Määrittääkö työ ihmisarvon?
Työttömällä ihmisellä ei ole mitään ihmisarvoa ja häntä voi kohdella kuin roskaa. Tämä on viesti, jonka Orpon hallitus välittää kansalle.
Työttömällä ihmisellä ei ole mitään ihmisarvoa ja häntä voi kohdella kuin roskaa. Tämä on viesti, jonka Orpon hallitus välittää kansalle.
Jarmo Haikolan kertoma tarina osoittaa sen, että kaikki työttömät työnhakijat eivät ole oikeasti työkykyisiä. Heitä Orpon hallituksen uudistukset rankaisevat kohtuuttomasti.
Petteri Orpon hallituksen tulevat leikkaukset työttömyysturvan lapsikorotuksiin ja yleiseen asumistukeen lisäävät merkittävästi toimeentulotuen tarvetta. Yhä useampi ilman toimeentulotukea selvinnyt voi pudota jatkossa toimeentulotuelle.
39-vuotias Emma saa 1500 euroa rahaa kuukaudessa tililleen tekemättä mitään. Uutisen tarkoitus on puhtaasti luoda kuvaa siitä, että liian suuret työttömyysetuudet saavat kansalaiset jäämään kotisohvalla lojumaan.
Sanna Marinin hallituskausi on tulossa päätökseen maalis-huhtikuun vaihteessa järjestettävissä eduskuntavaaleissa. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, mitkä olivat Sanna Marinin hallituksen saavutukset,
Perussuomalaiset väittävät olevansa työväen puolue. Tosiasiassa Perussuomalaisten pölitiikka köyhdyttää suomalaisia ja flirttailee Venäjälle.
Eduskuntavaalien alla keskusteluun on jälleen noussut ajatus paikallisesta sopimisesta. Mitä on paikallinen sopiminen (oikeasti) ja miksi sitä ei tosiasiallisesti tarvita erillisesti lainsäädäntöön tai työmarkkinoille?
Kokoomuksen leikkauksista, koulutusvastaisuudesta ja duunarin kepittämisestä on historiallista evidenssiä niin lähihistoriassa kuin yli 100 vuoden ajalta ja puolueen kurjistamistavoitteet lukevat Kokoomuksen ohjelmassakin. Niiden ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, mutta valitettavasti tuntuu siltä, että ihminen on erittäin taipuvainen itsepetokseen säilyttääkseen kuvitellun statuksensa ja tähän mennessä saamansa edut.
Viime aikoina on sopivasti ennen vaaleja nostettu esiin keskustelua ylisuurista Kelan etuuksista. Sama keskustelu toistuu usein ennen vaaleja ja on hyvin tarkoitushakuista. Kelan etuuksilla ei tosiasiassa eletä luksuselämää, vaikka hämmentävän…
Kunta-alan lakko on seurausta oikeiston vuosikymmeniä jatkuneesta typerästä leikkauspolitiikasta. Resursseja lisäämällä kaikki voivat voittaa.