Suomen Pisa-tulokset heikkenivät taas ja syynä ovat oikeistohallitusten leikkaukset

You are currently viewing Suomen Pisa-tulokset heikkenivät taas ja syynä ovat oikeistohallitusten leikkaukset
Suomen Pisa-tulokset laskivat jälleen, kiitos leikkauspolitiikan. Kuvituskuva: Pexels.

Suomen PISA-tulokset ovat laskeneet jälleen, ollen kuitenkin pääosin edelleen yli OECD:n keskitasoa. Trendi on alaspäin, mutta vika ei ole todellakaan Marinin hallituksessa. Suomen Pisa-tulokset heikkenivät puhtaasti vuosikymmeniä jatkuneen leikkauspolitiikan seurauksena.

Marinin hallitus oli ensimmäisiä hallituksia aikoihin, joka panosti koulutukseen ja perheiden hyvinvointiin. Mm. 2. asteesta tehtiin maksuton, varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alennettiin ja köyhille tarjottiin jopa vapautus, opintotukia korotettiin, perheiden etuuksia nostettiin jne. Valitettavasti 4 vuotta ei riitä muuttamaan suuntaa – tarvitaan ainakin 12 vuotta. Menetettyjä nuoria ei takautuen opeteta lukemaan tai perheitä tueta lapsen kasvussa. Marinin hallituksen saavutukset olivat muutenkin poikkeuksellisia, mutta ne ollaan vetämässä pöntöstä alas.

Karut ovat kuitenkin tulokset ja testitulosten lasku jatkuu, kun Orpon hallitus palaa takaisin leikkausten tielle, joita oli harjoitettu jo vuosikymmeniä ennen Marinin hallitusta. Fakta on se, että leikkaamalla perheiltä ja kunnilta (eli kouluilta) tulokset eivät parane. Ja silloin toki kun lukutaito heikkenee, yhä useampi erehtyy äänestämään oikeistopuolueita ja sama meno jatkuu. Suomen koulutus on selvästi alamäessä ja kunnianpalautusta saadaan valitettavasti odottaa.

Yksi tutkimuksen havainto oli, että eriarvoisuuskehitys näkyy kouluissa ja oppilaiden tuloksissa. Korona-aika luonnollisesti pahensi ja alleviivasi tätä kehitystä. Tulevat leikkaukset näkyvät siis varmasti tulevissa tuloksissa.

Leikkauksien avulla pahennetaan myös opettajien työkuormaa ja ajetaan opettajat pois alalta. Ei kannata ihmetellä, jos pian aletaan koulujakin yksityistämään, kun “homma ei julkisella toimi”. Ei se kai toimi, jos jatkuvasti leikataan resursseista. Sama homma on ollut soten kanssa eikä sitäkään varsinaisesti pelastettu, vaikka Marinin hallitus vastoin vuosikymmenien trendiä laittoi lisää rahaa soteen.

Upea taidonnäyte koulutuksen epäonnistumisesta on myös se, kun moni kommentoija somepalstoilla aidosti taitaa uskoa, että koulutus romahti Marinin aikana. Ei vaikuta loogiselta, että jos 4 vuotta laitetaan poikkeuksellisesti lisää resursseja opetukseen, taso laskisi. Tasonlasku johtuu leikkauksista, joita on tehty se 30 vuotta. Pölhöpopulismia ei kannata uskoa – Marin ei koulutusta tuhonnut.

Suunta voidaan korjata kuten sotessakin – koulutukseen ja ihmisiin pitää panostaa rahaa. Muuten lasku lankeaa maksettavaksi “joskus tulevaisuudessa”, kuten aina oikeistohallitusten kanssa.

Näin Suomen Pisa-tulokset laskivat

Pisa-tutkimuksen mukaan Suomen 15-vuotiaiden nuorten osaaminen on jatkanut heikentymistään, erityisesti matematiikassa. Vuoden 2022 tutkimuksen keskiarvo matematiikassa oli 484 pistettä, kun taas OECD-maiden keskiarvo oli 472 pistettä. Suomalaisoppilaiden matematiikan osaamisen taso on laskenut vuodesta 2006 lähtien, kun pistesaldo oli 548.

Tutkimus osoitti myös, että heikentyminen näkyy eri suoritustason oppilaiden osuuksissa. Vuonna 2000 Suomessa oli heikkoja matematiikan osaajia vain 7%, kun taas viimeisimmässä tutkimuksessa vastaavia oppilaita oli jo 25%. Samalla vähintään erinomaisten matematiikan osaajien osuus on pienentynyt.

Sukupuolten välillä tytöt ovat pärjänneet matematiikassa hieman paremmin, mutta osaamiserot ovat olleet maltillisia. Uusimmassa arvioinnissa tytöt saivat 487 pistettä ja pojat 482 pistettä.

Huolestuttavaa on, että oppilaiden kokema matematiikkaan liittyvä ahdistus on kasvanut, vaikka Suomessa se on OECD-maiden vähäisintä. Positiivisena huomiona mainittakoon, että opettajan antama tuki vaikuttaa vähentävän ahdistusta.

Työrauhaan liittyen Suomessa on parantamisen varaa, sillä oppilaat kokevat työrauhan heikommaksi kuin OECD-maissa keskimäärin. Lisäksi digitaalisten resurssien käyttö häiritsee Suomessa enemmän oppilaiden keskittymistä kuin OECD-maiden keskiarvossa.

Lukutaidon osalta Suomen pistekeskiarvo on laskenut vuoden 2018 arvioinnista peräti 30 pistettä. Tyttöjen ja poikien lukutaitoerot ovat kaventuneet, mutta molempien osaaminen on heikentynyt. Luonnontieteiden osaamisen keskiarvo oli kuitenkin OECD-maiden keskiarvoa parempi, 511 pistettä.

Yhteenvetona Pisa-tuloksista voidaan todeta, että Suomen oppimistulokset ovat heikentyneet matematiikassa ja lukutaidossa. Lisäksi työrauha ja digitaaliset resurssit kaipaavat parannuksia, kun taas opettajan tuki voi olla avain oppilaiden ahdistuksen vähentämisessä.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.