Hallituksen leikkaukset ovat osin perustuslain vastaisia

You are currently viewing Hallituksen leikkaukset ovat osin perustuslain vastaisia
Hallituksen leikkaukset ovat osin perustuslain vastaisia.

Tuleva hallitus leikkaa köyhiltä ja kovaa, vaikka se on tutkimusten mukaan taloudelle haitallista. Osa hallituksen leikkauksista on osin perustuslain vastauksia ja uudistusten pitäisi myös osittain pysähtyä perustuslakiin.

Pakko laittaa kuitenkin paino sanalle PITÄISI.

Kyseenalaisia uudistuksia ihmisoikeuksien kannalta on tulossa paljon. Hallitus aikoo leikata niin työttömyysetuuksista kuin asumisen tuista ja osalla tulot voivat pudota jopa 20 %. Tätä perustellaan toimeentulotuen saajien vähenemisellä, mutta asiantuntijat – itseni mukaan lukien – tietävät, että uudistukset päinvastoin lisäävät toimeentulotuen tarvetta ja kannustinloukkoja. Lisäksi etuusjaksojen kesto pidentyy, eli valtion menot kasvavat.

Mainos

Lue myös: Tiestitkö? Meillä ei ole varaa sosiaaliturvan leikkauksiin

Pahimpia ovat leikkaukset toimeentulotuesta ja ajatus toimeentulotuen eväämisestä kokonaan, jos ei ”mene” töihin. Töihin ei niin vain mennä ja moni totua saava ihminen ei kelpaa töihin tai ole työkykyinen. Uudistus olisi inhimillisesti ja taloudellisesti surkea – asunnottomuus ja nälkä tulevat kalliiksi valtiolle. Yksi perusoikeuksista, eli oikeus elämään, uhkaa myös vaarantua tämän idean myötä.

Euroopan neuvoston mielestä tuet ovat jo nyt riittämättömiä. Lähtökohtaisesti osan uudistuksista pitäisi pysähtyä perustuslakiin. Mutta.

Perustuslakivaliokunnan kohdalla tilanne on hieman huolestuttava, sillä Kai Mykkänen sanoi Kokoomuksen haluavan sen haltuunsa, jotta hyvät uudistukset eivät pysähtyisi perustuslakiin. Teoriassa kyseenalaiset uudistukset voitaisiinkin nuijia läpi, jos enemmistö pevistä näkee tarpeelliseksi vain normaalin lainsäädäntömenettelyn.

Vähän pelkään, että hommat uhkaavat politisoitua ja perustuslain yli yritetään kävellä leikkauskiimoissa. Tulevalla hallituskaudella Persujen lisäksi Kokoomus saattaa haluta murentaa demokratiaa.

Lue myös: Miksi pelätä kommunismia, kun ainoa oikea uhka demokratialle istuu hallituksessa? Näin äärioikeisto tuhoaa demokratian

Näin ei saa tapahtua. Kansan pitää se estää. Yleislakko voisi olla toimiva tapa näyttää, että nyt riittää. Myös valitukset EU-tasolla voivat tulla kyseeseen. Joka tapauksessa viimeinen hetki toimia on nyt. Muuten olemme pulassa.

Tilaa ilmoitus uusista julkaisuista sähköpostiisi!

Liittymällä sähköpostilistalle hyväksyt sen, että voimme lähettää sinulle ilmoituksia uusista blogeista ja muita viestejä. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Santeri Kärki

Politiikan tutkimuksen ja historian asiantuntija. Kirjailija, ongelmanratkaisija, humanisti ja generalisti.

Anna panoksesi keskusteluun!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.