Leikkaukset eivät ole ainoa vaihtoehto – talouspolitiikkaa voidaan tehdä myös järjellä

You are currently viewing Leikkaukset eivät ole ainoa vaihtoehto – talouspolitiikkaa voidaan tehdä myös järjellä
Talouspolitiikkaa voidaan tehdä järkevästi ilman leikkauksia.

Mediassa on alettu myllyttämään leikkausten olevan tulossa. Leikkaukset eivät kuitenkaan ole ainoa talouspoliittinen vaihtoehto valtion budjetin tasapainottamisessa. Talouspolitiikkaa voidaan tehdä myös järjellä.

Valtiovarainministeriö astuu poliitikkojen varpaille ja pyrkii ottamaan roolia, mikä sille ei kuulu, kun tekee laskelmia leikkausten pakollisuudesta. Leikkauspolitiikka on vallitseva, mutta ei ainoa trendi, jossa tavoitteena on ajaa lopulta hyvinvointivaltio alas.

Jos leikkausten sijaan hoidetaan esimerkilsi terveys- ja mielenterveyskriisit, valtion menot laskevat valtavasti ja työllisyys paranee itestään. Tästä on nähty viitteitä jo nykyisellä hallituskaudella, kun kuntien ja valtion verokertymä on säännönmukaisesti ylittänyt budjetoidun. Koronasta ja Venäjän aloittamasta sodasta huolimatta hallituksen talouspolitiikka on tuonut paljon hyvää. Voit lukea kaikki saavutukset täältä.

Mainos

Jos huolehditaan siitä, että työttömäksi joutunut ei syrjäydy (tarpeeksi isot etuudet), työllisyys kasvaa. Nämä toimet vaativat alkuvaiheessa paljon rahaa, mutta maksavat itsensä moninkertaisena takaisin.

Aiheesta lisää: Mielenterveyden laiminlyönti maksaa 11 miljardia vuodessa

Leikkaukset tehottomia, hyvä talouspolitiikka vaatii muutakin

Vastaavasti leikkaukset ovat tehottomia (ks. viimeiset 30 vuotta tilastoja), johtaa alijäämään ja velankasvuun ja rapauttaa hyvinvointivaltion sekä aiheuttaa laajoja terveysongelmia ja rikollisuutta. Samalla varallisuuserot kasvavat ja talous laahaa, kun raha ei kierrä, vaan kasaantuu. Leikkauspolitiikka ei aiheuta siis mitään hyviä tuloksia.

Nykyisen hallituksen aikana, kun rahaa on käytetty järkevästi, talous on kasvanut, työllisyys noussut ja verotuloja on kaikilta sektoreilta tullut odotettua enemmän. Ei ihan tyhmää politiikkaa, vaikka vielä enemmänkin voitaisiin tehdä. Pitkällä tähtäimellä tehdyt toimet kuitenkin vähentävät reilusti menopuolta, kun esimerkiksi syrjäytyminen vähenee.

Aiheesta lisääOikeistolainen leikkauspolitiikka on ajanut kunta-alan kriisiin

Ja leikattavaakin toki on, esimerkiksi suurempien yritysten yritystuista. Samalla pääomatulojen verotus tulisi saada samaan tasoon ansiotulojen kanssa. Silloin keskituloisten verotaakka helpottaa ja nykyiset vapaamatkustajat voivat osallistua maksukykynsä mukaan hyvinvointivaltion rahoittamiseen.

Ja maastapoistumisvero on laitettava varakkaimmille päälle. Ei yksikään tuottava yritys lähde täältä, jos rahaa on saatavilla. Tilalle tulee siinä tapauksessa joku toinen yritys tai toimija, jolle kelpaa miljoonasta 500 000 euroa verojen jälkeen. Halpaan propagandaan ei kannata upota.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.