Julkaisuvapaa heti
Santeri Kärki on julkaissut uuden kirjan, joka ilmestyi juuri huhtikuun lopussa. Kirjan nimi on ”Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi”.
Kirja on Kärjelle, 28, ensimmäinen julkaistu tietokirja, mutta ei omien sanojensa mukaan viimeinen teos, joka julkaistaan.
Inspiraatiota kirjan tekemiseen toi korona ja kuntavaalien siirtäminen.
”Kuntavaalien siirtäminen jätti hetkeksi aikaa pienen tyhjiön. Samalla, kun kurssit yliopistosta valmistumista varten oli tehty ja papereita odoteltiin, ei energiaa oikein ollut hetkeen tehdä vaalivalmisteluja.”
”Tauon aikana kuitenkin löysin vanhan historian kanditutkielmani jalkapallon globalisaatiosta. Innostuin sen luettuani tutkimaan aihetta lisää ja yhtäkkiä kasassa olikin useita kymmeniä sivuja ja lisää ideoita tuli jatkuvasti.”
”Tätä kautta syntyi lopulta kirja, jossa tarkastellaan jalkapallon vaiettua matkaa valtalajiksi. Politiikka kuuluu olennaisesti jalkapalloon ja se todistetaan tässä kirjassa monella eri vuosikymmenellä.”
Lisäksi kirjassa pohditaan jalkapallon kehitystä globaaliksi valtalajiksi sekä jalkapallon tulevia haasteita esimerkiksi koronapandemian jälkeisenä aikana.
Santeri Kärki on myös ehdolla vuoden 2021 kuntavaaleissa Tampereella Vihreiden listalla. Teemat voit katsoa täältä!
Kirja on saatavissa muun muassa näistä paikoista:
Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.