Yksi laajalti aliarvostettu keskustelunaihe julkisuudessa on mielenterveyden hoitaminen. Erilaiset tutkimukset kertovat kuitenkin mielenterveydellisten ongelmien olevan yksi merkittävistä syistä esimerkiksi työkyvyttömyyteen tai työkyvyn laskemiseen. Silti moni kaupunki tai työnantaja ei halua panostaa siihen rahallisesti merkitsevästi, sillä sen kertakustannukset syövät usein paljon budjettia.
Tulevaisuuden diskonttaaminen meinaa usein kuitenkin rahasta puhuessa unohtua. Esimerkiksi Tampereella jonot ovat välillä käsittämättömät kaupungin mielenterveyspalveluiden pariin ja mikäli et ole akuutisti vaarallinen itsellesi tai muille, niin jonotus voi olla jopa vuoden. Jokainen voi miettiä, mitä tällainen reaktio tekee esimerkiksi masentuneelle ihmiselle, joka on voinut viimeisillä voimillaan hakea apua vaivoihinsa. Myös nuorisolla ongelmat ovat lisääntyneet ja moni kaupunki on koronan runteleman budjetin takia päätynyt jopa leikkaamaan mielenterveyspalveluista.
Suunta on kokonaan väärä. Ottamalla mielenterveyspalveluihin laajempaa palvelua tarjoavan otteen, yksilöiden elämänhallinta helpottuu ja samalla myös työkyky pysyy yllä tai jopa paranee. Ei voi olla niin, että apua saadaan vasta, kun ollaan jo menty todella syvälle. Hoitamalla ongelmat ennen kuin ne syvenevät, voidaan vähentää ihmisten syrjäytymistä ja henkilökohtaisia tragedioita. Hoitamalla ongelmat ennen niiden syventymistä, saadaan myös tulevaisuuden kustannuksia pienennettyä. Tällöin hoitojaksot voivat lyhentyä ja esimerkiksi erilaisia Kelan tukia joudutaan maksamaan vähemmän. Samalla ihmisten epätoivo ei myöskään johtaisi vaikkapa itsemurhiin.
Panostamalla miljoonia nyt, voidaan tulevaisuudessa säästää jopa kymmeniä miljoonia ihmisten henkisen puolen ollessa tasapainossa. Etenkään monella pienituloisella ei ole varaa kalliisiin yksityisiin palveluihin, ja täten huono-osaisessa asemassa jo valmiiksi olevat joutuvat usein entistä pahempaan ahdinkoon ja ahdistukseen.
Yksi keino ratkaista tämä ongelma olisi lisätä kaupungin ostopalveluita tai lisätä omaa henkilökuntaa, jotta kukaan apua tarvitseva ei olisi sen ulottumattomissa. Lisäksi matalan kynnyksen vastaanottoaikoja ja paikkoja tulisi lisätä, jotta ongelmiin apua saaminen ei tapahtuisi vasta, kun ollaan jo syvällä. Korona-aikana osa vastaanotoista on toteutettu etänä, joten miksi apua hakevalle ei voitaisi tarjota vaikkapa viikon sisään viimeistään edes 15 minuutin etävastaanottoa, jossa hoitaja tai terapeutti arvelee avun tarvetta? Usein jo hädän kuuleminen aloittaa parannusprosessin. Jos ihmisiä kohdeltaisiin kuin ihmisiä eikä laitettaisi jonoon pelkkinä lukuina, voisiko tämä jo itsessään auttaa mielenterveysongelmissa?
Tulevissa kuntavaaleissa yksi tärkeimpiä tavoitteitani on huolehtia, että jokainen tulotasoon katsomatta saisi apua mielenterveyden ongelmiinsa, oli kyseessä sitten lievä masennus tai jo pahaksi edennyt tilanne. Kaikkien kuuluu päästä kohtuullisessa ajassa avun piiriin ja kohtuullisella hinnalla, jotta avun hakeminen ei jäisi kiinni jo valmiiksi heikosta rahatilanteesta.
Tästä aiheesta tulen kirjoittamaan vielä myöhemmin lisää, mutta tässä on hyvä keskustelunaloitus.
Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.
