Viime aikoina Venäjän ihmisoikeusloukkaukset ovat saaneet jälleen uuden ja hyytävän käänteen, kun maa on päättänyt selvästi hyökätä Ukrainaan. Separatistialueiden tunnustaminen oli ensiaskel kokonaisvaltaiseen maan valtaamiseen.
Venäjällä on useita pehmeän vallankäytön keinoja, joista yksi on urheilu. Venäjän järjestämät olympialaiset ja jalkapallokisat ovat yhtäältä olleet keino esittää oman hallintojärjestelmän positiivisia puolia ulkomaailmalle ja toisaalta keino korottaa kansallista itsetuntoa – menestys ja suurtapahtumat tuovat mukavaa nationalistista nostetta ja peittävät helposti alleen kotimaassa olevat ongelmat, kuten ihmisoikeuksien polkemiset ja kansalaisten heikentyneen elintason.
Urheilua tuetaan ja urheilulla pyritään nostamaan kansallista itsetuntoa, keinoja kaihtamatta. Valtiojohtoinen doping-järjestelmä on ollut omiaan nostamaan urheilijoiden tasoa ja osoittamaan omilleen ja maailmalle venäläisten olevan parempia, kuin muut. Urheilun avulla on perinteisesti samaa kansallistunnetta kohotettu etenkin epädemokraattisilla alueilla, mistä Kiinan olympiakisat olivat viimeisin esimerkki. Maa sai kisat puhtaasti lahjonnalla ja kisojen tieltä raivattiin paljon heikossa asemassa olevia muualle, minkä lisäksi valtion vesivarantoja käytettiin maanviljelyn sijaan tykkilumen tekemiseen, vaikka vedelle olisi ollut käyttöä esimerkiksi ihmisten elinkeinojen ja elämisen turvaamiseksi. Diktatuureissa omienkaan oikeudet eivät paljoa paina, jos tilaisuus valtiollisen egon pönkittämiseen tulee.
Urheilu ja politiikka ovat historiallisesti sotkeutuneet toisiinsa jo yli vuosisadan ajan. Itse olen kirjoittanut kirjan jalkapallon historiasta ja globalisoitumisesta ja siitä, miten jalkapallon avulla eri maiden diktaattorit ovat pyrkineet legitimoimaan omaa kyseenalaista vallankäyttöään ja parantamaan kansan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Urheilu on vielä nykyaikana pitkälti samanlaista, autoritääristen yksinvaltiaiden vallan legitimointiin tähtäävää toimintaa.
Lue myös: Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi
Moni urheilujärjestö ja osin urheiluseuratkin ovat täysin kallellaan itään päin. UEFA ei aio esimerkiksi toistaiseksi edes mahdollisen sodan takia harkita Mestarien liigan finaalin siirtämistä pois Venäjälle. Korruptoituneet jalkapalloliitot ovat erittäin riippuvaisia diktatuurien taloudellisesta tuesta ja ei ole sattumaa, että esimerkiksi Gazprom (venäläinen yritys) on suuri sponsori eurooppalaisen huippujalkapallon tapahtumassa. Jääkiekon osalta lienee turha edes puhua haaveista Venäjän sulkemisesta kisojen ulkopuolelle, niin rähmällään ovat liiton miehen Venäjän suuntaan olleet Rene Faselin ajoista lähtien. Suomalaisista joukkueista Jokerit ei tule lopettamaan KHL:ää kesken, koska joukkueella on niin vahvat siteet Venäjään.
Vaikka toimijat puhuisivat julkisesti olevan neutraaleja ja rajaavansa urheilun ja politiikan erilleen, niiden toiminta legitimoi passiivisesti Venäjän ihmisoikeuksia potkivaa politiikkaa. Jos et vastusta sitä, olet sen puolella ja esimerkiksi Jokerien pelaaminen KHL:ssä antaa jälleen mahdollisuuden venäläisille joukkueille näyttää, kuinka paljon parempi maa on kyseessä.
Loppupeleissä urheilussa, Venäjän hyökkäystoimissa ja vaikkapa haluttomuudessa ryhtyä torjumaan ilmastonmuutosta on taustalla yksi ja sama asia – ihmisen ahneus, itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Nämä suuret urheilutoimijat eivät luovu Venäjän kanssa vehtaamisesta, koska ovat Venäjän tuella saaneet paljon (henkilökohtaista) vaurautta ja valtaa ja jos he vetäytyvät, vaarana on, että joku muu toimija iskee markkinoille ja saa sen vaurauden ja vallan.
Venäjä hyökkää, koska Putin ja lähipiiri haluavat lisää vaurautta ja valtaa itselleen (ei kansalle). Jos he eivät sitä tee, joku muu voi ryhtyä toimiin.
Ilmastotoimia ei tehdä, koska pelätään, että ne maksavat juuri nyt paljon ja se olisi itseltä pois (vaikka ne olisi järkevä tehdä pitkällä tähtäimellä). Samalla kansa maksaa jatkossa pitkän pennin näiden suurten tahojen itsekkyydestä.
Kaikissa näissä skenaarioissa maksajana ei tule olemaan rikas, valtaapitävässä asemassa oleva taho, vaan kaikki tavalliset kansalaiset. Ja vallassa olevat eivät vallastaan luovu, elleivät muutkin luovu.
Silti jokaisella yrityksellä ja urheilutaholla olisi mahdollisuus sekä estää Venäjän toimintaa että torjua ilmastonmuutosta, jos niin haluttaisiin. Peliteoreettisesta näkökulmasta näin ei kuitenkaan tehdä, koska riskinä on, että joku muu hyötyy enemmän, kuin itse. Siksi toimet ovat tehottomia ja niihin ei ryhdytä.
Urheilun ja Venäjän pyhä liitto osoittaa taas sen, miten pieni rooli ihmisellä on. Sotaa käyvää valtiotakin voidaan tukea ja ihmishengellä ei ole väliä, kunhan oma talous ja valta eivät kärsi. Raha menee taas ihmisoikeuksien edelle.
Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.
