Hallituksen kamala aprilli”pila”
Hallituksen tekemät sosiaaliturvaetuuksien leikkaukset sysäsivät todella monet suomalaiset pysyvästi osattomuuteen ja köyhyyteen. Valitettavasti kyseessä ei ollut aprillipila.
Hallituksen tekemät sosiaaliturvaetuuksien leikkaukset sysäsivät todella monet suomalaiset pysyvästi osattomuuteen ja köyhyyteen. Valitettavasti kyseessä ei ollut aprillipila.
Petteri Orpon hallitus tulee kalliiksi veronmaksajille ja lisää alijäämää. Se ei tule yllätyksenä niille, jotka politiikasta jotain ymmärtävät.
Orpon hallituksen työelämäheikennykset ja ylipäätään työelämäpolitiikka on ollut alusta asti yhtä suurta katastrofia. Hallitus on ajanut ja ajamassa läpi lukuisia tuhoisia heikennyksiä.
Pääministeri Petteri Orpon totuutta halveksivat puheet hallituksen työmarkkinapolitiikasta eivät pidä paikkansa.
Suomessa moni työtön ja osatyökykyinen olisi potentiaalinen yrittäjä. Suomi menettää valtavan määrän yritystuloja ja -veroja, koska hallitus ei ymmärrä työttömyyttä alkuunkaan tai byrokratiaa, jonka kohteeksi työttömät joutuvat.
Työttömyysturvan leikkaukset 2024 astuvat voimaan asteittain. Työttömyysturvan euromäärä ei kasva, vaikka elinkulut nousevat.
Orpon hallitus on ainoa syyllinen 14.12. lakkoon, kuten myös tuleviin lakkoihin.
Eläisitkö itse köyhyydessä, jos saisit valita? Harva eläisi. Hallituksen mielestä köyhyys ja sairaus on oma valinta.
Työttömillä ei juuri koskaan ole laiskuudesta johtuvaa syytä olla työttömänä. Työttömyys on rakenteiden vika ja töihin ei noin vain mennä.
Hallitus ja EK syyttävät Ay-liikettä tulevista tulonmenetyksistä. Todellisuudessa Orpon hallitus on ainoa syyllinen lakkoihin ja yritysten tulonmenetyksiin.