YK:n ihmisoikeusjulistus täytti 75 vuotta – ihmisoikeudet vaarassa taantua

You are currently viewing YK:n ihmisoikeusjulistus täytti 75 vuotta – ihmisoikeudet vaarassa taantua
Ihmisoikeudet ovat tärkeitä, mutta eivät valitettavasti itsestäänselviä kaikille.

Yk:n ihmisoikeusjulistus tai yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus täyttää nyt 75 vuotta. Valitettavasti samaan aikaan ihmisoikeudet ovat maailmalla sekä Suomessa uhattuna ja niiden puolustaminen on tärkeämpää kuin aikoihin.

YK:n ihmisoikeusjulistus hyväksyttiin vuonna 1948 ja se muodostaa perustan kansainväliselle ihmisoikeuslainsäädännölle. Julistuksessa korostetaan yksilön perusoikeuksia ja -vapauksia, kuten elämän, vapauden ja turvallisuuden oikeutta, kidutuksen kieltämistä sekä mielipiteen- ja uskonnonvapautta. Siinä korostetaan myös tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä kaikissa olosuhteissa, riippumatta rodusta, sukupuolesta, kielestä tai uskonnosta. Ihmisoikeusjulistus on universaali, koskien kaikkia ihmisiä, ja se toimii ohjeena valtioille ihmisoikeuksien suojelussa ja edistämisessä.

Tällä hetkellä maailma on menossa kohti taantumaa ihmisoikeuksien osalta. Suomessakin asenne on sellainen, että kaikkia tai kaikkien ihmisoikeuksia ei tarvitse kunnioittaa. Suunta on huolestuttava ja pelottava.

Mainos

Lue myös: Miksi pelätä kommunismia, kun ainoa oikea uhka demokratialle istuu hallituksessa? Näin äärioikeisto tuhoaa demokratian

Jokainen hirmuteko maailmassa on saanut alkunsa siitä, kun ihmisoikeuksia on alettu polkemaan “yhteisen hyvän” takia. Silloin moni kärsii ja maksaa jopa hengellään. Näin on käynyt toisen maailmansodan lisäksi myös ihan lähihistoriassa, esimerkiksi Venäjällä. Vähemmistöjen oikeuksien polkemisesta on päästy pitkälle ja demokratia on vain muisto enää.

Suomessa pitää puolustaa ihmisoikeuksia, tai muuten on pitkä tie takaisin. Nyt tilanne on pahenemassa ja jos emme toimi, edessä on synkät ajat.

Edistäkäämme siis ihmisoikeuksia kaikin keinoin, jotka ovat demokraattisesti käytettävissä. Jos yhden ryhmän ihmisoikeuksia voidaan polkea, silloin voidaan polkea kaikkien oikeuksia. Siitä on pitkä matka takaisin sivistysvaltioksi.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.