Varallisuuserot maailmassa ovat kasvamassa ja samaan aikaan syyllistetään köyhiä

You are currently viewing Varallisuuserot maailmassa ovat kasvamassa ja samaan aikaan syyllistetään köyhiä
Varallisuuserot maailmassa näkyvät entistä selvemmin. Tekoälykuva.

Varallisuuserot maailmassa ovat jälleen kasvussa, selviää World Inequality Indexin tilastoista. Samaan aikaan yhä useampi valtio on velkaantunut ja velan taittamiseksi leikataan kaikkein pienituloisimmilta. Suunta on täysin väärä ja varallisuuserojen kaventaminen vaatii austerity-politiikan lopettamista.

World Inequality indexin selvitys kertoo karua kieltä varallisuuden jakaantumisesta maailmalla. Vuonna 2022 rikkain prosentti ihmisistä omistaa 38 % maailman varallisuudesta. Lukema on järjettömän suuri ja kertoo siitä, että finanssipolitiikka on valtavan epäonnistunut, etenkin kun samaan aikaan yhä useampi elää köyhyydessä, vastoin omaa tahtoaan.

Varallisuuserot maailmassa ovat kasvaneet valtavasti.
Maailman rikkain prosentti omistaa huomattavan määrän verrattuna muihin tuloluokkiin. Kuva: WID

Monet kriisit ovat johtaneet siihen, että rikkaimmille valuu vain enemmän omaisuutta. Valitettavasti tämä on tahallista politiikkaa, joka on osa uusliberalismia – siinä häviäjät häviävät ja rikkaat rikastuvat. Kun kaikki eivät voi edes osallistua talouskasvun peliin, talouskasvun tuotot eivät jakaudu tasaisesti. Eivät myöskään haitat, sillä niissä maksajina ovat kaikkein köyhimmät. Tämä varallisuuserojen kehitys osoittaa osaltaan sen, että Triggle-down-teoria on pelkkää puppua. Vauraus ei todellakaan jakaudu tasaisesti eivätkä köyhät hyödy rikkaiden rikastumisesta pätkääkään.

Mainos

Kuviota tarkastelemalla voidaan myös huomata, että rikkain 10 % omistaa jo 76 % kaikesta varallisuudesta. Rikkain 10 % tuottaa myös yli puolet maailman päästöistä, eli ei voida sanoa, että joidenkin rikastuminen ei olisi keneltäkään pois. Rikkaimpien elämäntapa on pois kaikilta ja etenkin köyhimmät, globaalissa etelässä asuvat kärsivät valtavasti rikkaiden “sikailusta”.

Varallisuuserot rikkaimman 0,01 % ja köyhimmän 50 % välillä ovat kasvaneet valtavasti

WID julkaisi samassa jutussaan myös taulukon rikkaimman 0,01 % varallisuuden kasvusta vertailun suhteessa 50 % köyhimmistä, eli otannassa on puolet maapallon asukkaista.

Varallisuuserot rikkaimman 0,01 %:n ja köyhimmän 50 %:n välillä ovat taulukon perusteella kasvaneet
Varallisuuserot rikkaimman 0,01 %:n ja köyhimmän 50 %:n välillä ovat taulukon perusteella kasvaneet. Kuva: WID

Rikkain 0,01 % omisti vielä vuonna 1995 maailman varallisuudesta 8 %, vuonna 2022 luku on jo lähes 12 %. Tähän 0,01 %:n joukkoon päästäkseen piti vuonna 1995 omistaa varallisuutta 7,8 miljoonaa euroa, vuonna 2022 luku on 21,9 miljoonaa euroa. Ero köyhimpien 50 %:n ja rikkaimman joukon välillä on kasvanut 50 % edellä mainitulla ajanjaksolla. Työn tuottavuus maailmalla on kasvanut valtavasti, mutta se ei valitettavasti näy kuin rikkaimpien varallisuudessa.

Kuilu rikkaimpien ja köyhimpien välillä tarkoittaa sitä, että yhteiskunnista tulee entistä epävakaampia taloudellisesti, talouskriisien määrä kasvaa, valtiot velkaantuvat ja inflaatio kiihtyy. Tämä kehitys on näkynyt huomattavasti yhteiskunnissa etenkin 1990-luvun jälkeen, kun uusliberalismi on saanut jalansijaa yhä useammassa valtiossa. Myös esimerkiksi Suomessa valtionvelka on kasvanut huomattavasti 1990-luvun Kokoomus-politiikan myötä ja uhkaa kasvaa entisestään uuden hallituksen tekemien leikkausten seurauksena.

Varallisuuserojen pienentäminen globaalilla varallisuusverolla voisi poistaa äärimmäisen köyhyyden ja luoda hyvinvointia massoille

Länsimaiset hyvinvointivaltiot eivät kestä epäoikeudenmukaista finanssipolitiikkaa. Valitettavasti oikeiston ohjailema narratiivi on kääntänyt keskustelun siihen, että valtioiden menot ovat paisuneet liiaksi tai että köyhien takia valtioiden taloudet eivät kestä. Suomessa tällä perustellaan leikkauksia työttömiltä, vaikka tosiasiassa kukaan ei olisi työtön, jos saisi itse valita.

Tuloerojen globaali kasvu on johtanut tilanteeseen, jossa yhä useampi valtio on ylivelkaantunut ja tukahduttaa kasvua erilaisilla leikkauksilla. Näiden leikkausten takia valtioiden talous jää maltilliseen enintään 2 %:n kasvuun ja sen jälkeen tehdään uusia leikkauksia, jotka rikastuttavat rikkaita, mutta köyhdyttävät köyhiä. Valtioiden sisäisen tarkastelun lisäksi on hyvä muistaa, että erot globaalin etelän ja pohjoisen välillä vain kasvavat, vaikka maailmassa olisi enemmän vaurautta kuin koskaan jaettavaksi. Voitot tehdään sillä, että käytetään hyväksi niitä ihmisiä, joilla on mahdollisimman vähän vaurautta ja mahdollisuuksia vaatia oikeudenmukaista tulonjakoa.

Eri selvitysten mukaan paras keino poistaa epäoikeudenmukaiset varallisuuserot olisi globaali varallisuusvero. Selvityksen mukaan progressiivisella varallisuusverolla voisi kerätä jopa 1,7 biljoonaa dollaria vuodessa veroa. Tämäkin vero koskisi vain aidosti rikkaita, eikä esimerkiksi omistusasunnon omistajat Suomessa joutuisi pelkäämään verotusta. Jos tämän haluaa asettaa kontekstiin, Suomen valtionvelan saisi maksettua yli kymmenen kertaa tällä summalla. Summa on myös lähes yhtä paljon, kuin koko Afrikan BKT vuodessa. Globaalilla varallisuusverolla voisi siis jopa ratkaista äärimmäisen köyhyyden ja nälänhädän.

Nykytila säilyy niin kauan, kuin maailma elää oikeiston kehittämässä narratiivissa

Valitettavasti maailma elää oikeiston kehittämässä narratiivissa, jossa status quo varallisuuden suhteen on välttämätön ja kasvua ei tule ilman leikkauksia. Riittävän moni ihminen ei kyseenalaista tätä ja siksi yhä useampi elää suhteellisessa ja absoluuttisessa köyhyydessä. Maailma palaa, koska idiootit johtavat sitä ja elämme jatkuvasti yli luonnonvarojen. Jos sama tahti jatkuu, hyvinvointiyhteiskuntia ei ole ja tulevat elintasoleikkaukset kohdistuvat lähinnä köyhiin ja keskiluokkaan. Ne, ketkä ovat syyllisiä maailman pahenevaan tilanteeseen, osallistuvat tilanteen korjaamiseen vähiten.

Varallisuuserojen pienentämisen tulisi olla jatkossa maailman politiikan ytimessä. Jos sitä ei tehdä, rauhaa ja hyvinvointia ei kestä enää kauaa.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.