Aluevaaleissa päätetään siitä, ajetaanko hyvinvointivaltio alas vai aletaanko siihen panostaa lisää

Suomalaisessa yhteiskunnassa on viimeiset kolme vuosikymmentä oltu enemmän tai vähemmän Kokoomuksen panttivankeina. Sinä aikana hyvinvointivaltiota on ajettu systemaattisesti alas ja pienituloisten tilanne on kurjistunut radikaalisti.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin rohkeudella panostaa yhteiskuntaan. Ajatuksena oli se, että ketään ei jätetä ja kaikista pidetään huolta. Investointien tekeminen ja yhteisen hyvän eteen pyrkiminen aiheutti sen, että Suomi maksoi ennätysnopeasti sotakorvaukset silloiselle Neuvostoliitolle ja meidän yhteiskunnassa alkoi ovet avautua myös niille, joilla ei ollut varakasta taustaa tai hyviä suhteita. Toisen maailmansodan jälkeen tehtiin vasemmistopuolueiden johdolla monia uudistuksia, jotka mahdollistivat ihmisille inhimillisen elämän sekä hyvinvoinnin useammalle kansalaiselle.

Aidosti kaikille mahdollisuuksia tarjoava hyvinvointivaltio Suomi voi hyvin aina 90-luvun alkupuolelle, jolloin valtaan pääsi pidemmäksi aikaa Kokoomus. Vähitellen tuloerot ovat kasvaneet valtaviksi, varallisuus on kasaantut pienelle osalle kansasta ja valtion velka on kasvanut valtavasti.

Mainos

Samalla on leikattu jatkuvasti vähitellen niin koulutuksesta, sosiaaliturvasta kuin terveyspalveluista. Edellisen hallituksen aikana oli hyvin lähellä, että terveyspalvelut olisi myyty alihintaan yksityiselle puolelle. Jokainen järkevä ihminen voi nähdä esimerkiksi vanhuspalveluiden tapahtumien kautta, miten terveydenhuollolle olisi käynyt – kannattamattomat laitokset olisi myyty kunnalle takaisin valtavalla ylihinnalla (koska kunnilla on lain mukaan velvollisuus järjestää terveyspalvelut) ja hinnat olisivat todennäköisesti karanneet pilviin kuin sähkömarkkinoilla konsanaan.

Nämä leikkaukset ovat johtaneet siihen, että lastensuojelu on kriisissä, opetusala väsynyttä ja hoitajat ovat valmiita vaihtamaan alaa. Valtion tasolla yksiköiden tilannetta on parannettu etuuksien korottamisella ja esimerkiksi kikystä luopumisella, mutta vuosikymmenien leikkauspolitiikka on aiheuttanut valtavan arven kansalaisten hyvinvointiin. Moni on velkaantunut, työkyky on heikentynyt ja mielenterveys ongelmissa.

Lue myös: Perustoimeentulotuella ei elintasosurffata

Kokoomus, joka markkinoi olevansa ihmisten puolella, on omilla toimillaan aiheuttanut kyseisen kriisin ja syventää sitä edelleen. Esimerkiksi Tampereella puolue on surutta ollut esittämässä leikkauksia niin lastensuojeluun kuin vanhustenhoitoon. On hankala kuvitella, että esimerkiksi aluevaltuustoissa puolue olisi yhtäkkiä panostamassa palveluihin, kun se on tähän mennessä kategorisesti niistä leikannut. Kokoomusta äänestämällä tälle menolle annetaan jatkossakin mandaatti ja silloin on turha syyttää ”vihervassareita”.

Todellisuudessa terveys- ja mielenterveyspalvelut, vanhustenhoito ja esimerkiksi lastensuojelu ansaitsevat jatkossa reformin, jossa panostuksia laitetaan kokonaisvaltaisesti kohti ennaltaehkäisevää toimintaa. Leikkaamalla kasvatetaan ainoastaan kuluja muun muassa pitkäaikaiskuntoutusten ja etuuksien muodossa. Investointi ennaltaehkäisevään toimintaan maksaa rahaa, mutta vähentää esimerkiksi erikoissairaanhoidon kustannuksia sekä mielenterveydestä johtuvia sairauspoissaoloja.

Panostuksilla voidaan luoda oikeudenmukainen hyvinvointivaltio, jossa jokainen saa tarvitsemaansa palvelua edullisesti ilman, että valtion talous romahtaa. Moni tutkimuskin tukee tätä. Aluevaaleissa voidaan äänestää parempien palveluiden puolesta tai siirtyä oikeistolaisittain yövartija-malliin, jossa valtiolla on väkivaltakoneisto ja jokainen hoitaa omat asiansa. Se on sydämetöntä eikä edusta hyvinvointivaltiota ja Suomea, jossa kaverista pidetään huolta. Sellaista Suomea me emme halua.

Lue myös: Opiskelijoiden mielenterveyspalvelut täytyy saada kuntoon

Voit tutustua aluevaaliteemoihini ja ajatuksiini sivun ylälaidasta tai klikkaamalla tätä linkkiä!

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Tällä artikkelilla on yksi kommentti

  1. Olavi Koskela

    Väärässä olet, tai oikeastaan toivottoman myöhässä. Hyvinvointivaltion alasajosta päätettiin jo sote-ratkaisua tehtäessä. Tässä vaiheessa kyse on enää lähinnä vahinkojen rajoittamisesta tai minimoinnista. Toki siinäkin on nokko työtä. Mutta siinä vaiheessa, kun huuto alkaa ihmisten menehtymisistä hoitojonojen hitauteen ja hyvinvointialueiden verotuksen kiristämisestä pelkän byrokratian ja suojatyöpaikkojen ylläpidon takia, tämä on syytä muistaa. Se lohtu tässä tietysti on, että eivät nämä päätökset peruuttamattomia ole – paitsi tietty niiden osalta, jotka menehtyvät hoitojonoissa turhan aikaisin tämän puoluepolitiikan seurauksena.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.