Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää saada muutettua

You are currently viewing Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää saada muutettua
Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää saada muutettua. Kuva: Markus Spiske on Pexels.com

Ilmastonmuutos on aihe, joka aiheuttaa paljon tunteita ja keskustelua tällä hetkellä sekä kansallisella että globaalilla tasolla. Suurin osa tutkijoista ovat sitä mieltä, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama, ja sen hidastaminen on meidän vastuullamme. Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan tuleekin saada vastaamaan uhkan tasoa.

Ilmastontutkijat ovat jopa nostaneet ennustettaan ilmaston lämpenemisestä tulevaisuudessa, ja pahimmillaan parinkaan asteen nousu ei vielä riitä. Se johtaisi väistämättä ekokatastrofeihin, taloudellisiin kriiseihin ja todennäköisesti laajamittaiseen sotaan ihmisten taistellessa elintilasta. Silti denialisteja riittää paljon.

Lue myös: Ilmastonmuutoksen torjunta tulisi lisätä perustuslakiin

Mainos

Ilmastonmuutoksen torjuntaa ei voida ulkoistaa muille

Yksi useimmiten kuultu argumentti esimerkiksi Suomessa on se, että ”miksi meidän tarvitsisi osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan enempää, sillä viisi miljoonaa ihmistä ei voi muuttaa mitään?” Lauseena tämä on osittain totta, sillä Suomen toimet pelkästään oman maan sisällä eivät koko ilmastonmuutosta pysäytä. Suomessa tosin ilmastotietoisuus on globaalisti korkealla tasolla, ja esimerkiksi teknologiaa maapallon lämpenemisen hidastamiseen kehitetään maassamme jatkuvasti. Se on Suomelle myös taloudellinen mahdollisuus, sillä viemällä ilmastoteknologiaa muualle maamme tienaa tärkeitä verorahoja.

Ongelma ei ole kuitenkaan siinä, että meidän toimet eivät globaalilla tasolla muuta mitään. Ongelma tulee tästä ajatusmallista. Kuvitelkaapa, jos vaikka saksalaiset argumentoisivat samalla tavalla. Maahan on Suomea huomattavasti isompi ja kuitenkin merkittävä taloudellisesti. Saksallakin on tällä ajatusmallilla oikeutus sanoa samaa, sillä onhan vaikkapa Yhdysvallat väkiluvullisesti isompi maa. Ja USA:lla on sama oikeutus, sillä Intia on isompi.

Lue myös: Ilmastonmuutos ei pysähdy valtioiden rajoille eikä katso kansalaisuutta

Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää muuttaa, jotta emme jää jälkeen

Nuorten asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan ovat selvästi parempia, kuin aikuisten. Kuva mielenosoituksen kyltistä, jossa sanotaan "no planet B"
Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää saada korjattua. Kuva: Markus Spiske on Pexels.com

Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää muuttaa, sillä meillä on yhtäläinen vastuu muiden maiden kanssa. Edellisessä kappaleessa mainitulla ajatusketjulla käy helposti niin, että ainoa saasteiden vähentämisestä vastaava maa on kohta Kiina, sillä sillä on huomattavan paljon enemmän asukkaita kuin muilla mailla. Sama itsekäs ajattelumalli näkyy myös muun muassa pakolaisten kohdalla, sillä ihmisiltä tuntuu nykyään puuttuvan empatiakyky ja ymmärrys asettaa itsensä toisten asemaan. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuminen on jokaisen velvollisuus, ei vain niiden isompien maiden tehtävä.

Suomi ja suomalaiset voisivat näyttää omalla esimerkillä mallia myös maailman muille maille. Yksittäisten kansalaisten ajatusmaailman on kuitenkin muututtava, niin lokaalisti kuin globaalisti.

Muuten lapsenlapsemme löytävät itsensä aivan paskasta maailmasta.

Lue myös: Ilmastonmuutoksen torjunta on paras keino vähentää tulevien sukupolvien velkataakkaa

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.