Jalkapallon Vaiettu Matka Valtalajiksi
Jos olet aina luullut, etteivät jalkapallo ja politiikka liity toisiinsa millään tavalla, olet elänyt valheessa.
Jalkapallosta on tullut maailman suosituin urheilulaji, joka houkuttelee mukaansa pelaamaan ja katsomaan moninaista väestöä aina työväenluokasta pörssisijoittajiin ja vauvoista vanhuksiin. Jalkapallon kehityskulku ei ole tapahtunut itsestään, vaan mukana on ollut taitavia bisnesosaajia, häikäilemättömiä puheenjohtajia ja pallopelin systemaattista kehittymistä ja kehittämistä. Taustalla on kuitenkin aina muhinut joitain skandaaleja, jotka ovat painuneet historian varjoihin, mutta jotka nostavat päätään aina tasaisin väliajoin. Ilman politikointiakaan ei jalkapalloilu olisi maailmalla levinnyt.
Kuvitelkaapa vaikkapa jalkapallon MM-kisoja Qatarissa vuonna 2022. Kisat on myönnetty täysin siitä syystä, että Qatarin valtionjohto on lobannut kisoja toisten maiden poliitikoille ja vaikuttajille sekä lahjonut väkeä niin jalkapalloilevan eliitin kuin eri maiden poliittisen eliitin huipulta.
Tämän kirjan tarkoituksena on tarkastella jalkapallon kehittymistä toisen maailmansodan jälkeen ja lajin kehityksen takana olleita tekijöitä. Miten jalkapallosta tuli kansainvälisesti kaikkein suosituin peli, ketkä sen mahdollistivat ja miten kaikki tämä kehitys näkyy vielä nykyaikana? Entä mikä mahtaa olla jalkapallon tulevaisuus? Ja onko mahdollista, että jalkapallolla ei ole koskaan mitään tekemistä politiikan kanssa, vai onko urheilun kuningas sittenkin osa globaaleja, valtapoliittisia pelikenttiä?
Kirja avasi silmäni. En enää ikinä usko väitettä, että urheilu ja politiikka eivät liity toisiinsa. Jalkapallohan on pahin politiikan väline sitten parlamenttien keksimisen!
Antero V.
Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi mediassa:
Mistä ostaa Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi?
Miksi ostaa kirja, joka kertoo jalkapallon historiasta, kun verkko on täynnä tietoa jalkapallon kehityskulusta?
Suurin osa verkossa olevasta tiedosta on puhtaasti aikalaiskirjoituksia tai muuta tietoa, joka on pitkälti siloiteltua ja joka pyrkii piilottamaan korruption ja politiikan vaikutuksen jalkapallon historiasta. Harva kirja yhdistää jalkapallon historiaa ja politiikkaa samalla tavalla, kuin Santeri Kärjen ”Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi”. Siksi kirja on täydellinen ostos sinulle, joka haluat tietää totuuden lajin kehityksen taustalla.
Mikäli et kuitenkaan halua ostaa jalkapallosikaa säkissä, minulla on sinulle ainutlaatuinen mahdollisuus.
Annan sinun lukea ilmaiseksi yhden kirjan kappaleista. Uskon, että sen jälkeen sinäkin haluat tietää enemmän jalkapallon likaisesta historiasta.
Voit ladata ilmaisen näytteen tästä!
P.s Myös entinen ministeri Paavo Arhinmäki halusi ostaa kirjan ja osti sen. Tämä kirja on jokaisen urheiluniilon unelma!
Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi on saatavissa alla olevan linkin kautta BoD-verkkokaupasta sekä E-kirjana että fyysisenä kirjana. Lisäksi kirja on saatavilla hyvinvarustelluista kirjakaupoista.
Kirjan linkit:
Lue myös: Jokainen yksilö voi osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan