisuus viihtyisään, vihreään kaupunkielämään.

Mainos

Ilmastotoimien tekeminen on meidän jokaisen tehtävä ja kaupungit ovatkin suurimpia saastuttajia maailmassa. Meidän rooli on leikata päästöjä paikallisesti erikokoisissa kaupungeissa, koska Suomessa asukasta kohden päästöt ovat globaalilla tasolla suuret ja huomattavasti isommat, kuin mitä ne ovat esimerkiksi yhtä kiinalaista kohden.

Joku urpo väittänee tässä kohtaa, ettei meidän päästöillä ole väliä, koska Kiina ja Intia. Maailma voidaan kuitenkin jakaa eri valtioiden sijaan vaikka useampaan Tampereen kokoiseen blokkiin tai jopa satojen henkilöiden blokkeihin, yrityksiin. Jos jokainen blokki tekee oman työnsä ilmaston eteen, niin päästöt luonnollisesti laskevat vain, jos mahdollisimman moni toimii asian eteen. Lisäksi tässä pelissä vapaamatkustajien kohdalla on vain hävittävää, sillä elinolosuhteiden heiketessä myös talouskasvu heikkenee ja esimerkiksi ilmastopakolaisuus lisääntyy valtavasti.

Eri alojen asiantuntijat ovat laskeneet ilmastonmuutoksen torjumisen maksavan tulevaisuudessa paljon enemmän, kuin mitä se maksaisi, jos toimisimme heti. Aikainen puuttuminen vähentää tulevaisuuden kuluja, samoin kuin esimerkiksi mielenterveysongelmien kohdalla. Meno-kohdassa se näyttää ikävältä budjetissa nyt, mutta tulevaisuudessa kerätään hedelmiä. On aivan naurettavaa tehdä ideologisten syiden takia lyhytnäköistä, korkeintaan nelivuotista politiikkaa, kun parhaat tulokset saadaan asettamalla pitkän tähtäimen tavoitteet – kuten hiilineutraali Tampere 2030. Suomessa ei kannata toistaa esimerkiksi Nokian tekemiä virheitä ja jäädä kehityksestä jälkeen – Suomessa tulee eri kaupungeissa rohkeasti investoida tulevaisuutta varten ja olla edelläkävijöitä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.