Hallitus teki paljon hyviä päätöksiä kehysriihessä

Hallituksen kehysriihessä tehtiin tällä kertaa paljon hyviä päätöksiä. Pienituloisten etuuksiin laitetaan indeksikorotus ja vihreää siirtymää tuetaan.

Sosiaaliturva on aiemmin saanut paljon noottia Euroopan neuvostolta liian matalasta tasosta. Tämä ei valitettavasti oikeistoa ole kiinnostanut. Nyt tehty nosto auttaa ihmisiä selviytymään paremmin kasvavien elinkustannusten kanssa. Ja kun ihminen ei joudu syömään viikkokaupalla pelkkää makaroonia, ihminen myös työllistyy helpommin. Tästä ehkä osoituksena ennätyksellisen korkea työllisyysluku. Panostukset sosiaaliturvaan ovat hyvä alku, mutta jatkossa niiden tasoa tulee kasvattaa entisestään.

Panostukset vihreään siirtymään ovat välttämättömiä. Venäjän sodan takia siihen on herännyt myös moni pessimisti, kun siirtymällä turvataan omat edut. Ilmastotoimien tekeminen tekee Suomesta houkuttelevamman, kohteen investoida, minkä lisäksi se vähentää meidän kuluja tulevaisuudessa. Ilmastonmuutos on myös siitä viheliäinen ilmiö, ettei se juurikaan tarkkaile maiden rajoja, joten sen torjuntaan panostaminen on jokaisen maan ja kaupungin vastuulla. Lisäksi etupainotteinen panostaminen näihin toimiin edesauttaa vahvasti talouskasvua, koska panostamalla ilmastoteknologiaan Suomesta tulee houkuttelevampi kohde sijoittaa ja lisäksi täällä tehtyjä innovaatioita voidaan viedä maailmalle, mikä piristää maan vientiä.

Mainos

Hallituksella on aidosti väliä. Tämä hallitus on päättänyt panostaa kansalaisiinsa sen sijaan, että se leikkaisi heiltä tai tekisi elämästä kurjempaa.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.