Jalkapallon MM-kisat 2022 ovat täydellinen esimerkki politiikan ja urheilun epäpyhästä liitosta

Moni väittää, että jalkapallo ja politiikka eivät kuulu yhteen. Totuus on kuitenkin toinen ja jalkapallon arvokisat ovat aina poliittista teatteria, jossa poliitikot ja ihmisoikeuksia polkevat maat pyrkivät kiillottamaan omaa kilpeään.

Tutustu FIFA:n ja poliitikan suhteita tarkastelevaan historiallis-poliittiseen kirjaan täältä!

FIFA on julkisesti aina osannut perustella kisaisäntien valintoja ja esimerkiksi 2000-luvulla tehdyt kisaisäntävalinnat on usein perusteltu ei-poliittisin periaattein. Etelä-Afrikan kisojen koettiin edistävän afrikkalaista jalkapalloilua, Venäjää perusteltiin maan kokemuksella järjestää megatapahtumia ja Qataria markkinoitiin paikkana, jonne jalkapalloperhe voi laajeta. Qatarin mainostetaan lisäävän koko lähi-idän jalkapallotietoisuutta.

Mainos

FIFA on kuitenkin jäänyt useaan otteeseen housut kintuissa kiinni valheista ja korruptio on ollut yksi suurimmista syistä, miksi kisat on jaettu kyseenalaisesti ihmisoikeuksia vastustaviin maihin. Jalkapallotuotteen vieminen näihin kohteisiin johtuu puhtaasti siitä, että sekä eri maiden palloliittojen johtajat että FIFA:n korkeimmat virkamiehet saivat lahjuksia MM-kisahakijoilta eli toisin sanoen näitä maita eri delegaatioissa edustavilta poliitikoilta.

Kaikissa näissä kisaisänniksi valituissa maissa demokratian tilanne on vähintään kyseenalainen ja etenkin Venäjällä ja Qatarissa ihmisoikeusrikkomukset ovat arkipäivää. Venäjä muun muassa puuttui omien kansalaistensa sananvapauteen ja ihmisoikeuksiin jo ennen omia jalkapallon arvokisoja. Se jopa soti, toki Euroopan ulkopuolella.

Kisojen tarkoitus on Venäjällä ja Qatarilla sama, kuin monella taholla oli 2.maailmansodan jälkeisessä maailmassa – näyttää maailmalle, kuinka paljon ajateltua parempi oma poliittinen järjestelmä on ja kuinka elämä on todella samanlaista kuin länsimaissa ja ihmisoikeusrikkomuksia ei ole olemassa. Totuushan on täysin toisenlainen, kuten Qatarin kisaprosessin aikana ollaan voitu huomata. Oman maan kansalaisten oikeuksia poljetaan ja naisilla niitä ei juurikaan ole. Lisäksi muista maista tulleita työläisiä on pidetty suorastaan orjana ja rahaa ei juurikaan hommista makseta. Tuhansia on kuollut MM-kisoja rakentaessa. Ja monessa maassa myös ajetaan omat kansalaiset pois MM-kisojen tieltä, kuten tehtiin Venäjällä ja Brasiliassa.

Se, että FIFA ei ole vetänyt peliä poikki on oma poliittinen valinta – jos et tuomitse ihmisoikeusloukkauksia, hyväksyt ne hiljaisesti. Lisäksi Qatar on muokannut aavistuksen toimiaan ja räikeimmät loukkaukset ovat viime aikoina vähentyneet juurikin kansainvälisen poliittisen paineen takia. Toiminnan muuttuminen poliittisen painostuksen myötä on jälleen kerran osoitus, että jalkapalloa kohtaan voidaan tehdä politiikkaa ja toisaalta jalkapallo ei ole irrallinen globaalista poliittisesta toimintaympäristöstä.

Tutustu kirjaani Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi. Annan sinulle ilmaisen näytteen, jotta voit päättää, haluatko hankkia kirjan!

MM-kisojen tarkoitus on muuttaa diktatuurien mainetta

Jalkapallon MM-kisat eivät välttämättä vie jalkapalloa lajina millään tavalla eteenpäin valtion sisällä tai sen lähialueilla, vaikka FIFA niin usein perusteleekin kisojen myöntämistä ihmisoikeuksia polkeviin valtioihin. Tosiasiallisesti kisojen tarkoitus on vain vahvistaa Qatarin hallitsijoiden poliittista asemaa ja tarjota todellisuutta ruusuisempaa kuvaa maasta maailmalle. Näin on tosiaan toimittu jo noin sadan vuoden ajan eri megatapahtumien kohdalla.

Qatarissa tapahtuvat ihmisoikeusloukkaukset ovat täysin päinvastaista, mitä FIFA ajaa omissa ohjelmissaan ja mitä se edellyttää jäsenmailtaan. Vaikka kisat hankittiin lahjonnan avulla Qatariin, niin silti kisojen säilyttäminen siellä asettaa FIFAn kyseenalaiseen valoon. Sekin on kuitenkin omanlaista politiikkaa – vaikka asiat menisivät kuinka huonosti, niin FIFA ei voi myöntää omia virheitään – jos se tekee sen, lajiliiton uskottavuus heikkenee ja samalla poliittinen valta kaventuu, koska FIFA:aa ei voitaisi pitää valtapoliittisesti vakaana toimijana, jonka varaan voi rakentaa imagon kiillotusta, oli kyseessä sitten taloudellinen toimija tai valtiollinen taho.

FIFAN poliittinen agenda on selvä – kisoista saatava taloudellinen hyöty menee ihmisoikeuksien edelle, vaikka kisojen peruminen olisi FIFA:n sopimusten kautta ollut täysin mahdollista. Nythän sitä ei voi enää tehdä, sillä liian monella poliittisella taholla ja yrityksellä on liikaa pelissä ja kisat potkaistaan pian käyntiin. Valitettavasti olutta ei taida olla tarjolla pelien aikana, mikä saattaa osua kovempaa tavalliseen kansalaiseen, kuin ihmisoikeusloukkaukset Qatarissa.

On absurdia, että viemällä kisat vaikkapa Qatariin, FIFA antaa itse hiljaisen hyväksynnän Qatarin ihmisoikeuksia polkevalle politiikalle. Samoin tekevät monet muut tahot, jotka kisoihin lähtevät. Ja moni johtava taho Qatarissa ja muissa ihmisoikeuksia polkevissa valtioissa solmii kisoissa hyviä suhteita poliitikkoihin niin länsimaissa kuin niiden ulkopuolella. Kisat ovat siis täydellinen onnistuminen – oman valtion pelillisestä menestyksestä huolimatta kisat tulevat kohottamaan maan poliittista imagoa.

Kuka hankkii MM-kisat?

Venäjän ja Qatarin hankkeet saada jalkapallon MM-kisat ovat lähteneet liikkeelle juuri poliittisesta lobbauksesta, ja esimerkiksi Vladimir Putin kävi useamman kerran keskusteluja FIFA:n johtavien tahojen kanssa kisojen saamiseksi. Monissa muissa megatapahtumissa on toistunut sama trendi, eli diktatuurien johtavat poliitikot lobbaavat muiden jäsenliittojen jäseniä sekä poliitikkoja kisojen saamiseksi. Tavoitekin on sama, eli urheilupestä maan imago paremmaksi ilman, että siellä tapahtuu tosiasiallisesti muutoksia esimerkiksi ihmisoikeuksien kunnioittamisen suhteen.

Jos autoritääristen maiden ylin poliittinen eliitti osallistuu kisojen hakuprosessiin, eikö se kerro juuri kisojen poliittisuudesta, ei siitä, että jalkapallo olisi kaikesta erillään oleva toimija?

P.S. Jalkapallon MM-kisojen otteluohjelman voit tarkistaa täältä. Saa boikotoida kisoja, jos haluaa.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.