Koulujen ongelmat ratkaistaan resursseilla, ei kurittamalla

Koulutus, Kuntavaalit2021 Tampere, Kuntavaalit 2021, OAJ

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho ehdotti maltillisia fyysisiä keinoja ratkaisuna oppilaiden häiriköintiin koulussa. Minkään tasoinen väkivalta ei ole ratkaisu levottomuuteen, sillä lyömällä tai kurittamalla oppilaiden tilanne ei tule parantumaan. Nämä ajatukset kuuluvat aikaan, joka ei tule enää takaisin. Ja hyvä niin.

Koulujen levottomuuteen on paljon syitä, mutta suurin niistä on koulujen resurssipula. Vuosikymmeniä jatkunut leikkauspolitiikka on johtanut siihen, että opettajat operoivat äärirajoilla ja avustajien määrä on pieni. Oppilaiden on haastavaa saada yksilöllistä opetusta ja heidän tilanteeseen on hankala puuttua. Yksinkertaisesti, koulujen ryhmäkoot ovat aivan liian suuret. Tätä taas ei ratkaista kurittamalla vaan panostamalla koulutukseen. Siihen nykyinen hallitus on pyrkinytkin lisäämällä rahoitusta eri koulutusasteille. Tosin edellinen hallitus, jossa olivat Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaiset, leikkasivat koulutuksesta valtavasti ja näiden jälkien korjaamisessa tulee kestämään jonkin aikaa.

Toinen osatekijä liittyy myös leikkauksiin. Jatkuvat leikkaukset edellisten hallitusten aikana muun muassa sosiaaliturvasta, lastensuojelusta ja matalan kynnyksen palveluista on johtanut tilanteeseen, missä yhä useampi perhe elää taloudellisesti niukilla resursseilla ja he eivät saa apua ajoissa haastavaan tilanteeseen. Se vaikuttaa sekä vanhempiin että lapsiin väistämättä negatiivisesti, eikä tähänkään auta lasten kuritus. Ainoa keino vaikuttaa on lisätä resursseja perhetyöhön, sosiaalityöhön sekä erilaisiin terveyden ja mielenterveyden palveluihin. Leikkaamalla tilanne saadaan vain pahemmaksi.

Lue myös: Opetuksen laadusta ja opettajien hyvinvoinnista ei saa tinkiä

Julkaissut Santeri Kärki

Kirjoitan lähes kaikesta ja minua kiinnostaa lähes kaikki. Jos pitää valita, aiheena ovat urheilu, politiikka ja historia. Kahta näistä opiskelen yliopistossa, muu on vapaaehtoista. Kuntavaaliehdokas Tampere, Vihreät. Yhteydenotot ja palaute: Santeri@santerikarki.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: