Essee: Uusi demokratia vai postdemokratia?

Uusi demokratia vai postdemokratia? Tässä esseessä tarkastellaan kevyesti demokratian nykytilaa ja pohditaan demokratian muutoksen taustoja eri poliittisten teorioiden kautta.

Tämä on 1. essee “Essee-sarjassa”, jossa uusi essee julkaistaan joka maanantai.

Demokratian voidaan katsoa ajautuneen jonkinasteiseen legitimiteettikriisiin, ja sen korjaamiseksi on yritetty tehdä muutoksia olemassa olevaan järjestelmään. Tätä ajatusta, jossa uusia osallistumisen tapoja on otettu erilaisten innovaatioiden kautta käyttöön, kutsutaan nimellä superdemokratia. Toisaalta demokratian voidaan katsoa postdemokraattisen näkökulman mukaan menettäneen valtaansa legitiimeiltä päättäjiltä uusille tahoille. Myös tämä aiheuttaa jonkinasteisen legitiimin kriisin, sillä näitä uusia toimijoita ei ole välttämättä valittu vaaleilla eivätkä he näin ollen ole suoraan vastuussa kenellekään. Yksi esimerkki tällaisesta ei-legitiimistä päättäjästä voisi olla vaikka Elon Musk, jonka taloudellinen valta voi määrittää jopa sotien lopputuloksia.

Demokratia on muuttunut useista eri syistä

Demokratian muutokselle on esitetty muutamia syitä. Yksi näistä on globaalien poliittisten toimijoiden lisääntyminen. Esimerkiksi Euroopan Unionin alueella perinteiset kansallisvaltiot ovat antaneet EU:lle ylikansallisen päätösvallan osassa niiden asioista. Näin ollen esimerkiksi lainsäädäntövallasta osa on annettu EU:lle. Täten kansallisvaltio joutuu joskus tilanteeseen, jolloin EU:ssa tehdyt päätökset vahvistetaan ”kumileimasimella” kansallisessa parlamentissa. Se voi aiheuttaa kansalaisissa tunteen, ettei heidän mielipiteitään ole kuunneltu. Esimerkkinä tällaisista päätöksistä toimii vaikkapa osa asetuksista tai päätökset maataloustukien jakamisesta.

Toinen tekijä, jonka on katsottu olevan osasyyllinen demokratian kriiseihin, on markkinatalous ja sen voimat. Osa taloudellisista mahdeista on kasvanut jopa niin suureksi, että he pystyvät jyräämään yli (kansallisen) parlamentin ja ne voivat pahimmillaan jopa sanella ehtoja lainsäädännön suhteen. Suomessa tästä voisi toimia esimerkkinä S- ja K-ryhmien kasvanut valta. Nämä suuret osuuskaupan toimijat ovat saaneet kaupan keskitettyä ja vähän väliä mediassa nousee esiin kysymyksiä siitä, suositaanko näitä yrityksiä esimerkiksi kaavoituksia tehtäessä.

Kolmas selkeästi esiin nouseva ongelma on myös poliittisten ja taloudellisten toimijoiden sekoittuminen, sillä monen suuremman yrityksen hallituksessa on myös henkilöitä, jotka ovat vaikuttavassa asemassa paikallisessa tai valtiollisessa politiikassa. Esimerkiksi osuuskauppa Arinan (lähes koko Pohjois-Suomen kattava osuuskauppa) edustajistosta peräti 47 % on poliitikkoja1. Tästä syntyy välitön riski sille, että poliitikko saattaa myös edistää tahallisesti tai tahtomaattaan kaupan toimintaa tekemällä sille suotuisia poliittisia päätöksiä. Roolien hämärtyminen taas aiheuttaa pienen luottamuspulan demokratiaa kohtaan, sillä kansalaiset eivät välttämättä aina ole tietoisia tällaisista kytköksistä. Toisaalta poliitikko voi joskus paeta päätöksissään sen taakse, että päätökset itsessään olivat osuuskaupan, eivät hänen tekemiään. Samanlainen trendi toistuu laajemminkin Suomessa ja myös ulkomailla, hämärtäen osittain päättäjän ja taloudellisen toimijan rajaa. Nykyaikaisessa postdemokraattisessa tai superdemokraattisessa järjestelmässä hallitsevaa eliittiä on myös erittäin vaikea vaihtaa vaaleilla, sillä heidän toimintaansa ei ole koskaan välttämättä valtuutettu edes kansan puolesta. 

Lue myös: Miksi pelätä kommunismia, kun ainoa oikea uhka demokratialle istuu hallituksessa? Näin äärioikeisto tuhoaa demokratian

Superdemokratiassa kansaa osallistetaan uusilla tavoilla

Superdemokratialla tarkoitetaan demokratian muotoa, jossa kansalaisia on pyritty osallistamaan päätöksentekoon uusilla tavoilla. Demokratiainnovaatioiden tarkoituksena on alun perin ollut lisätä kansalaisten aktiivisuutta ja saada myös inaktiiviset kansalaiset kiinnostumaan politiikasta ja osallistumaan siihen.

Yksi suosituimmista tavoista on ollut tuoda demokratia lähemmäs kansalaista ja osallistaa heitä muun muassa kunnallisessa päätöksenteossa ja erilaisissa raadeissa. Tällä tapaa kansalaiset saavat ainakin teoriassa vaikuttaa politiikkaan muutenkin kuin vain äänestämällä vaaleissa. Yksi esimerkki tästä Tampereen tasolla on osallistuva budjetointi, jossa kansalaiset saavat itse päättää, mihin tietty osa budjetista käytetään.

Teoreettisella tasolla osallistumisen ja legitimiteetin määrä lisääntyy, mutta innovaatioilla on myös kääntöpuolensa. Loppujen lopuksi raatien ja järjestöjen rooli on usein vain neuvoa-antava. Esimerkiksi kansalaisjärjestö x saattaa vahvasti olla hallituksen päätöstä vastaan ja antaa sille hyvät perustelut. Hallitus on kuitenkin tehnyt päätöksen jo etukäteen, eikä näin ollen päätöstä tulla muuttamaan, vaikka kansalaisjärjestön vastustus olisikin aiheellista. Tällöin kuitenkin voidaan virallisesti todeta, että heitä on myös kuunneltu ilman, että sillä olisi ollut todellisuudessa mitään vaikutusta päätökseen. Kyseessä on siis jonkinlainen näennäisdemokraattinen päätös. Tästä esimerkkinä toimii erinomaisesti Orpon hallituksen toimet työntekijäjärjestöjen “kuuntelemisesta”, minkä seurauksena Suomeen on tulossa lakkoja.

Hallinnolla on usein myös mahdollisuus suodattaa osallistuvat toimijat ja joskus se voikin valita raateihin vaikkapa vain niitä järjestöjä tai henkilöitä, joiden mielipiteet ovat hallinnon politiikalle suotuisia. Osallistava demokratia on ongelmallinen myös siksi, että se lisää aktiivisten aktiivisuutta enemmänkin kuin osallistaa epäaktiivisia. Tällöin myös erot vaikutusmahdollisuuksissa kasvavat näiden ryhmien välillä, ja joskus joillain toimijoilla saattaa olla erinäisten ryhmien kautta jopa suurempi mahdollisuus käyttää valtaa kuin muilla. Toisinaan vastapuolella ei ole valikoinnin seurauksena lainkaan ääniä, mikä on erittäin ongelmallista demokratian kannalta. Lisäksi uusi demokratia ikään kuin ”pakottaa” epäaktiiviset osallistumaan, vaikka demokratiassa jokaisella tulisi olla mahdollisuus myös jättää osallistumatta. 

Postdemokratiassa todellinen vallankäyttö tapahtuu hallinnon ulkopuolella

Postdemokratialla tarkoitetaan tilannetta, jossa hallinnolla on näennäisesti ja formaalisti kaikki valta, mutta todellista valtaa käytetään toisaalla, yleensä tietyn eliittiryhmän kesken.

Politiikan tutkija Colin Crouchin mukaan postdemokraattisessa maailmassa on syntynyt ylikansallinen eliitti, joka käyttää valtaansa kansan mielipiteestä huolimatta. Tätä näkemystä voisi tukea vaikkapa eurokriisin hoitaminen. Maissa, joissa ei ollut tarvetta saada tukea, moni vastusti pankeille annettavaa rahoitusta. Tämä kuitenkin tehtiin, eikä kansalta varsinaisesti kysytty mandaattia. Teko nähtiin välttämättömänä talouden kannalta.

Postdemokratiassa ongelmana on usein se, ettei valtaapitäviä henkilöitä ole valittu vaaleilla. Näin ollen heitä ei voida erottaa huonojen päätösten takia, toisin kuin vaikkapa perinteisessä demokratiassa. Samalla valta alkaa vähitellen karata pois poliittisesta järjestelmästä. Se vastaavasti nakertaa valtavasti ihmisten uskoa poliittiseen järjestelmään – äänestämistä ei nähdä kannattavana tekona, koska politiikan suunta ei muutu millään tavalla.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.