Sosiaaliturvan leikkaukset vaarantavat lapsien oikeudet

You are currently viewing Sosiaaliturvan leikkaukset vaarantavat lapsien oikeudet
Sosiaaliturvan leikkaukset vaarantavat lapsien oikeuksien toteutumisen.

Euroopan neuvosto on antanut noottia Suomelle vuosien ajan liian alhaisesta sosiaaliturvasta. Nykytaso ei yksinkertaisesti ole riittävä elämiseen. Ei edes, vaikka Marinin hallitus laajalti nostikin etuuksien tasoa ja jopa toteutti sen kuuluisan vappusatasen. Sosiaaliturvan leikkaukset vaarantavatkin lapsien oikeuksien toteutumisen.

Euroopan neuvoston ohella toinenkin merkittävä taho, YK, kehottaa välttämään leikkauksia.

Yk:n lasten oikeuksien komitea suosittaa turvaaman lapsille riittävän toimeentulon välttämällä sellaisia sosiaaliturvaetuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa oleviin lapsiin. Komitea myös suosittaa Suomea tehostamaan toimia nuorten huumeiden ja alkoholin käytön sekä ja tupakoinnin ehkäisemiseksi. Lisäksi Suomen tulisi varmistaa, että lapset ja nuoret, joilla on pelihäiriöitä, peliriippuvuutta tai muita verkkoriippuvuuden muotoja, saavat tarvittavaa apua ja tukea.

Mitä tekee oikeistohallitus? Ne leikkaa niin, että heikommat kuolee pois.

Lue myös: Kokoomuksen leikkauslistat ovat kylmäävää luettavaa

Ohjelmassa on paljon leikkauksia, jotka heikentää lapsiperheiden asemaa. Sosiaaliturvaetuuksissa asumistuki, toimeentulotuki ja työttömyysetuudet ovat joutumassa leikkuriin. Lapsilisäkään ei ole täysin turvattu, joten monen lapsen asema heikkenee entisestään. Samalla sote-puoleen on tulossa miljardileikkauksia, jotka tulevat taatusti estämään matalan kynnyksen avunantoa sekä ennakoivia palveluita.

Kylmää ja vastenmielistä. Nämä tahot ratsastavat kyllä lapsilla, kun kyse on vaikkapa drag-satutuokioista, mutta kun lasten elämänlaatu uhkaa OIKEASTI kärsiä, niin silloin lapset ei kiinnosta.

Tähän pitää tulla stoppi. YK:ta ja asiantuntijoita pitää kuunnella.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

SK Logo 2023 removebg preview

Tilaa päivitykset uusista teksteistä!

Saat ilmoituksen, kun olen julkaissut uuden tekstin ja pääset lukemaan sen välittömästi!

Lue tietosuojaseloste saadaksesi lisätietoa. Liittymällä listalle suostut vastaanottamaan sähköposteja meiltä.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.