Kokoomus on tehnyt yksityistämisestä taikaseinän, jossa veronmaksajan rahoilla tehdään voitot

Kokoomuksen taikaseinä on löytynyt jälleen. Lastensuojelu on valtavan tärkeä osa sosiaalihuoltoa. Valitettavasti siitä on tehty Kokoomuksen johdolla rahantekokone suuryrityksille ja sijoittajille. Tämän lystin maksavat veronmaksajat.

Nyt valta on hyvinvointialueilla luovutettu Kokoomukselle ja on mahdollista, että palveluita yksityistetään entistä enemmän. Se taas on suursijoittajille varsinainen taikaseinä, jossa rahaa tulee kuin roskaa liikevoiton ollessa jopa yli 30 prosenttia ja samalla kansalaiset joutuvat maksumiehiksi.

Lue myös: Orpon hallituksen leikkaukset tarkoittavat hyvinvointivaltion loppua

Mainos

Maailmalla on aiemmin paljon esimerkkejä siitä, miten yksityistäminen ei oikeasti auta asiakkaita ja Suomessakin esimerkiksi lastenhoidossa sekä vanhus- ja vammaispalveluissa on kohdattu suuria ongelmia, kun voitontavoittelu on mennyt asiakkaiden hyvinvoinnin edelle.

Julkinen puoli leikataan alas, jotta palvelut voidaan antaa yksityiselle

Perinteinen kuvio sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta on se, että palvelut annetaan yksityisille alkuun halvalla sopimuksella, mutta sitten kulut karkaavat 1.sopimuksen jälkeen. Kokoomus on näitä paljon ajanut ja hyvät veljet ovat olleet tienaajapuolella. Alkuun hyvä diili tulee myöhemmin kalliiksi ja irtisanominen sekä toiminnan uudelleenkäynnistys tulee vielä kalliimmaksi. Sijoitusyhtiöllä ei ole lakisääteistä velvoitetta jatkaa toimintaansa, kunnilla (ja hyvinvointialueilla) on.

Lastensuojelun osalta on hankala perustella, miten yksityistäminen muka ”luo säästöjä” tai parantaa hyvinvointia, jos vaikeamman tapauksen kustannus on palvelun ostajalle peräti 1200 euroa päivässä. Kunnat ja tulevaisuudessa hyvinvointialueet voisivat helposti tuottaa palvelut halvemmalla, lapsen hyvinvointia ajatellen.

Lue myös: Hallitus korottaa terveydenhuollon maksukattoa ja antaa rahaa veroparatiiseihin

Sijaishuollon kustannusten leikkaamiseksi ja Suomen talouden parantamiseksi nämä palvelut tulisi siirtää yksityisiltä toimijoilta pois tai niihin pitäisi laittaa hintakatto. Valitettavasti oikeistolla sydän on oikealla ja lasten, vanhusten tai vammaisten hoidolla voidaan kylmästi rahastaa, ihmisistä välittämättä. Samalla moni näistä toimijoista vielä kikkailee verojensa kanssa, joten suuresta liikevaihdosta tai -voitosta huolimatta toiminta ei auta Suomen taloutta. Veronmaksajat rahoittavat toiminnan, voitot menevät sijoittajille ja haitat veronmaksajille. Kokoomuslainen taikaseinä EI palvele ketään tavallista ihmistä.

Ihmisten hyvinvoinnilla ja terveydellä rahastamiselle tulee saada loppu. Se tulee meille halvemmaksi ja asiakkaiden hyvinvointi paranee. Valitettavasti hyvinvointialueilla vallan saanut Kokoomus tehnee juuri päinvastoin.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.