Puheeni Makuupaikka 2023 -mielenosoituksessa: pienituloisten etuuksista ei ole varaa leikata

You are currently viewing Puheeni Makuupaikka 2023 -mielenosoituksessa: pienituloisten etuuksista ei ole varaa leikata
Makuupaikka 2023 -mielenosoitus järjestettiin 22.7.2023 Helsingissä.

Makuupaikka 2023 -mielenosoitus järjestettiin Helsingissä 22.7.2023. Paikan päälle oli kerääntynyt poliisin arvion mukaan noin 300 mielenosoittajaa. Järjestäjien ja oman arvion mukaan luku oli lähellä tuhatta.

Mielenosoituksessa vastustettiin hallituksen esittämiä leikkauksia kaikkein heikoimmassa asemassa olevien etuuksiin. Nimeen liittyen kyseessä oli köyhien ja kipeiden mielenosoitus. Paikalla olleena voin sanoa, että puheenvuorot olivat koskettavia ja sanoma selvä: meillä ei yksinkertaisesti ole varaa leikata enää köyhiltä. He ovat jo aivan limitillä ja oikeus inhimilliseen elämään uhkaa romuttua monella.

Toimitin itse puheen sosiaaliturvaetuuksien asiantuntijan roolissa. Alla on puheeni alkuperäisestä luonnoksesta muokattu, toteutuneisiin sanoihin perustuva puhe. Välttämättä kaikki ei ole 1:1, sillä en saanut puhetta videolle, enkä voi suoraan siitä litteroida tekstiksi. Sisältö ja sanoma ovat kuitenkin samat: leikkauksiin ei ole varaa.

Mainos

Lue myös: Perustoimeentulotuen omavastuu on suora leikkaus köyhiltä

Lue myös: Vappusatanen toteutui huomaamatta

Puhe Makuupaikka 2023 mielenosoituksessa: Meillä ei ole varaa sosiaaliturvan leikkauksiin

Puhe mielenosoitukseen Helsingissä

Hei kaikille ja kiitos kun olette lähteneet mukaan puolustamaan demokratiaa ja ihmisarvoja.

Minä olen Santeri Kärki Tampereelta. Tulin tänne puhumaan entisenä kelalaisena ja sosiaaliturvaetuuksien asiantuntijana.

Sanna Marinin hallituksen aikana tehtiin historiallisia panostuksia suomalaisten hyvinvointiin ja moni sai pitkästä aikaa toivoa elämäänsä. Kaikkia sosiaaliturvaetuuksia korotettiin reippaasti ja kuuluisa vappusatanenkin toteutui.Sosiaaliturvaa parannettiin muun muassa varhaiskasvatusmaksuja muuttamalla sekä muutoksilla terveydenhuollon asiakasmaksuihin. Kansalle luotiin mahdollisuus menestyä ja työllisyys saatiinkin ennätyskorkeaksi.

Kaikista Marinin uudistuksista huolimatta Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea antoi jälleen huomautuksen Suomen riittämättömästä sosiaaliturvan tasosta. Perustoimeentulotuen perusosa onkin noin puolet siitä tasosta, mikä olisi inhimilliseen ja ihmiarvoiseen elämiseen riittävä. Riittävä taso vuonna 2021 olisi ollut 50 % mediaanista eli 1061 euroa.

Samaan aikaan Orpon hallitus kehittelee valtavia leikkauksia sosiaaliturvaetuuksiin toimeentulotuesta aina asumisen etuuksiin ja sairausajan etuuksiin. Työttömyysetuuksien ja asumistuen leikkaukset tarkoittavat ainakin 20 %:n pudotusta tuloissa yksinhuoltajaperheelle ja leikkaukset lisäävät valtavasti lapsiperheköyhyyttä, mutta kasvattavat myös valtion etuusmenoja pitkällä tähtäimellä.

Toimeentulotukeen esitetyt leikkaukset ovat kaikkein julmimpia. Jo nyt taso on todellakin riittämätön ja moni kärsii liian matalasta tuesta, menettää toivonsa ja syrjäytyy. Nämä leikkaukset tulevat inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi. Juuri kukaan ei muutenkaan ole vapaaehtoisesti totulla. Absurdeinta on esittää asumismenojen omavastuuta, eli käytännössä suoraa leikkausta jo nyt liian matalasta perusosasta. Tukeahan ei saa, jos on tuloja tai varoja. Orpon ajatus perustuu siihen, että köyhät asuvat leveästi ja voisivat muuttaa halvempaan asuntoon, mutta jo nyt on olemassa Perustoimeentulotuessa enimmäisasumismenot, joiden ylittävää osuutta Kela ei korvaa. Helsingissä raja on 694 euroa. Jokainen meistä varmaan muuttaisi mielellään halvempaan asuntoon, mutta niitä ei ole. Ja vaikka olisi, tukea leikataan silti. Orpon hallitus on esittänyt myös ajatuksen siitä, että toimeentulotukea vastaan pitäisi tehdä töitä. Se on palkkatyön korvaamista ja kaikki eivät kykene töitä tekemäänkään.

Tukiin tehtävissä uudistuksissa ei olekaan mitään järkeä.

Yksikään työtön, joka on hakenut 200 työpaikkaa saamatta niitä, ei mystisesti työllisty leikkausten myötä.

Yksikään sairas, joka ei ole aiemmin parantunut, ei tule parantumaan ja työllistymään leikkausten myötä.

Yksikään eläkeläinen tai moniongelmainen ei mene töihin siksi, että leikkauksia tulee.

Ainoa lopputulos uudistuksissa on se, että yhä useampi ihminen syrjäytyy ja etuusjaksojen pituudet kasvavat. Tämä tulee yhteiskunnalle huomattavasti kalliimmaksi, kuin tarjota inhimillisen elämän edellytykset väliaikaisesti vaikeassa tilanteessa.

Leikkaukset pohjautuvat ajatukseen laiskoista työttömistä, mutta tosiaan työttömissä ja toimeentulotuen saajissa on laaja joukko ihmisiä, jotka eivät ole siellä omasta halusta. Tutkimusten mukaan pieni joukko ei menisi töihin, jos niitä olisi. Uudistuksilla rangaistaan kaikkia muitakin, jotka eivät ole työkykyisiä. Ei taida Orpo tietää, että jo nyt on mahdollista leikata perusosaa totusta 20 – 40 %, jos ei huolehdi omasta elatuksesta. Vaikka sekin leikkaus toki vaarantaa ihmisarvoisen elämän.

Hallitus on osoittanut täyden ymmärtämättömyytensä kaikista heikoimmassa asemassa olevien tilannetta kohtaan.Tämä hallitus ei tosiasiallisesti välitä ihmisoikeuksista tai ihmisarvoista yhtään – se politiikkaa, joka tulee inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi. Paras tapa tutkitusti olisi tarjota riittävän korkeat etuudet sekä oikea-aikaista ja riittävää tukea sekä apua ihmisille.

Meillä jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen ja hyvään elämään, tulotasosta ja taustoista riippumatta. Hallitus väittää, että meillä ei ole varaa olla leikkaamatta. Tutkimusten perusteella meillä ei ole varaa leikata köyhimmiltä.

Haluamme empatian takaisin politiikkaan. Ihmisen on oltava politiikan keskiössä.

Kiitos.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.