Kaikkien aikojen vastenmielisimmät vaalit? Rasismista ja ihmisoikeuksien polkemisesta on tulossa “uusi normaali”

You are currently viewing Kaikkien aikojen vastenmielisimmät vaalit? Rasismista ja ihmisoikeuksien polkemisesta on tulossa “uusi normaali”
Eduskuntavaaleista uhkaa tulla kaikkien aikojen vastenmielisimmät vaalit.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on pian alkamassa. Samalla vaalikeskustelu on ottanut uusia kierroksia ja valitettavasti näiden vaalien puheenaiheeksi on nousemassa rasismi ja ihmisoikeuksien polkeminen. Perussuomalaisten ansiosta rasismista ja ihmisoikeuksien polkemisesta on valitettavasti tullut salonkikelpoisia poliittisessa puheessa ja moni pienpuoluekin ratsastaa puhtaasti näillä teemoilla.

Keskustelun taso ennen vaaleja on ollut harvinaisen vastenmielinen ja mieleen tulee lähinnä poliittinen keskustelu Venäjällä 2010-luvulla tai keskustelu keski-Euroopassa 1930-luvulla. Perussuomalaisten nousu eduskuntaan ja suureksi puolueeksi avasi portit, joiden kautta nykyään rasismi on valitettavan arkipäiväistä niin eduskunnassa kuin kansanedustajien vapaa-ajan puheissa. Toisin kuin vaikkapa 2000-luvun alussa, nyt puhe rehottaa vapaana ja yksikään media ei enää joko viitsi, uskalla tai halua ottaa rasisteja tikunnokkaan ja ajamaan heitä vastuuseen.

Jalkapallon vaiettu matka valtalajiksi. Tekijä: Santeri Kärki

Twitterissä rasismi rehottaa päivästä toiseen ja sama ilmiö on näkyvissä myös Facebookissa eri puolueiden ja mediatalojen keskustelupalstoilla. Suomen suurin rasistipuolue Perussuomalaiset ei nykyään enää edes yritä piilottaa Rasismiaan. Aiemmin Riikka Purra vihjasi maahanmuuttajien saavan sosiaaliturvaa liian helposti ja hän on valmis poistamaan maahanmuuttajien inhimillisyyden ajamalla pitkällä tähtäimellä sosiaaliturvan poistoa kokonaan.

Mainos

Lue myös: Rasismi on epälooginen tapa välttää todellisia ongelmia

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Laura Jokela yrittää alittaa rimaa parhaalla mahdollisella tavalla omalla vaalimainoksellaan. Siinä edustaja rasistisesti vihjaa, että Itä-Helsinki olisi “kuin ulkomaille menisi” ja kuvassa vihjataan islamilaisten naisten valloittavan Itä-Helsingin. Näinhän asia ei ole eikä alueella ole vaarallisempaa, kuin vaikkapa Keravalla tai Malmilla, mutta rasistiset mielikuvat eroavat hyvin usein todellisuudesta.

Saman puolueen vaalimainoksista ja eduskuntavaaliohjelmasta löytyy runsaasti rasismia, mutta Perussuomalaiset ansioituu nyt myös ihmisoikeuksien rajoittamisessa ja polkemisessa, kuten Venäjä teki aikanaan ansiokkaasti 2010-luvulla. Tilanne on nykyään Venäjällä suorastaan kuvottava vähemmistöille ja vähemmistöön kuuluminen voi johtaa kuolemantuomioon. Nykytilanne alkoi muun muassa sateenkaarivähemmistön vainoamisella.

Perussuomalaisten Lulu Ranne ratsastaakin kampanjassaan viattoman lapsen hahmotelmalla kangaskassista, jossa sateenkaarilogo on rastittu yli ja lausutaan “sukupuolia on vain kaksi”. Todellisuudessahan kyse oli siitä, että lapsen harhainen ja ideologian sokaisema isä pakottaa lapsen tekemään tämäntyyppisiä teoksia ja sitten uhriutuu siitä, ettei hänen sananvapauttaan arvosteta. Sananvapaudella ei saa kuitenkaan loukata muiden ihmisoikeuksia, minkä suurin osa järkevistä ihmisistä tietääkin. Valitettavasti Perussuomalaisia tämä asia ei kiinnosta. Koulujen tehtävä ei ole opettaa lapsia vihaamaan asioita, joita ei tarvitse vihata tai pelätä, vaan niiden tehtävä on opettaa ymmärtämään nykyajan maailmaa. Alakouluikäinenkin ymmärtää tehneensä väärin, persu taas aloittaa kampanjan Twitterissä.

Lue myös: Terrori-isku Elokapinaa vastaan osoittaa oikeiston olevan uhka demokratialle

Perussuomalaisten salonkikelpoistama rasismi ja ihmisoikeuksien polkeminen sekä uhriutuminen “sananvapauden rajoittamisesta” onkin suoraan kuin Putinin pelikirjasta. Valitettavasti tähän ilmiöön ei ole aiemmin Suomessa puututtu ja nyt moni vähemmistöön kuuluva saa aidosti pelätä turvallisuutensa puolesta. Tällaista ei uskoisi tapahtuvan sivistysmaassa 2020-luvulla, mutta tässä pisteessä me olemme, että yksi kolmesta suurimmasta puolueesta voi avoimesti Venäjän pelikirjaa käyttämällä jakaa valheita ja uhata vähemmistöjen turvallisuutta. Toki puolueen pelikirjassa on muitakin Putinin oppien mukaisia toimia, mutta nämä kaksi (rasismi ja ihmisoikeuksien polkeminen) ovat surullisesti nousseet puolueen kärkiteemoiksi vaaleissa.

Rasismi ja ihmisoikeuksien polkeminen levisi äärioikeistosta myös “normaaliin” oikeistoon

Rasismi ja ihmisoikeuksien polkeminen ovat levinneet laajemminkin suomalaisiin oikeistopuolueisiin.
Valitettavasti suurin osa oikeistopuolueista ovat valmiita polkemaan ihmisoikeuksia. Kuvituskuva: Anete Lusina on Pexels.com

Valitettavasti Perussuomalaisten salonkikelpoistama rasismi ja ihmisoikeuksien polkeminen on levinnyt ympäri oikeistoa. Kokoomuksessa osaa ehdokkaista on hankala erottaa Perussuomalaisista ja rasistiset päivitykset ovat lisääntyneet puolueen keskuudessa. Se johtuu siitä, ettei Kokoomuksessa aiemminkaan ole kunnioitettu ihmisoikeuksia, joten nyt niiden polkemista voidaan tehdä entistä avoimemmin. Kokoomuksessakaan ei enää vaivauduta harjaamaan ketään, koska ollaan totuuden jälkeisessä ajassa.

Lisäksi Kokoomuksessa on vahvasti esillä konservatiivisia ajatuksia abortista ja sukupuolesta. Kokoomuksen nuoret ovat etenkin Twitterissä kunnostautuneet tässä asiassa, mutta nuoren iän takia en nosta esiin kuin Mats Uotilan, joka kommentoi lähes kaikkien päivityksiin sukupuolia olevan vain kaksi ja samalla polkee erittäin monen muuhun sukupuoleen kuuluvan oikeuksia. Mats Uotilan nimen voin nostaa esiin, koska hänellä on jo poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä ja esimerkiksi iltapäivälehdet ovat ottaneet hänet tekemään juttuja rasismin ja ihmisoikeuksien polkemisesta. Aiemmin tämmöiset ihmiset olivat lähinnä trolleja ja saivat banneja, nyt jotkut oikeasti seuraavat näitä ja suorastaan jumaloivat heidän puheita. Myös lehdet ovat salonkikelpoistaneet valitettavasti tämän toiminnan ja mahdollistaneet sen. Kaukana ovat ne ajat, kun lehdissä pöyristyttiin rasistisista lausunnoista ja yritettiin saada sanojia vastuuseen rasismista ja ihmisoikeuksien polkemisesta.

Samalla Kokoomus on valmis myös tekemään hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa. Aiemmin hiljaista ihmisoikeuksien poljentaa tehnyt puolue on valmis hallitusyhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. Hyvä tietenkin, että äänestäjät saavat tietää puolueen olevan viimein osittain rehellinen.

Sama rasismi on levinnyt myös monen pienpuolueen keihäänkärjeksi vaaleissa. Sysimusta liike ja muut öyhöpuolueet pääsivät jopa televisioon viljelemään rasismia, eikä siihen puututtu YLE:n pienpuoluetentissä millään tavalla. Twitterissä moni olikin asiasta suorastaan järkyttynyt ja voisin sanoa, että aiheesta.

Esimerkiksi Heikki Kuparinen nosti Twitterissä aiheellisesti esiin, että on juontajien valinta antaa rasismille tilaa.

Valitettavasti nykyään rasismille annetaan liikaa tilaa ja siihen ei puututa. Jos tällä tavalla puhuttaisiin koulussa, niin lapsi lentäisi luokasta pihalle miettimään asioita, kuten kuuluukin. Ei ihme, että lapset voivat huonosti, jos kotona asenne ja puheilmapiiri on vihaan yllyttävä.

Lue myös: Rasismi on epälooginen tapa välttää todellisia ongelmia

Tulevien vaalien jälkeen tulee tosissaan pohtia, kuinka ja miten jämäkästi rasismiin ja ihmisoikeuksien polkemiseen voidaan puuttua lainsäädännön keinoin. Näiden pellejen puheet tekevät sen, että erittäin moni ihminen joutuu vaikenemaan, jotta heidän “sananvapautensa” toteutuu. Samalla tavallahan on toki toimittu niin keski-Euroopassa 1930-1940-luvuilla kuin Venäjällä 2010-2020-luvulla. Jos vihapuheeseen ja rasismiin ei puututa nyt, niin pian Suomikin voi olla Perussuomalaisten johdolla Venäjän tiellä.

Silloin on jo liian myöhäistä.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.