Tampereen kaupungin tulee tarjota maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille

Maksuttomalla ehkäisyllä on monia hyviä puolia. Tilastojen mukaan suurin osa alle 25-vuotiaita käyttää ehkäisyä ja etenkin kondomi on hyvin yleinen metodi. Esimerkiksi lukiolaisista ja ammattikoululaisista vain noin joka kymmenes oli käyttämättä ehkäisyä elämänsä aikana.

Silti maksuton ehkäisy on toimiva tie esimerkiksi siksi, että ehkäisyn ostaminen voi olla nuoren taloudelle kova paikka. Opiskelijoiden tulot ovat jo nyt aivan liian pienet ja talous tiukoilla, joten ehkäisypillerien tai kondomin osto voi romuttaa nuoren taloutta merkittävällä tavalla kuukaudessa, jolloin ehkäisyn käyttäminen voi jäädä vähemmälle.

Toiseksi maksuton ehkäisy vähentää aborttien määrää merkittävästi. Käyttämällä ehkäisyä epätoivottuja raskauksia syntyy vähemmän ja niiden hoitamiseen ei jouduta käyttämään rahaa yhtä paljoa, mitä ilmainen ehkäisy tulisi maksamaan. Lisäksi aborttien vähenemisen kannalta olennaista on se, että abortin tehnyt yksilö ei joudu vaikeuksiin esimerkiksi henkisesti, kun aborttia ei edes tarvitse tehdä.

Mainos

Kolmas puoli on luonnollisesti seksitautien väheneminen. Jos ehkäisyä ja ehkäisyneuvontaa on aina saatavilla sekä testaaminen on tehty helpoksi ja stigmattomaksi, seksitautien riski laskee huomattavasti. Viimeisten vuosien aikana esimerkiksi klamydiatartuntojen määrä nuorilla on kasvanut selvästi ja panostamalla ehkäisyyn näiden määrää voidaan vähentää. Pahimmillaanhan klamydia voi olla oireeton ja aiheuttaa lapsettomuutta, mikä voi vaikuttaa yksilön elämään erittäin valtavalla tasolla.

Nuoret ovat usein myös pienempituloisia ja juuri edellä mainituilla opiskelijoilla ehkäisy voi olla isokin kuluerä. Kaikki eivät opiskele, mutta moni on nyky-yhteiskunnan murroksen takia sirpaleisesti pätkä- tai osa-aikatöissä, joissa toimeentulo ei ole varmaa. Tämänkin takia ilmainen ehkäisy on tarpeellinen.

Lue myös: Tampereen kaupungin tulee ottaa päätöksenteossaan huomioon mielenterveysvaikutukset

Tue kampanjaani! Jo 5 euron lahjoituksella teemme ihmeitä paremman Tampereen puolesta. Tue kampanjaani!

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.