Yhden vaurastuminen on aina muilta pois – nykymeno ei voi jatkua

Miksi ihminen haluaa vaurastua, miksi pitää olla vauraampi kuin muut? Miksi ei riitä, että ihminen tulee toimeen ja pystyy tarjoamaan itselle ja jälkikasvulle hyvän elämän?”

Tällaiseen keskusteluun olen välillä törmännyt ja kommenttipalstat ovat aina samanlaisia. Joku huutaa kateudesta. Toinen kertoo, kuinka vaurastuminen ei ole mitenkään pois sinulta tai muilta. Kolmas tulee kertomaan, kuinka vauraat luovat hyvinvointia muille.

Näissä keskusteluissa ihmiset ovat harvinaisen yksisilmäisiä, tai sitten propaganda on uponnut hyvin.

Mainos

Se, että jollain on vaurautta ja rahaa tai paremmat tulot on aina joltain toiselta pois, myös taloudellisesti. Esimerkiksi kulutukseen tehtävillä tuotteilla ei voi tehdä hyvää tulosta, jos palkkoja ei poljeta muualla. Jotta joku voi vaurastua, pitää jonkun olla köyhä. Ja kymmenkertainen varallisuus taas meinaa useamman köyhyyttä.

Lue myös: Leikkaukset ovat aina pois muilta

Vaikka maailman “varat” eivät ole merkantilistinen kakku, niin silti raha seuraa usein rahaa ja vauraus kasaantuu. Koronankin aikaan rikkaat rikastuivat, kun taas valtiot ja kansalaiset köyhtyivät ja velkaantuivat. Se on konkreettinen osoitus siitä, miten jonkun vaurastuminen on toiselta pois.

Sama raha on myös pois kierrosta. Suomessa eriytettiin ansiotulojen ja pääomatulon verotus 90-luvun alussa. Samaan aikaan valtion velka lähti kasvuun ja rikkaimpien varallisuus kasvoi. Se varallisuus ei valu alaspäin ja samalla köyhät köyhtyvät. Toisen rikkaus on toisen köyhyys.

Sitten on myös luonnonvarat ja ilmasto. Rikkain 1 % käyttää noin 50 % luonnonvaroista. Luontoa voidaan verrata kakkuun. Jos 50 % kakusta on syöty, niin loput 99 % syö kakun puolikkaan. Kymmenestä palasta on jaettu jo 5. Ja loput 5 palaa eivät jakaudu tasan. Osa jää ilman tai ostetaan toinen kakku velaksi. Harmi vain, ettei luonto kestä sitä.

Ilmastonmuutos ei pysähdy valtioiden rajoille eikä katso kansalaisuutta

Tästä syystä varallisuusverokaan ei ole paha idea. Työllisyysvaikutus voidaan saavuttaa oikeudenmukaisemminkin, ilman, että muita riistetään samalla.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.