Demokratia on länsimaalaisen yhteiskunnan perustavanlaatuinen arvo, joka takaa kansalaisille yhdenvertaisuuden, vapauden ja ihmisoikeuksien suojan. Hallitusneuvotteluissa mukana olevat Perussuomalaiset uhkaavat kuitenkin haastaa demokratian jatkuvuuden Suomessa.
Suomessa demokratian perusta on vahva, ja meidän on pidettävä huolta siitä, että se säilyy myös tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa, että meidän on tarkasteltava tarkasti poliittisten puolueiden toimintaa ja niiden kannanottoja, erityisesti silloin kun kyseessä on puolue, joka on profiloitunut rasistisilla tai ihmisoikeuksia uhkaavilla näkemyksillä.
Tällä viittaan suoraan Perussuomalaisiin. Perussuomalaiset on poliittinen puolue, joka on saanut viime vuosina huomattavaa kannatusta. Persujen poliittiseen agendaan kuuluu vahvasti maahanmuuttokriittisyysdeksi naamioitu rasismi, jolla puolue on saanut huolestuttavan paljon kannattajia.
Vaikka maahanmuuttopolitiikan arvioiminen ja keskustelu ovat tärkeitä aiheita demokratiassa, on kuitenkin syytä olla varuillaan silloin, kun kyseinen keskustelu menee rasistisille tai syrjiville urille. Silloin yleensä oikeat ongelmat jäävät ihonväriin perustuvan agendan varjoon. Vihasta ja ennakkoluuloista kumpuava rasismi voi olla uhka kokonaisuudessaan ihmisoikeuksille ja demokratialle.
Lue myös :6 syytä, miksi Perussuomalaiset eivät ole työväen puolella
Miksi sitten Perussuomalaisten rasismi voi olla vaarallista demokratialle, jos he pääsevät hallitukseen säätämään lakeja, jotka voivat heikentää ihmisoikeuksia?
Perussuomalaisten politiikka pyrkii kaatamaan demokratian
Ensinnäkin, rasistisen tai syrjivän agendan ajaminen lainsäädännössä voi johtaa siihen, että tiettyjä kansalaisryhmiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti tai heidän oikeuksiaan rajoitetaan.
Muutos pahempaan voi tapahtua esimerkiksi maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kiristämisellä tai syrjiviä käytäntöjä edistämällä. Perussuomalaiset ainakin yrittivät jo selvittää hallitusneuvotteluissa, onko mahdollista nostaa rimaa korkeammalle kiihottamisessa kansanryhmää vastaan. Onneksi Suomen laki ei jousta asiassa, mutta lakeja voidaan toki muuttaa. Joka tapauksessa puolueen harjoittama avoin rasismi rikkoo demokraattisen yhteiskunnan periaatteita ja vaarantaa yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisen.
Toisekseen, rasistiset päätökset avaavat vaarallisen mahdollisuuden myös muiden ryhmien oikeuksien rajoittamiselle. Esimerkiksi Venäjällä ja Unkarissa rasismin ohella myös seksuaalivähemmistöt ovat joutuneet vihan uhreiksi ja heidän oikeuksiaan on rajoitettu rajusti. Kun kynnys ihmisoikeuksien rajoittamiselle on madaltunut, kynnyksen yli mennään entistä helpommin. Vähemmistöjen syrjimisen jälkeen on mahdollista jopa rajoittaa enemmistön oikeuksia ja kieltää esimerkiksi tietyt mielipiteet. Persujen toiminta, jossa pelätään kovasti kommunismia ja Neuvostoliittoa, voi johtaa Suomessakin ilmapiiriin, joka Neuvostoliitossa aikanaan oli.
Kolmanneksi, Perussuomalaisten rasistiset näkemykset voivat vaikuttaa yhteiskunnan ilmapiiriin ja luoda vihamielisyyttä ja jakoa kansalaisten välille ilman perusoikeuksien konkreettista lainsäädännöllistä rajoittamista.
Rasistinen retoriikka ja politiikka voivat johtaa syrjinnän lisääntymiseen eri yhteiskunnan tasoilla ja pahimmillaan väkivallan ja vihan kierteeseen. Se voi näkyä käytännössä siinä, että vähemmistöt ja maahanmuuttajat kokevat herkemmin uhkatilanteita ja häirintää arjessa sekä syrjintää niin työnhaussa kuin vaikka viranomaisten kanssa asioidessa. Lisääntynyt vihapuhe voi johtaa helposti demokratian rapautumiseen ilman, että kenenkään oikeuksia rajataan lainsäädännön keinoin! Tämä on väkevästi ristiriidassa demokratian periaatteiden kanssa, jotka pyrkivät ylläpitämään kansalaisten välistä suvaitsevaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta.
Lue myös: Riikka Purran kommentit maahanmuuttajien sosiaaliturvasta ovat puhdasta rasismia
Demokratialle on oleellista, että kaikkia kansalaisia kohdellaan tasavertaisesti lain edessä. Jos tiettyjä ryhmiä syrjitään tai heidän oikeuksiaan rajoitetaan, se heikentää yhteiskunnan sosiaalista koheesiota ja luottamusta instituutioihin. Syrjintä ja ihmisoikeuksien loukkaukset voivat myös johtaa radikalisoitumiseen ja levottomuuksiin yhteiskunnassa.
On tärkeää ymmärtää, että vaikka jokaisella poliittisella puolueella on oikeus esittää omia näkemyksiään ja ajaa omia tavoitteitaan, demokratian puitteissa on myös velvollisuus suojella perusarvoja, kuten tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Rasistisen tai syrjivän agendan edistäminen hallituksessa voi heikentää näitä arvoja ja aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa yhteiskunnan rakenteille. Samalla laaja ”sananvapaus” johtaa helposti edellä mainittuun tilanteeseen, jossa yksi totuus on sallittu ja eri mieltä olevat hiljennetään vihapuheella. Yhen rasistisen ryhmän sananvapauden lisääminen rajoittaa siis radikaalisti valtaosan sananvapautta.
Loppusanat
Meidän kaikkien vastuulla on puolustaa demokratiaa ja sen periaatteita. Se tarkoittaa, että meidän on oltava valveutuneita ja kriittisiä poliittisten puolueiden agendojen suhteen. Viime vuosina tässä ei ehkä ole oltu kaikilta osin hereillä ja se näkyy keskusteluilmapiirissä, jossa viha ja valeuutiset leviävät valtoimenaan.
Mikäli havaitsemme rasismia tai ihmisoikeuksia uhkaavia pyrkimyksiä, meidän on laitettava äänemme kuulumaan ja vaadittava oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Demokratia ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja aktiivista osallistumista sen säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi. Muuten edessä voi olla Unkarin ja Venäjän tie.
Perussuomalaisten rasismi voi olla vaarallista demokratialle, jos heillä on mahdollisuus vaikuttaa hallituksen päätöksiin ja säätää lakeja, jotka heikentävät ihmisoikeuksia. Meidän on pysyttävä valppaina ja varmistettava, että demokratian periaatteet ja arvot toteutuvat kaikessa poliittisessa päätöksenteossa
Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.