Kokoomuksen “sopeutukset” tarkoittavat kovaa kyytiä pienituloisille

You are currently viewing Kokoomuksen “sopeutukset” tarkoittavat kovaa kyytiä pienituloisille
Kokoomuksen sopeutukset ovat yhtä kuin leikkauksia pienituloisilta.

Kokoomus lupaa vaalipuheissaan kovia ratkaisuja. Kuten tavallista, Kokoomuksen sopeutukset ja kovat ratkaisut kohdistuvat vain heikossa asemassa oleviin.

Kokoomus on pitkään kritisoinut hallitusta holtittomasta velanotosta. Silti valtionvelka on kasvanut nykyisiin mittoihin Kokoomuksen johdolla. Ja puolue on valmis ottamaan lisää velkaa tai sitten se valehtelee leikkausten suuruudesta. Valehtelu lienee totuus.

Kokoomuksen leikkausten takia Pisa-tulokset ovat laskeneet ja koulutus kriisissä. Samaan aikaan esimerkiksi Virolla tulokset ovat nousseet, kun koulutukseen on laitettu rahaa. Nytkin Kokoomus tulee sopeuttamaan eli leikkaamaan koulutuksesta reilusti, vaikka se muuten väittää.

Mainos

Myös terveydenhuollon kriisi on seurausta Kokoomuksen jatkuvasta juustohöylällä leikkaamisesta. Tehostaminen meinaa leikkauksia ja vajaita resursseja ja tulos on nähtävissä. Kokoomuksen avoite on toki yksityistää terveyspalvelut eli myydä julkinen puoli halvalla yksityisille, mikä taas ei auta pienituloisia yhtään. Palvelujen hinnat eivät tule pysymään alhaalla pitkään, jos yksityisellä on monopoli. Amerikan malli olisi luvassa Suomeenkin, eli köyhä ei saa lääkkeitä tai hoitoa. Jippii!

Mielenterveyden laiminlyönti maksaa 11 miljardia vuodessa

Ja Kela-korvausten palautus.. No, kuinka moni alle 2000 e/kk tienaava käyttää yksityisiä palveluita vapaa-ajallaan? Ei kukaan. Kela-korvaukset on suora tulonsiirto hyvätuloisille. Näiden lisäksi puolue haluaa alentaa hyvätuloisten tuloveroa. Se raha otetaan köyhältä. Koska Kokkarin käsi on aina pienituloisen taskuilla.

Ja leikkauksia on todellakin tulossa lähinnä kaikista pienituloisimmille ja työttömille. Tutkimusten perusteella liian pieni työttömyysturva passivoi ja muutkin matalat etuudet vievät ihmiset helposti syrjään pitkäksi aikaa työelämästä.

Kokoomukselle köyhältä leikkaaminen on ideologinen valinta ja tuloksia onkin nähtävissä – mielenterveyskriisi on räjähtänyt käsiin ja leipäjonot ovat ennätyspitkiä. Miten luulette että käy, jos leikkaaminen jatkuu?

(Vastaus edelliseen: pienistä tuloista leikkaaminen lisää epävarmuutta ja mielenterveyden ongelmia ja rahattomuus kasvattaa leipäjonoja).

Ja työttömyysetuuksista puolue haluaa luonnollisesti leikata, koska ne on kokkarien mielestä liian isot. Työmarkkinatuki on noin 600e/kk nettona. Tavoite siis lienee, että palkat saadaan lähelle tätä. Näin ollen Kokoomuksen vetovastuu johtaa lopulta myös keskituloisen köyhtymiseen.

Perustoimeentulotuella ei elintasosurffata

Valitettavasti Kokoomus ja PS ovat samanlaisia tietyllä tavalla – kumpaakaan ei kiinnosta heikossa asemassa olevien ihmisoikeudet.

Anteeksi kun sanon suoraan, mut tätä paskaako moderni 2020-luvun ihminen haluaa?

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.