Orpon hallitus on ainoa syyllinen tuleviin lakkoihin

You are currently viewing Orpon hallitus on ainoa syyllinen tuleviin lakkoihin
Todellisuudessa Orpon hallitus on ainoa syyllinen lakkoihin, sillä lakkoja ei olisi, jos uudistukset eivät olisi niin p*skoja. Kuva: Pexels.

Ay-liike on ilmoittanut useasta suunnasta kovenevista lakkotoimista. Samaan aikaan EK ja hallitus ovat aloittaneet mediakampanjan, jossa yritysten tulevia tappioita laitetaan puhtaasti ay-liikkeen syyksi. Todellisuudessa Orpon hallitus on ainoa syyllinen lakkoihin ja yritysten tulonmenetyksiin.

Tulevat lakot ovat puhtaasti hallituksen yksipuolisen eriarvoisuutta aiheuttavan sanelupolitiikan seurausta. Orpon hallitus on vastuussa epäoikeudenmukaisista uudistuksista, jotka ovat aiheuttaneet suurta tyytymättömyyttä kansassa. Lakkoihin on erittäin pätevä syy, sillä esitetty hallituspolitiikka on kaukana niistä lupauksista, joita hallituspuolueet esittivät ennen vaaleja. Voidaan perustellusti sanoa, että hallitus pääsi valtaan valehtelemalla. Nyt se aikoo jatkaa samalla linjalla tulevien lakkojen kanssa.

Jos yritykset tai talous kärsivät tulevien lakkotoimien takia, vika ei ole ay-liikkeessä, vaan Orpon hallituksen epäonnistuneessa politiikassa ja hallituksen tekemissä kylmissä arvovalinnoissa. Hallitusohjelmahan on käytännössä täysin EK:n kirjoittama ja heikennykset työelämään vievät Suomea vauhdilla takaisin kohti 1800-lukua. Ay-liikkeen saavuttamat edut lyhyemmästä työajasta ja palkkakorvauksista esimerkiksi yöaikaan ovat vaarassa kadota kuin tuhka tuuleen ja pian niitä ei saa edes vastustaa lakoilla. Työttömien kohtaamat uudistukset ovat surkeita ja epäoikeudenmukaisia ja eivät kannusta tekemään jatkossa edes osa-aikatöitä.

Mainos

Lue myös: Laskelmat sen osoittavat – Orpon hallituksen uudistukset lisäävät kannustinloukkuja ja vähentävät työnteon kannattavuutta

Orpon hallituksen tulisi välittömästi perua leikkaukset kaikkein köyhimmiltä ja peruuttaa epäoikeudenmukaiset sekä tehottomat uudistukset työelämään. On epäoikeudenmukaista, että hallitus siirtää taakan köyhimmille ja samalla antaa rikkaille enemmän etuja. Tämä vain lisää eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Jos ette usko, kannattaa katsoa, mikä on meno USA:ssa tai miten hyvin Kreikan taloudella menee. Leikkausten sijaan tarvitaan empatiaa, jotta talouskasvu on mahdollista.

Ay-liike on oikeutetusti noussut vastustamaan Orpon hallituksen politiikkaa. Lakot ovat ay-liikkeen tapa osoittaa mieltään ja vaikuttaa päätöksentekoon. Ay-liikkeen tavoitteena on puolustaa työntekijöiden oikeuksia ja taata oikeudenmukaiset työehdot kaikille. Ay-liike edustaa kansaa ja lakkoilu on tapa osoittaa, että politiikka, joka ei noudata kansan tahtoa, ei ole ok. Meillä tulee jatkossakin olla oikeus osoittaa mieltä myös vaalien ulkopuolella. Etenkin, kun oikeistohallitukset tuntuvat pääsevän valtaan pelkästään valehtelemalla.

Orpon hallituksen yksipuolinen sanelupolitiikka on aiheuttanut suurta epävarmuutta työmarkkinoilla. Työntekijät eivät voi hyväksyä epäoikeudenmukaisia uudistuksia, jotka heikentävät heidän asemaansa ja työehtojaan. Lakot ovat keino näyttää hallitukselle, että heidän politiikkansa ei ole hyväksyttävää. Orpon hallituksen tulisi kuunnella kansan huolia ja ottaa ne vakavasti. Yhteiskunnan tasapaino ja hyvinvointi riippuvat siitä, että kaikki kansalaiset tuntevat olonsa turvalliseksi ja oikeudenmukaisesti kohdelluksi. Hallituksen tehtävänä on edistää kaikkien kansalaisten etua, ei vain rikkaimpien.

Joten seuraavan kerran kun kuulet väitteen siitä, että AY-liikkeen takia Suomen talous sakkaa, älä usko sitä. Se on propagandaa ja valehtelua. Yhtään lakkoa ei olisi tulossa, jos hallituksen politiikka ei olisi näin räikeän epäoikeudenmukaista. Tulevien lakkojen takia menetetyt eurot ovat puhtaasti Orpon hallituksen ja EK:n syytä.

Mutta kuten sanottu ennen vaaleja: sitä saa mitä tilaa. Nyt on laskunmaksun aika.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.