5 merkittävää syytä, miksi leikkauspolitiikka ei ole talousviisasta

You are currently viewing 5 merkittävää syytä, miksi leikkauspolitiikka ei ole talousviisasta
Austerity policy is quite ineffective.

Suomessa on trendinä ollut viimeiset vuosikymmenet ennen Marinin hallitusta enemmän tai vähemmän sopeuttaminen ja leikkauspolitiikka. Samalla kuitenkin Suomen talous on sopeuttamisista huolimatta vahvasti velkaantunut ja tuntuu, ettei kasvua näy ja tuomiopäivän kellot kilkattavat jatkuvasti. Mistä syystä leikkauspolitiikka ei ole saanut aikaan muutoksia?

Syy on yksinkertaisesti se, että leikkauspolitiikka ei ole järkevää tai toimi todellisuudessa talouskasvun vauhdittajana. Leikkauspolitiikka on tuomittu epäonnistumaan useiden syiden takia, pääosin siksi, että leikkauspolitiikan takia talouskasvu ei onnistu ja koska leikkauspolitiikka ei tosiasiallisesti synnytä työpaikkoja. Leikkauspolitiikka on paperilla kaunista, mutta tosiasiassa uusliberalistinen leikkauspolitiikka toimii kaikkialla samoin, kuin USA:ssa. Käytännössä leikkausten avulla valtion tulopuoli heikkenee ja yritysten sekä yksilöiden vapaus tehdä asioita lisääntyy. Samaan aikaan kuitenkin niiden yksilöiden toimintamahdollisuudet eivät parane, jotka tarvitsisivat yhteiskunnan apua päästäkseen jaloilleen. Hetkellisten heikkojen hetkien aikana saatava riittämätön tuki saattaa helposti eskaloitua pitkäaikaiseksi ja kalliiksi tuen tarpeeksi. Pelkästään leikkausten takia.

Nämä 5 syytä ovatkin siis suurimmat syyt sille, miksi leikkauspolitiikka ei toimi.

Mainos

1. Leikkauspolitiikka kasaa varallisuutta ja heikentää pk-yritysten toimintamahdollisuuksia

Oikeiston fraasi ”kakkua tulee kasvattaa, ennen kuin sitä voi jakaa” tuntuu olleen ikuisuuksia käytössä, eikä kakku ole paisunut kaikille – tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet 90-luvun jälkeen valtavasti ja rikkain kymmenys omistaa yli 50 % kaikesta varallisuudesta. Tämä varallisuus ei ole myöskään verotuksen piirissä (enää), joten kansantaloutta varallisuuden kerääntyminen ja pienituloisilta leikkaaminen ei auta.

Samalla kun pienituloisten ostovoima on heikentynyt, myös pk-yritysten toimintaedellytykset ovat heikentyneet, sillä kansalaiset eivät voi alentuneen tulotason takia ostaa palveluita. Siksi esimerkiksi vappusatanen ja muut etuuksien korotukset ovat parantaneet Marinin hallituksen aikana verokertymää.

2. Ostovoima heikkenee leikkauspolitiikan myötä

Siinä missä varakkaimpien tulojen lisääminen ei hyödytä tulojen lisääntymisen verran kansantaloutta, pienituloisten tulojen lisääminen hyödyttää. Rikkaammat laittavat rahaa säästöön tai osakkeisiin ja niistä maksetaan veroa vasta lunastaessa, jos silloinkaan.

Menoista leikatessa leikkauspolitiikka kohdistuu useimmiten Kokoomuksen johdolla juuri pienituloisiin. Pienituloisille lisäsatanen tai lisäkympit tarkoittavat lisää rahaa kulutukseen, eli mm. tuotteisiin ja palveluihin. Hallituksen lisättyä pienituloisten rahamäärää, on yritysten verokertymä ylittänyt kaikkien edellisten vuosien tulokset. PK-yritykset ovat suurimpia hyötyjiä hallituksen politiikan osalta, sillä esimerkiksi kampaamo- ja hierontapalveluita käytetään enemmän, jos niihin on ruuan ja pakollisten menojen jälkeen varaa.

3. Leikkauspolitiikka lisää turvattomuutta

Leikkauspolitiikka aiheuttaa pahimmillaan turvattomuutta.
Pahimmillaan leikkauspolitiikka aiheuttaa rauhattomuutta ja levottomuutta. Kuvituskuva: Pixabay on Pexels.com

Kun ihminen on valmiiksi vaikeassa asemassa, on hänen jokapäiväinen elämä hilujen laskemista ja selviytymistä aina seuraavaan maksupäivään asti. Ilman työtä olevilla tilanne on pidemmän päälle kestämätöntä ja voi aiheuttaa syrjäytymistä, mikä taas voi heijastua vihana yhteiskuntaa ja muita ihmisiä kohtaan. Tästä voi pahimmillaan olla myös pieni askel erilaisiin tekoihin ja esimerkiksi varastaminen voi olla ainoa keino selvitä pitkästä ahdingosta. Leikkaamalla ihmiset ajautuvat helpommin ahdinkoon, mikä lisää esimerkiksi poliisin menoja.

Lue myös: Sosiaaliturvan leikkaukset johtavat talouskasvun hidastumiseen ja vähentävät turvallisuutta

4. Leikkaaminen kasvattaa etuusmenoja

Sipilän hallituksen aikana aktiivimallit ja muut kikkakolmoset kaunistelivat hieman työllisyystilastoja ja vähensivät työttömyysturvan menoja. Toisaalta ihmisten on pakko syödä elääkseen, joten muiden etuuksien, kuten perustoimeentulotuen menot kasvoivat. Mitä pidempään ihminen on ilman ansiotuloja ja etuuksien varassa, sitä kauemmin tilastojen mukaan kestää saada ihminen verojen saajapuolelta maksupuolelle.

Samalla leikkauspolitiikka kasvatti myös muilla etuuksilla elävien toimeentulotuen tarvetta, kun esimerkiksi sairauspäiväraha tai eläkkeet eivät kattaneetkaan kaikkia kuluja leikkausten jälkeen.

5. Leikkauspolitiikka lisää sote-kustannuksia

Leikkauspolitiikka aiheuttaa pidemmät hoitojonot kunnalliselle puolelle, kun niukat resurssit eivät mahdollista nopeaa hoitoa. Mielenterveyskriisi on puhtaasti oikeiston aiheuttama ja se maksaa vuosittain 11 miljardia euroa Suomelle, vaikka hoito olisi paljon halvempaa. Niukat resurssit aiheuttavat myös pidemmät erikoissairaanhoidon jonot ja pidempikestoisen hoidon sekä erikoissairaanhoidossa että mielenterveyspuolella, mikä taas lisää terveydenhuollon kuluja ja etuuspuolen menoja. Heikot resurssit sosiaalipuolella taas johtavat asiakkuuksien pidentymiseen, mikä on myös tärkeä tekijä kulujen kasvulle.

Tästä syystä Suomessa tuleekin jatkaa Marinin hallituksen linjalla: leikkaukset kuolettavat talouden, joten on parempi tarjota ihmisille eväät parempaan elämään. Menot pienenevät ja tulot kasvavat – se vasta on talousviisasta. Ja se politiikka näkyy myös juuri sinun tiliotteellasi positiivisesti.

Lue myös: Perustoimeentulotuella ei elintasosurffata

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.