Hoitajien tilanne paranee palkankorotuksilla ja paremmalla johtajuudella
Hoitoala ansaitsee palkankorotuksen. Samalla alalla vallitsevaa johtamiskäytäntöä tulee kehittää.
Hoitoala ansaitsee palkankorotuksen. Samalla alalla vallitsevaa johtamiskäytäntöä tulee kehittää.
Hoitajien palkkaus on ollut jo pidemmän aikaa liian matala työn vaativuuteen nähden. Lakko on tuomittu etenkin oikeiston toimesta.
Työllisyys on selvästi parantunut Marinin hallituksen aikana. Työllä voi tulla myös toimeen, toisin kuin Sipilän oikeistohallituksen toimintojen jälkeen.
Sote-uudistuksen yhteydessä on tärkeää muistaa myös niitä, jotka tekevät paljon töitä hyvinvointimme eteen.
Mielenterveyspalveluista puhuttaessa puhe keskittyy yleensä pelkästään siihen, mitä suoria palveluita on olemassa ja niiden rahoitukseen. Mielenterveys ei koostu kuitenkaan pelkästään esimerkiksi terapiapalveluista tai matalan kynnyksen kohtaamisista, vaan mielenterveyteen vaikuttavat useat eri kuntapolitiikan sektorit. Kompleksinen ongelma ei ratkea esittelemällä valtuustolle leikkauslistoja.
Perustoimeentulotuella ei elintasosurffata. Yksin asuvalla perusosa on 504,06 euroa vuonna 2021. Kuka tahansa voi joutua perustoimeentulotuelle, mutta siitä ei makseta mitä tahansa.
Mika Koskinen (IL) ei piittaa yleensä faktoista. Heinäkuun työllisyysaste oli yli 75 %, mikä on enemmän kuin kertaakaan Sipilän hallituksen aikana.
Ay-liike puolustaa duunareiden etuja monella rintamalla. Miksi sitä kuitenkin vihataan duunarien keskuudessa?
Sipilän hallituksen luoma aktiivimalli ei johtanut parannuksiin työelämässä. Sen poistaminen parantaa ihmisten toimeentuloa.