”Kalja-Make” on uusi sossu-Tatu

You are currently viewing ”Kalja-Make” on uusi sossu-Tatu
"Maken" tarinaa ei tarvitse tarkastella tarkemmin, koska pelkät otsikot saivat jo kansan huutamaan naama punaisena.

Kaikki työttömät ovat laiskoja, nostavat tukia ja kittaavat kaljaa. Siinä on viesti, joka välittyy Iltalehti Plussan artikkelista ”Kalja-Makesta”. ”Kalja-Make”:sta uutisointi sai vähemmän yllättäen kansan äänekkään osan vaatimaan etuuksien leikkaamista, mikä lienee ollutkin jutun tarkoitus.

”Make” oli jutun alun perusteella ollut 6 vuotta työttömänä ja ostanut jopa heijastinliivin, jotta näyttäisi siltä, että tekee töitä. Todellisuudessa hän vain joi ja eli luksuselämää tuilla.

Valitettavasti tarina laiskoista, suurilla tuilla elävistä työttömistä on toistunut aiemminkin, etenkin Iltalehden kohdalla. Kun joku hallitus on tekemässä kovia leikkauksia kansalaisilta, tehdään uutisia, joissa korostetaan alussa tai otsikossa vahvasti sitä, että työtön saa rahaa tekemättä mitään. Todellisuudessa nämä sopivaan aikaan julkisuuteen marssitetut kalja-Maket, skeitti-Tatut ja sossu-Juusot eivät kestä tarkempaa tarkastelua ja tuskin ”Makenkaan” tilanne. Artikkeli on vieläpä maksumuurin takana, joten tavalliset lukijat jäävät juuri edellä mainittuihin mielikuviin.

Mainos

Sosiaalinen media reagoi juuri niin, kuin odottaa saattaa. Leikkauksia vaaditaan kovalla kädellä ja työttömät voi jättää jopa ilman rahaa. Todellisuudessahan työttömällä on valtava määrä velvoitteita, joita pitää tehdä, että saa edes sen muutaman satasen kuukaudessa. Rahat ovat loppu jo kuun puolivälissä ja jatkuvasti pitää olla valmis tekemään hakemuksia ja asioimaan ties missä kuultavana. Se elämä on kuluttavaa, näännyttävää ja syrjäyttävää, eikä suurin osa ole tehnyt sitä valintaa itse.

Lue myös: Orpon hallituksen leikkaukset työttömyysturvasta ja asumistuesta voivat leikata tuloja jopa yli viidenneksen

Työttömien joukossa on toki ”Maken” kaltaisia kaljasieppoja, mutta he ovat marginaalissa, eikä ”Make” kuulosta kuvauksen perusteella ihan täysin työkykyiseltä. Joka tapauksessa Iltalehden tarkoitushakuinen uutisointi luo juuri sen kuvan, mitä hallitus tarvitsee – työttömiltä on ok leikata, koska he ovat laiskoja juoppoja.

Se kuva on kaukana totuudesta ja asiaa oikaistaneen somessa ja eri palstoilla. Sillä ei ole kuitenkaan väliä, koska mielikuvat on jo luotu. Nyt alkaa kepittäminen vaikka se on tutkimusten mukaan huono ratkaisu.

P. S ota myös Instagram seurantaan, jotta saat päivän kovimmat puheenaiheet feediisi!

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.