Kunta-alan lakko on seurausta oikeiston vuosikymmeniä jatkuneesta typerästä leikkauspolitiikasta. Eri aloilla on ollut paljon ongelmia, joita on paikattu leikkaamalla lisää. Joskus mitta tulee täyteen ongelmien edessä.
Palkka on laahannut näillä aloilla pitkään perässä ja työmäärä on kasvanut. Etenkin Kokoomuksen ajama ”tehokkuusajatus” on johtanut siihen, että resursseja on leikattu ja oletettu, että tulokset ja tuottavuus paranee. Ennen opettajalla oli kärjistäen 14 lasta, nyt 22 luokassa. Samalla apukäsien määrää on vähennetty ja inkluusion sekä kasvaneiden luokkakokojen johdosta fokus on entistä vähemmän opetuksessa ja entistä enemmän kasvatuksessa. Ongelma ei koske pelkästään opetusalaa, vaan laajasti eri kuntasektoreita. Resurssit uupuvat, työtä tulee jatkuvasti lisää.
Kuka meistä olisi tyytyväinen, kun työn määrä ja vastuu kasvaa, mutta palkka ei nouse? Oikeistolainen tapa tehdä asioita on kestämätön ja onneksi viimein raja on ylitetty.
En tuomitse esimerkiksi inkluusiota lainkaan ajatuksena eikä se ole tämän jutun pointti. Sen toteuttaminen järkevästi olisi vaatinut aivan toisenlaisen suunnan resursseissa. Jos halutaan tuloksia ja tehokkuutta, tarvitaan lisää käsiä, ei vähemmän. Pitkät sairauslomat, työkyvyttömyys ja alan vaihdot ovat luultavasti tehneet isommat tappiot kunnille ja valtiolle, kuin riittävät resurssit ja henkilöstön jaksamisesta huolehtiminen olisivat tehneet. Kymmenen hengen töiden tekeminen viidellä henkilöllä ei ole järkevää eikä tehokasta ja ainakaan teho ei parane, jos viiden hengen sijaan hommissa on kolme henkilöä. Ainakin siinä kohtaa voi toki väittää, että kuntasektori on tehoton ja se pitäisi ajaa alas.
Lue myös: Viisi merkittävää syytä, miksi leikkauspolitiikka ei ole talousviisasta
Tampereella henkilöstön yleisin sairauspoissaolon syy oli vuonna 2021 mielenterveys. Mielenterveyspoissaolojen kasvuun vaikutti varmasti korona, mutta myös leikkaukset sekä ajatus siitä, että tosiaan vähemmällä henkilöstöllä tehdään enemmä. Mielenterveyspoissaolojen kasvu ei myöskään yllätä, koska leikkaukset aiheuttavat ongelmia pitkällä tähtäimellä. Samalla on huolestuttavaa, että monella kunnalla on hyvinvointialueiden myötä painetta säästää resursseista lisää. Kohta se vähäinenkin henkilöstö, mitä on tarjolla, on mahdollisesti poissa pelistä.
Kunta-ala ansaitsee kunnon palkankorotukset. Vaikka paperilla alat eivät tuota yhtä paljon, kuin insinööri firmalle, niin ilman heitä ei yhteiskunta pyörisi. Kaikkea ei voida arvostaa yksiulotteisesti tuottojen kautta. Järjenkäyttö on sallittua ja välillä on hyvä miettiä pitkällä tähtäimellä tehdyn politiikan seurauksia. Leikkauksilla ajetaan hyvinvointivaltio alas, jolloin jokaisen tulee itse valmistautua tekemään töitä pienemmällä palkalla ja jatkossa varautua maksamaan opetus- ja kirjastotoiminta omasta pussista. Sitäkö kansa haluaa?
Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.