Tampereen kaupungin tulee ottaa päätöksenteossaan huomioon mielenterveysvaikutukset

Mielenterveysongelmat ovat Suomessa lisääntyneet huomattavasti korona-aikaan ja käsillä on akuutti mielenterveyskriisi. Tampereella tilanne on katastrofaalinen.

Tampereen kuntavaaleissa voidaan ratkaista mielenterveyspalveluiden ongelmat. Videolla Santeri Kärki kertoo omia näkemyksiään.

Ongelmista puhuminen on myös lisääntynyt julkisuudessa ja nykyään voidaankin huomata, että mielenterveysongelmat koskettavat lähes kaikkia joko suoraan tai välillisesti läheisen kautta.

Huono-osaisuus, syrjäytyminen, opiskelu, pätkätyöt, muutokset elämässä tai jokin muu vastaava syy voivat laukaista mielenterveysongelmia kenessä tahansa. Mielenterveysongelmat eivät katso tulotasoa, mutta yleisimmin ne iskevät ihmisille, joiden arki on haastavampaa. Samalla niiden hoitaminen on hyvin eriarvoisella tasolla, sillä pienempituloiset voivat joutua odottamaan terapiaa muutamista kuukausista jopa vuoteen.

Haastavaksi arjen on tehnyt monelle se, että Tampereen kaupunki on jatkuvasti leikannut euron sieltä, euron täältä. Tämän takia vaadin, että Tampereen kaupunkistrategiaan kirjataan se, että jokaisen valtuustossa tehdyn päätöksen pohjalla tulee olla vaikutusarvio mielenterveydelle.

Kaikki päätökset voivat vaikuttaa mieleen. Esimerkiksi:

🌲Lähipuiston kaataminen voi olla monille iso isku, kun siellä on vietetty paljon vapaa-aikaa ja rentouduttu. Osa arjen luksusta on poissa.

🏥Terveyskeskusmaksujen nosto voi johtaa siihen, että joku kokee turhaksi mennä lääkäriin, kun varat eivät riitä.

💻Koulun siirtäminen pois läheltä kotia voi vaikuttaa negatiivisesti sekä nuoren että aikuisen jaksamiseen.

⚽Liikuntamaksujen nosto kaupungin tiloissa voi viedä useammalta perheeltä harrastuksen ja nuorelta yhden osan identiteettiä, mikä voi aiheuttaa valtavia myllerryksiä mielessä.

Kaikki erilaiset kaupungin päätökset voivat aiheuttaa tai syventää mielenterveysongelmia. Päätöksenteossa mielenterveysvaikutukset tulee ottaa huomioon ennen päätösten läpiviemistä. Samalla pitää toki lisätä panostusta ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön, jotta ongelmat eivät ehdi syventyä ja jotta ne eivät maksa enemmän yhteiskunnalle tai yksilölle itselleen.

Leikkausten aika on ohi. Muutosten aika on nyt.

Lue myös: Lyhytterapiapalveluita tulee lisätä ja hoitoonpääsyä on nopeutettava

P.s Jos tilanteesi on akuutti, apua voi saada joko 112 tai Mieli RY:n tukipalveluista!

Maahanmuuttokeskustelusta unohtuu helposti lait, sopimukset ja järki

Maahanmuutto on keskustelun aiheena yleensä sosiaalisessa mediassa erittäin arka ja aiheuttaa hyvin kärjistettyjä, yksinkertaistettuja ja näköalattomia mielipiteitä. Maahanmuutto on kuitenkin yhtä kompleksinen aihe kuin vaikkapa mielenterveys, eikä sen mahdollisesti aiheuttamia ongelmia ratkota yksinkertaisilla vaihtoehdoilla, kuten sulkemalla rajat.

Lue myös: Mustavalkoinen politikointi ei palvele ketään

Ensinnäkin maahanmuuttokeskustelussa menee todella usein terminologia sekaisin, sillä maahanmuuttajat ja pakolaiset sotketaan keskenään autuaasti. Maahanmuuttoa on monenlaista, sisältäen muun muassa työn perässä tulevat ihmiset (joita on myös sinun suosikkiurheilujoukkueissa esimerkiksi jalkapallossa ja jääkiekossa). Pakolaiset taas ovat tulleet Suomeen sen takia, että heidän omassa kotimaassaan he joutuvat usein jonkinlaisen vainon kohteeksi esimerkiksi etnisen taustan, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen takia. Pakolaiset eivät muuta Suomeen tai muualle Eurooppaan huvin vuoksi, vaan pysyäkseen hengissä.

Lue myös: Mielenterveys ei ole pelkkiä terveyspalveluita

Moni pitää pakolaisia kohtuuttoman suurena kulueränä, samoin kuin ulkomaille annettavaa kehitysapua. Esimerkiksi vuonna 2019 maahanmuuton kustannuksiin varattiin 425 miljoonaa euroa ja kehitysyhteistyöhön budjetoitiin vuonna 2021 1245 miljoonaa euroa, mikä on 0,5 % Suomen bruttokansantuotteesta. YK:n suositus on kuitenkin, että kehitysavun suuruus olisi 0,7 % vuodessa, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen tulisi nostaa omaa maksuosuuttaan. Mittaluokkaa summille voidaan miettiä esimerkiksi mielenterveyden ongelmien aiheuttamista vuosittaisista kustannuksista, jotka ovat yli 11 miljardia vuodessa OECD:n mukaan eli reilu 5 % BKT:sta.

Keskustelussa usein maahanmuuton tai kehitysavun hinta rinnastetaan täysin absurdisti suoraan suomalaisiin. ”Saamme vähemmän tukia ja vanhukset kärsivät maahanmuuton takia” tai ”maahanmuuttajat tulevat tänne loisimaan meidän verorahoilla ja siksi suomalaiset kärsivät”. Asiahan ei yksiselitteisesti mene näin. 

Ensinnäkin, budjetti muodostuu sen hetkisen hallituksen valinnoista. Mihin panostetaan, leikataanko jostain vai otetaanko lainaa, mihin sektoreille panostetaan, investoidaanko jne. Budjetti ei ole lineaarinen viiva, jossa asia x vaikuttaa asiaan y. Hallitusten ideologiat vaikuttavat siihen, leikataanko suomalaisilta vai ei.

Tästä hyvä esimerkki on Sipilän oikeistohallitus, joka päätti tehdä isoja siirtoja työntekijöiltä työnantajille (miljardiluokkaa), leikkasi etuuksista, eläkkeistä, lääkekorvauksista, opintorahastaa, työttömyysetuuksista, veteraaneilta, lapsilta ja koulutuksesta sekä myi tuottavia valtionyhtiöitä. Tämä hallitus päätti leikata kaikilta heikossa asemassa olevilta, ei maahanmuuttajat.

Miksi maahanmuuttajien tukia ei leikata?

Moni myös ihmettelee, miksi maahanmuuttajat saavat tukia tai miksi niitä ei voida leikata. Tämän taustalla taas on Suomen laki sekä kansainväliset sopimukset – ihmisiä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan esimerkiksi etnisen taustan takia. Mikäli heiltä leikataan sosiaaliturvaa, sitä leikataan myös kantaväestöltä. Tätä ei moni keskustelija tunnu ymmärtävän. Eli leikkaus maahanmuuttajien välttämättömästä sosiaaliturvasta osuu samalla myös sinuun, tuttuihisi ja niihin vanhuksiin sekä lapsiperheisiin. Eriarvoistavaa asemaa ei voida luoda lainsäädännöllä, vaikka mikä tahansa taho sitä lupailisi. Turvapaikanhakijat toki saavat alennettuja etuuksia oleskeluluvan saamiseen asti.

Entäpä se rajojen kiinni laittaminen? Sekään ei ole mahdollista, sillä Suomea koskevat kansainväliset sopimukset, tärkeimpänä Geneven sopimus, EU:n sopimukset ja oman maan lait. Suomi ei voi itse irtautua näistä kansainvälisistä velvoitteista, vaikka vallassa olisi mikä tahansa hallituskoalitio. Suomi on ratifioinut myös YK:n ihmisoikeussopimuksen, joka takaa inhimillisen kohtelun ja jokaiselle oikeuden elämään. Näin ollen rajoja ei voida vain laittaa kiinni tietyiltä ihmisryhmiltä ja turvapaikanhakija tulee aina ottaa vastaan. 

Jos olet lukenut tähän asti, toivon, että olet jotain sisäistänyt. Monelle maahanmuuttaja tai pakolainen on vain jokin luku paperilla tai uhka. Inhimillisyys unohtuu helposti. 

Pakolainen on ihminen, joka haluaa elää ja hengittää, kuten sinäkin.

Seuraavaksi nostan esiin keskustelun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista henkilöistä. Näitä on hyvin harvassa, mutta heitäkin kuitenkin on. Kaikkia ei voida palauttaa takaisin erinäisistä syistä, esimerkiksi akuutin uhan takia palautusmaassa tai siksi, että lähtömaa ei ota vastaan näitä ihmisiä. Meidän ei ole järkevää alkaa laittamaan näitä ihmisiä kaduille tai selviämään oman onnensa nojassa ilman mitään tukia, sillä se voi aiheuttaa varjoyhteiskunnan synnyn, pakottaa rikollisuuteen (kaikki haluamme edelleen elää ja ilman rahaa se on vaikeaa) tai aiheuttaa levottomuutta, turvattomuutta ja radikalisoitumista. Luomalla heille inhimilliset olot elää sen aikaa kun he ovat Suomessa, parannetaan myös jo täällä ennestään asuvien asemaa ja tilannetta.

Tärkeimmän asian jätin viimeiseksi. Rikostilastoissa maahanmuuttajat ovat hieman yliedustettuina, mutta ongelmista puhuessa moni on jättänyt valot laittamatta päälle ja toteaa syyn olevan joko kulttuuri, ihonväri tai kotimaa. Näinhän se ei ole.

Syyt esimerkiksi yliedustukseen ovat hyvin samoja, kuin miksi Suomessa syrjäytyneet, moniongelmaiset, matalammin koulutetut tai pienituloiset ovat helposti yliedustettuina. Osattomuus yhteiskunnassa, koulutuksen puute ja ne rakenteet, jotka syrjivät tiettyjä ihmisiä tai ihmisryhmiä, altistavat helpommin ihmisiä toimimaan ”moraalittomasti”. Tämä asia ei korjaannu alkamalla harrastaa etnistä syrjintää, vaan meidän pitää kansakuntana alkaa purkaa näitä syrjiviä rakenteita ja antaa kaikille tosiasiallinen mahdollisuus sosioekonomisen luokan parantamiseen. Intersektionalismi pureutuu tähän hyvin, eli jos et tiedä mitkä asiat vaikuttavat mahdollisuuksiin, tähän kannattaa tutustua.

Eli lyhyesti: ihonväri ei vaikuta todennäköisyyteen tehdä rikoksia, vaan erilaiset rakenteet, jotka syrjivät ihmisiä ja ihmisryhmiä. Valtion tehtävä on järjestää kaikille riittävä toimeentulo ja mahdollisuudet edetä elämässä.

Tässä omat pointit lyhyesti. Tätä artikkelia ei voi kommentoida tulevan törkytulvan takia. Toivon, että jokainen lukee kuitenkin tämän ajatuksella ja yrittää miettiä omaa ajatusmaailmaansa ja sitä, oletko miettinyt asioita pidemmälle vai mennyt sieltä, missä aita on matalin.

Lue myös: Rasismia torjutaan asennemuutoksilla

Ennaltaehkäisevä mielenterveystyö luo säästöjä ja parantaa hyvinvointia

Video: Tampereen Vihreiden mielenterveysilta

Mielenterveys on edelleen aihe, josta tuntuu olevan liian vähän julkista keskustelua aiheen tärkeydestä huolimatta. Mielenterveyden merkitystä yksilön fyysiselle hyvinvoinnille ei oteta tarpeeksi usein ja vakavasti esille ja monesti mielenterveysongelmia kokevan kokemuksia vähätellään sanomalla vaikka masentuneelle, että ”kyllä se siitä kun alat vaan hymyillä”.

Mielenterveys on yksilöllisen kärsimyksen lisäksi myös yhteiskunnallinen tragedia. Tampereen kaupungin mielenterveyskulut ovat vuodessa hieman yli 70 miljoonaa euroa, mikä on valtava summa. Lisäksi eri arvioiden mukaan Pirkanmaalla noin 100 000-120 000 ihmistä kärsivät jonkinlaisista mielenterveysongelmista, mikä on aivan valtavan suuri ihmisjoukko.

Tällä hetkellä mielenterveyspalveluiden piiriin pääsy voi olla pitkäkin prosessi. Masentuneelle ihmiselle jo puhelinsoitto voi olla asia, minkä suorittaminen on tehty viimeisillä voimilla. Jos hoitaja kertoo seuraavan ajan olevan aikaisintaan parin kuukauden päästä, on peli yleensä menetetty ja hoito jää suorittamatta. Prosessi itse ensikeskustelusta varsinaiseen terapiaan voi viedä jopa vuoden tällä hetkellä, mikä on auttamatta liian pitkä aika ja johtaa väistämättä siihen, että jo heikossa asemassa oleva yksilö helposti putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle. Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneista vaivaiset 10 % on saanut psykoterapiaa, joten loput 90 % ovat jääneet ilman sitä ja päätyneet monesti mielenterveysongelmien hoitamattomuuden takia pois työelämästä. Lukema on suuri ja aiheuttaa valtavia kuluja.

Mielenterveyspalveluiden saatavuuden ongelma tuleekin ratkaista panostamalla ennaltaehkäisevään hoitoon ja varhaiseen puuttumiseen. Puuttumalla ongelmiin viikon sisään edes etänä järjestettävän hoitokeskustelun avulla, voidaan saada asiakas jo hieman paremmalle mielelle ja luoda kokemus siitä, että juuri hänen ongelma otetaan vakavasti. Terapia tulisi aloittaa viikon sisään ensimmäisestä kontaktista hoitajan kanssa ja terapian saatavuutta tulee lisätä koko kaupungin alueella. Lisäksi hinta tulee pitää asiakkaalle maltillisena, sillä korkea hinta voi johtaa siihen, että hoito jää helposti kesken ja ongelmat ratkaisematta.

Panostamalla nyt vaikkapa 10 miljoonaa euroa lisää hoitohenkilökuntaan kasvattamalla muun muassa hoitajamitoitusta, lisäämällä hoitotiloja ja tarvittaessa ostamalla palveluita ulkoistettuna, voidaan odottaa jopa viisinkertaista säästöä tulevaisuudessa panostukseen nähden laskeneiden sosiaalimenojen, kuten työttömyyskorvausten, toimeentulotuen ja työkyvyttömyyseläkkeiden kautta. Lisäksi aikainen puuttuminen johtaa tulevaisuudessa verotulojen kasvamiseen lisääntyneiden ansiotyöläisten kautta. Myös työterveydessä on hyvä ottaa käyttöön laajemminkin nopeasti saatava keskusteluapu, sillä mielenterveyteen liittyvät sairauspoissaolot ovat valtava rasite yhteiskunnalle yli 100 miljoonan hintalapun kanssa.

Samalla vähennetään myös ihmisten omakohtaista kokemusta elämän merkityksettömyydestä ja säästetään läheisten sairaspoissaoloista, kun heidän energiansa eivät mene täysin omasta läheisestä huolehtimiseen. Itse tulen ajamaan panostuksia mielenterveyteen mikäli pääsen kunnallisvaaleissa läpi ja kymmenen vuoden päästä joku muu saa ottaa vaikka kunnian tästä päätöksestä – kunhan ihmiset tulevat hoidetuksi.

Video: Tampereen mielenterveyskriisi

Lyhytterapiapalveluita tulee lisätä ja hoitoonpääsyä on nopeutettava

Mielenterveyspalveluiden tilanne Tampereella on suorastaan katastrofaalinen tällä hetkellä. Jonot terapiaan ovat useiden kuukausien mittaisia ja hoidon saamiseksi on käytävä pitkä ja monimutkainen taistelu useiden eri toimijoiden kanssa.

Tällä hetkellä mielenterveyspalveluiden piiriin on hyvin hankala päästä. Pitkät keskustelut lääkärien kanssa ja päätökset hoidon aloittamisesta kestävät usein kuukausia. Tällöinkään takuuta varsinaiseen terapiaan pääsystä ei ole. Monella on kuitenkin ongelmia, joiden hoitaminen ei vaatisi akuuttia laitoshoitoa tai pitkää terapiasessiota, vaan elämään ilmestyneet mielenterveyden vaivat voisi hoitaa jo niiden ilmetessä lyhytterapian avulla.

Tampereen kaupungin tuleekin ohjata budjettiaan ennaltaehkäisevään mielenterveystoimintaan. Oma ideani on lisätä merkittävästi panostuksia mielenterveyden ennaltaehkäiseviin palveluihin ja lyhytterapiaan. Terveyskeskusten yhteyteen voisi lisätä mahdollisuuden käydä juttelemassa asioista ammattilaisen kanssa vaikkapa kävelemällä vastaanotolle, samaan tapaan kuin vaikkapa sairaslomaa hakiessa tai jalkavaivoja näyttäessä. Vaihtoehtoisesti tätä toimintaa varten voisi tehdä myös keskitettyjä palveluita. Mielenterveyden ongelmat tulevat kansanterveydelle kalliiksi ja ne ovat paljon yleisempiä kuin esimerkiksi migreeni – miksi niitä ei hoideta samaan tapaan? Ne tulevat myös kalliiksi, sillä mielenterveydestä aiheutuneet haitat maksavat valtiolle vuositasolla peräti 11 miljardia euroa.

Pääsemällä avun piiriin heti, kun siltä tuntuu, voidaan ehkäistä pitkittyneet mielenterveysongelmat ja niiden syveneminen, kuten myös suuret työkyvyttömyyskulut ja muut sosiaalimenot. Yksilöiden saadessa apua heti, voidaan ennaltaehkäistä paljon tulevia ongelmia ja yksilöt kokevat yhteiskunnan ottavan heidän vaivansa vakavasti ja syrjäytymisen uhka laskee. Panostamalla etupainotteisesti kaikkien mielenterveyden hoitoon, syntyy säästöjä sekä kuntatasolla että työnantajien piirissä, kun mielenterveysvaivojen takia vältytään sairaspoissaoloilta. Näiden säästöjen saamiseksi pitää kuitenkin lopettaa palveluista leikkaaminen välittömästi. Esimerkiksi koronan myötä kaupunki sai rahaa elvytykseen ja yksi parhaista keinoista olisikin kasvattaa merkittävästi panostuksia mielenterveyden ennaltaehkäisevään hoitoon.

Mielenterveys ei saa olla myöskään raha-asia. Jo nyt hyvätuloiset voivat halutessaan varata käytännössä samalle päivälle ajan yksityiselle klinikalle terapeutille, ilman lääkärin lähetettä. Kaupungin panostuksilla sama tilanne voitaisiin saada myös pienituloisille, opiskelijoille ja työttömille. Etenkin opiskelijoiden asemaa pitää parantaa ja opiskelijat tulisi asettaa samalle viivalle muiden kaupunkilaisten kanssa.

LUE MYÖS: Lyhytterapiapalveluita tulee lisätä ja hoitoonpääsyä on nopeutettava

Ilmastonmuutosta torjutaan parhaiten valistuksella ja poliittisella ohjauksella

Ilmastonmuutos näyttäytyy usein todella monitahoisena ja mutkikkaana ongelmana kaikille ihmisille. Jopa poliittisten toimijoiden on hankala saada kokonaiskuvaa ilmastonmuutoksesta, mutta eritoten tavallisille kansalaisille ilmastonmuutos tuntuu olevan hankala asia käsiteltäväksi.

Lue myös: Ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan kaikkia

Yhtäältä on yhä kasvava joukko aktiivisia kansalaisia, jotka pyrkivät saamaan äänensä kuuluviin ja jotka pyrkivät painostamaan päättäjiä tekoihin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tai hidastamiseksi, mutta toisaalta on olemassa myös iso joukko, jotka eivät osaa tai halua ottaa ilmastonmuutosta tosissaan. Pahimmillaan kansalaisten mielipiteet voivat jopa kääntyä siihen, että ilmastonmuutoksen olemassaoloon ei uskota. Huolestuttavinta kuitenkin on, että globaalisti on olemassa kasvava joukko ilmastodenialisteja, jotka kiistävät ilmastonmuutoksen kokonaan, vaikka faktat ja tiede muuta sanovatkin. Heillä yksi syy tähän kiistämiseen lienee se, että ihmismieli haluaa usein hankalien ja ahdistavien asioiden kohdalla valita helpomman selityksen defenssiksi itselleen – on helpompaa vain kiistää jokin fakta, kuin ottaa siitä kunnolla selvää ja käyttää aikaa siihen. Samalla tavalla toimii myös populismi, joka tarjoaa helppoja, joskin harhaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

EVA:n ja Ympäristöministeriön tutkimus vuodelta 2019 (EVAN TUTKIMUS) osoittaa osittain sen, että ilmastonmuutokseen suhtautumisessa on eroja kansalaisten välillä. Jopa 55 % olisi valmis tinkimään omasta elintasostaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, mutta toisaalta peräti 61 % olisi valmis tekemään ilmastotekoja, jos voitaisiin varmistua siitä, että muutkin tekevät niin. Tässä kohtaa voidaan huomata, kuinka ilmastonmuutos on kuitenkin suomalaisille verrattain etäinen ilmiö, minkä lisäksi ilmiö koetaan vakavuudestaan huolimatta niin suurena, etteivät kansalaiset olisi välttämättä valmiita tekemään itse toimia. Ilmastokysymyksissä moni empii omia tekojaan juuri siksi, että yksilöt kokevat, ettei yksittäisen kansalaisen teot itsessään tule estämään ilmastonmuutosta millään tavalla.

Moni on itsekkäästi sitä mieltä, että omia toimiaan ei tarvitse muuttaa, koska yksin ei voi ilmastonmuutosta estää. Se taas ruokkii yhä useampaa ihmistä tekemään samanlaisen teon, minkä takia taas ilmastonmuutos saatetaan kokea niin suurena uhkana, ettei sille voi tehdä mitään, ja näin ollen tulee tietynlainen ilmastoahdistus ja -lamaannus, minkä myötä yksilö kokee olonsa voimattomaksi.

Tästä syystä poliittinen ohjaus ja toimet olisivat tärkeitä ilmastonmuutoskeskustelun eturintamassa, minkä lisäksi sekä kansalaisjärjestöjen että poliittisten toimijoiden ja yritysten tulisi lisätä ilmastovalistusta. Suomen ilmastopaneelin raportin mukaan ilmastokasvatus ja tiedon lisääminen sekä kuluttajien valistaminen ovat aidosti tehokkaita keinoja hillitä ilmastonmuutosta, minkä lisäksi ilmastotietoisuus auttaa tekemään usealla elämän eri osa-alueella tietoisempia valintoja ja suhtautumaan kriittisemmin muun muassa valeuutisiin. Näin ollen koulutus ja valistus voisivat auttaa ihmisiä tekemään vähemmän itsekkäitä ekologisia päätöksiä huolimatta siitä, mitä muut tekevät.

Lue myös: Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää saada muutettua

Ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan kaikkia

Ilmastonmuutos on monitahoinen ja viheliäinen ongelma, joka koskettaa kaikkia eläviä olentoja maapallolla. Ilmiö aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia elämisolosuhteissa ja koskettaa montaa politiikkaan ja talouteen kuuluvaa osa-aluetta.

Yksi merkittävämpiä pohdinnan aiheita viimeisen parin vuosikymmenen aikana on ollut esimerkiksi sen määritteleminen, kuinka monta astetta maapallo voisi lämmetä, ennen kuin on menty yli peruuttamattoman rajan. Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, onko lämpeneminen pysäytettävä 1,5 vai 2 celsiusasteeseen. Tämän lisäksi erilaiset kansainväliset toimijat ovat olleet suurien haasteiden äärellä, kun esimerkiksi eri valtioita on pyritty saamaan mukaan ilmastotalkoisiin. Eri ilmastokokouksissa on ollut hienoja tavoitteita ja kauniita puheita, mutta varsinaisia pitäviä globaaleja sopimuksia ei ole saatu aikaan, ja esimerkiksi Yhdysvallat, joka on maailman kolmen eniten kasvihuonepäästöjä päästävän maan joukossa, ei ole sitoutunut vähentämään päästöjään samalla tavalla, kuin vaikkapa Euroopan Unioni.

Ilmastotekoihin on hankala pakottaa, sillä ilmastonmuutos ei ole hierarkkinen ongelma, joka voitaisiin ratkaista vain yhden johtajan tai johtajamaan johdolla, eikä ilmastonmuutoksen hidastamisesta kieltäytymisestä ole mitään välittömiä sanktioita olemassa – ainoa seuraus on se, että tulevat sukupolvet joutuvat elämään maailmassa, jossa olosuhteet tulevat olemana hyvin erilaiset, kuin ne ovat nykyään. Valtioilla ei ole siis välittömiä seurauksia eri ilmastosopimuksista irtaantumisessa, mutta seuraukset näkyvät tulevaisuudessa. Sama ongelma on myös yritysten suhteen, sillä sekä yritysten että valtioiden tekemät investoinnit ekologisempiin toimiin näkyvät vasta tulevaisuudessa, vaikka menot ovatkin nykyisyydessä. Tulevaisuuden diskonttaus on haastavaa, ja monesti hyötyjä ei haluta etenkään talouden alalla nähdä vasta esimerkiksi 2050-luvulla, sillä näistä hyödyistä eivät nykyiset omistajat pääse nauttimaan.

Lue myös: Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää saada muutettua

Poliittisesti toimiminen ilmastonmuutoksen suhteen on myös haastavaa. Toimet, joita sen torjuminen vaatisi, eivät näyttäisi kovin hyviltä äänestäjien silmissä, sillä puolueen/puolueiden suosio voisi laskea tämän myötä. Puolueetkin ovat organisaatioita joiden yksi tarkoitus on jatkaa olemassaoloaan, joten sen takia monesti vaativiin toimiin ei ole ollut riittävää tahtoa puolueen toiminnan päättymisen pelossa.

Lue myös: Jokainen yksilö voi osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan

Tämän takia ilmastonmuutoksen torjuntaan on otettava tiukempi ote lainsäädännön kautta. Säätämällä ilmastovelvoitteen ja ilmastonmuutoksen estämisen sekä luonnonsuojelun tiukemmin osaksi perustuslakia, voidaan välttää poukkoilevaa politiikkaa ja pyrkiä yhdessä kohti toimia, joilla saadaan sekä lokaalisti että globaalisti pysäytettyä ilmastonmuutos. Toimien aika on nyt, sillä jokainen vuosikymmen maksaa kymmeniä miljardeja euroja lisää Suomessakin ja maailmalla kymmeniä biljoonia. Tämän luulisi jokaisen ”talousviisaankin” ymmärtävän. Ilmastonmuutoksen torjuminen lähtee yksilöistä, yhteisöistä, yrityksistä, järjestöistä, kaupungeista ja valtioista. Meillä kaikilla on oma roolimme ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Santeri Kärki, Tampere.

Lue myös: Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tulisi lisätä perustuslakiin

Opetuksen laadusta ja opettajien hyvinvoinnista ei saa tinkiä

Koulutus on ollut yksi Suomessa eniten ylpeyden aihetta herättänyt aspekti. Kaikille kuuluva maksuton peruskoulu ja hallituksen tekemän uudistuksen myötä myös toinen aste ei ole tullut itsestään. Niiden eteen on pitänyt taistella monia kertoja. Laadun säilymiseksi koulutusta tulee myös vaalia ja kehittää.


Koulutuksen laadun ylläpitämisen taustalla on Suomessa annettava laadukas opettajan koulutus, jonka pohjalta maassamme on jokaisessa oppilaitoksessa ammattitaitoista väkeä, jotka hoitavat sen, että myös tulevaisuudessa meillä on itsenäiseen ajatteluun kykeneviä ihmisiä. Opettajien ammattikunnan arvostus on kuitenkin välillä kuntien toimesta heikolla tasolla.

Ryhmäkoot ovat nykyään vuosien säästökuurien ja leikkausten takia monin paikoin kestämättömällä tasolla. Yli 20 hengen luokkahuoneissa opettajien on hankala keskittyä pääasialliseen tehtäväänsä eli opettamiseen ja kasvattamiseen, sillä oppilailla on eri tarpeita, jotka kaikki tulisi pystyä huomioimaan. Samalla esimerkiksi hyvin menestyvien oppilaiden auttaminen vielä paremmiksi on haastavaa, keskitasoisesti suorittavien auttamiseen ei jää aikaa ja heikosti menestyviä ei pystytä auttamaan parempiin tuloksiin.

Opettajat tekevät parhaansa, mutta jatkuva resurssien leikkaaminen ja luokkakokojen kasvattaminen tekee opetustyöstä haastavaa. Luokkakokoja tulisikin selvästi pienentää – jos opettajat pystyvät laadukkaammin keskittymään opetukseen pienemmissä luokissa, uskon, että oppimistulokset paranevat ja opettajien mielenterveys ja jaksaminen kohoavat samalla. Ei ole järkeä ajaa opettajia uupumuksen partaalle ylityöllistämällä heitä. Esimerkiksi luokanvalvojilla olisi selvästi enemmän vapaa-aikaa omalla ajalla, kun ei tarvitsisi käydä keskustelua kouluajan ulkopuolella yhtä monen vanhemman kanssa. Samalla dialogi oppilaiden kotiin ja toisinpäin olisi varmasti parempaa, kun oppilaita olisi vähemmän – tällöin yksilöllisiä tarpeita olisi paljon helpompi huomioida.

Opettajia ei saa myöskään vähentää enää yhtään, vaan päinvastoin henkilökunnan määrää tulisi kasvattaa pienempien luokkakokojen saavuttamiseksi. Koulunkäyntiavustajia tulee olla tarpeeksi ja oppilaiden erityistarpeet tulee ottaa huomioon tarjoamalla tarpeeksi erityisopetusta. Myös mentaalipuolen toimintaa tulee tehostaa, eli esimerkiksi terveydenhoitajan ja koulupsykologin kanssa tulee päästä helpommin juttusille. Näidenkin kohdalla vaaditaan lisää resursseja.

Lue myös: Ennaltaehkäisevä mielenterveystyö luo säästöjä ja parantaa hyvinvointia

Vaikka lisäykset opettajien resursseihin näyttäytyvät kuntataloudessa budjetin kannalta negatiivisina, uskon, että panostamalla rahallisesti nyt, saamme tulevaisuudessa huomattavia säästöjä, kun sairauspoissaolot vähenevät ja oppilaiden tarpeisiin pystytään puuttumaan nopeammin. Panostus koulutukseen nyt on panostus myös tulevaisuuteen.

Lue myös: Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tulisi lisätä perustuslakiin

Vaalikoneisiin valehteleminen nakertaa demokratian uskottavuutta

Monena vuonna olemme saaneet eri vaalien ehdokkailta kuulla paljon kauniita lupauksia. Moni on luvannut, ettei leikkaa vaikkapa koulutuksesta, lapsilta tai vanhuksilta. Silti politiikassa leikkaukset ovat olleet aina pöydällä ennen nykyistä hallitusta ja niitä onkin ahkerasti vuosien saatossa toteutettu.

Tämä toimintatapa vaarantaa mielestäni olennaisesti demokratian toimivuutta ja nakertaa uskoa järjestelmään.

Etenkin monella opiskelijalla on muistissa vielä Sipilän hallituskausi, jolloin leikkauksia tehtiin laajalti. Opiskelijoille nämä hallituksessa istuneet puolueiden puheenjohtajat lupasivat, ettei koulutuksesta leikata. Silti siihen kohdistettiin rankat leikkaukset ja opintorahaa leikattiin. Lisäksi tulonsiirtoja tehtiin työntekijöiltä työnantajille, eläkkeitä taitettiin ja eri tukien indeksit jäädytettiin. Samalla vuorotteluvapaita leikattiin, ansiosidonnaisen kestoa lyhennettiin ja julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja leikattiin 30 prosenttia. Tässä on vain lyhyt listaus kaikista leikkauksista.

Yksikään näistä ei ollut hallituspuolueita edustavien kansanedustajien vastauksissa kuitenkaan vaalikoneissa. Osalla kansasta oli petetty olo, osa uskoi, että leikkaukset ovat ainoa vaihtoehto hankalassa tilanteessa. Joidenkin puolueiden ohjelmissa sopeuttamistoimista oli puhetta, mutta ehdokkaat itse eivät näitä kovin hanakasti tuoneet ilmi vastauksissaan. He siis suoraan sanoen valehtelivat äänestäjilleen.

Nykyinen hallitus on osoittanut, että leikkauspolitiikka ei ole ainoa tie. Itsekin uskon kuntavaaliehdokkaana, että leikkauksilla ei saavuteta muuta, kuin ongelmien siirtämistä ja tulevaisuudessa maksuun räjähtävää terveys- ja mielenterveyspommia sekä infran uudistamista isommalla rahalla, kuin mitä se maksaisi nyt. Tästä lisää esimerkiksi blogissani ja Facebook-sivullani.

Mutta itse ongelma on isompi. Esimerkiksi hallituksessa leikkauksia toteuttamassa olleen Kokoomuksen ehdokkaat vastustivat suurissa määrin vaalikoneissa leikkauksia. Lupauksia annettiin, ettei esimerkiksi opiskelijoiden ohella leikata nuorilta tai vanhuksilta saatika sitten työntekijöiltä. Kaikki lupaukset petettiin. Samaa toki on ollut jo vuosikymmenien ajan havaittavissa. Eri ehdokkaat lupailevat panostuksia äänestäjien hyvinvointiin, mutta yhtäkkiä edessä onkin leikkauslistoja.

Samaa on odotettavissa tänä vuonna vaalikoneiden kanssa. Esimerkiksi Allianssin vaalikoneessa moni ehdokas sai käytännössä samat tulokset ehdokaskoneesta. SKP ja KOK saattoivat kumpikin olla vastaajan ehdokkaiden kärkipäässä, vaikka todellisessa politiikassa heidän ohjelmansa eroavat kuin yö ja päivä.

Tärkeää olisikin tulevaisuudessa, että ehdokkaat joutuisivat vastaamaan entistä enemmän medialle ja äänestäjilleen siitä, miten teot ja sanat ovat kohdanneet. Tiettyjen puolueiden ja ehdokkaiden äänet varmasti laskisivat merkittävästi, jos vastauksissa oltaisiin rehellisiä ja kerrottaisiin, että taloutta aiotaan sopeuttaa. Nyt moni valehtelee suoraan päin naamaa, niin vaalikentillä, sosiaalisessa mediassa kuin vaalikoneissa. Jonkinlainen vastuu puheista tulisi olla, jotta äänestäjät eivät tuntisi oloaan petetyksi ja kokisi, että ”kaikki puolueet ovat samanlaisia”.

Nykyinen hallitus on osoittanut, että äänestämällä pienituloisia ja heikommassa asemassa olevia puolustavia puolueita, politiikassa voidaan tehdä muutakin, kuin vain leikata. Leikkaus on aina ideologinen vaihtoehto. Taustalla on usein uusliberalistinen ajatus, jonka tavoitteena on ajaa alas hyvinvointivaltio ja lisätä yksilönvapautta ja vastuuta. Valtio olisi ikään kuin yövartija, jonka tehtävien määrä jätetään minimiin. Talouden teorioissa on kuitenkin esitetty myös vastakkaisia näkemyksiä valtion roolille, mutta niitä ei ole juurikaan kuunneltu viimeisten vuosien aikana.

Heikon valtion ja leikkausten tie ei kuitenkaan sovi kaikille. Korona-aika on jo osoittanut sen, että heikommassa asemassa olevat ihmiset tarvitsevat tukea valtion tasolta. Kuka tahansa voi koska tahansa päätyä heikompaan tilanteeseen ja esimerkiksi amerikan mallissa apua ei ole saatavilla pienituloisille.

Siksi Suomessa on tärkeää, että tarjolla on vaihtoehtoja sekä leikkaamisen puolesta, että sitä vastaan. Äänestäjille tulee kuitenkin olla rehellisiä, kummalla puolella ollaan. 

Ehdokas. Laita vaalikoneeseen ”Täysin samaa mieltä”, jos kysytään, pitäisikö menoja leikata tai pitäisikö leikata vanhuspalveluista, jos kerran olet sitä mieltä. Rehellisyydellä voidaan palauttaa kansalaisten usko monipuoluejärjestelmään ja siihen, että äänestämällä saa sitä, mitä luvattiin.

Vastaan asiallisiin kommentteihin tämän päivän ajan.

P.s Omia lupauksia voi tarkastella kuvamuodossa myös Instagram-tilini kautta.

Ilmastonmuutoksen torjunta tulisi lisätä perustuslakiin

Ilmastonmuutos on tieteellinen tosiasia. Silti siitä käydään edelleen jatkuvasti poliittista väittelyä ja ilmastotoimien soveltaminen on riippunut tähän mennessä siitä, millainen hallituskokoonpano on ollut.

Tulevaisuudessa meillä ei ole enää varaa soutavaan politiikkaan, sillä kiihtyvä lämpeneminen tulee asettamaan kovia haasteita elinkelpoiselle maapallolle ja nakertamaan valtioiden taloudellisia resursseja, mikäli ilmastonmuutoksen torjuntaan ei panosteta ennaltaehkäisevästi.

Santeri Kärki, Vihreät, Tampere, Kuntavaalit 2021, The greens, Municipal elections Finland 2021
Santeri Kärki ajaa Vihreitä teemoja Tampereella!

Tärkein syy kirjata ilmastonmuutos perustuslakiin tai perusoikeuksiin on se, että ihmiselle kenties tärkein oikeus Suomessa yhdenvertaisuuden ja laajojen vapausoikeuksien ohella on oikeus elämään. Koen tämän oikeuden olevan jokaisen mielessä yksi tärkeimmistä ellei tärkein. Ilmastonmuutoksen kiihtyessä tämän oikeuden toteutuminen vaarantuu monella tavalla. Ensinnäkin luonnonmullistusten määrä lisääntyy Suomessa ja maailmalla, mikä voi vaarantaa turvallisen elämisen. Toisaalta, ilmastonmuutos globaalina kriisinä johtaa siihen, että maailmalle voi syntyä nälänhätä ja pakolaisten määrä räjähtää täysin käsiin. Tällöin voidaan joutua jopa taistelemaan elintilasta, eikä Suomi ole näiden kansainvälisten tapahtumien ulkopuolella.

Lue myös: Jokainen yksilö voi osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan

Monet vastustajat puolustelevat tässä kohtaa ”oikeutta elinkeinovapauteen”, mutta rajujen ilmastotoimien tekeminen esimerkiksi yrittäjien toimintaan ei elinkeinovapautta rajoita sen enempää, kuin normaaleilla lakimuutoksilla tehtävät toimet. Elinkeinovapaus säilyy mielestäni kuitenkin laajana esimerkiksi päästörajoituksista huolimatta ja tarjoaa ennemminkin yrityksille mahdollisuuden kehittää ilmastonmuutoksen torjuntaan ja päästöjen vähentämiseen tähtääviä innovaatioita, joita voidaan myöhemmin myydä myös globaaleille markkinoille. Pitkällä tähtäimellä katsottuna ilmastotoimien tekeminen auttaa myös elinkeinon säilyttämisessä, sillä ilmastonmuutosta torjumalla pidetään ympäröivät olosuhteet vakaina ja turvallisena, jolloin yrittäminen on mahdollista pitkäjänteisesti.

Toisaalta ilmastonmuutoksen torjunnan kirjaaminen vahvemmin Suomen lakiin edistää myös politiikan pitkäjänteisyyttä ja vähentää turhaa politikointia. Nykyinen hallitus on asettanut kunnialliset ilmastotavoitteet, joihin pääseminen vaatii kuitenkin pitkäjänteistä työtä myös tulevilta hallituksilta. Esimerkiksi Kokoomus ja Perussuomalaiset ilmoittivat ainakin varjobudjeteissaan halustaan lisätä yksityisautoilua ja päästöjä, joten sellaiset päätökset tulevaisuudessa johtaisivat väistämättä ilmastopolitiikan takapakkiin. Jos ilmastonmuutoksella ei tarvitsisi politikoida ja ilmastonmuutoksen ehkäisy olisi kaikkien yhteinen tavoite, ei puolueiden tarvitsisi pelätä äänestäjien menettämistä vaaleissa siksi, että he ottavat tieteellisen tiedon pohjalta kantaa meitä kaikkia koskevaan ilmiöön. Yksi hyvä esimerkki ilmastopolitiikan tärkeydestä voidaan ottaa USA:sta, jossa maa otti kymmenien vuosien takapakkia Donald Trumpin johdolla, tuhoten pitkään kohti parempaa maailmaa mennyttä työtä. Tämmöinen vallan väärinkäyttö ja takapajuisuus voidaan ehkäistä vahvalla lainsäädännöllä eli esimerkiksi oikeudella ilmastomyönteiseen elämään.

Alla olevalla videolla asiaa ilmastonmuutoksesta!

Lue myös: Ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan kaikkia

Miestenpäivän nostona miesten kokema epätasa-arvoisuus

Tänään vietetään miestenpäivää, jota ei kuitenkaan löydy liputettavista juhlapäivistä. Samalla on kuitenkin hyvä nostaa esiin epäkohtia, mitä miehet joutuvat elämässään kokemaan sukupuolensa takia.

”Miehisyyteen” liittyy edelleen vahvoja stereotypioita, joita on onneksi viime vuosina alettu murtaa. Pitäisi aina olla vahva, pitäisi olla miestenlehtien osoittamassa kunnossa, tunteista ei saisi puhua ja kaikki pitäisi osata tehdä itse. Kaikkien sukupuolien kohdalla tällainen kategorisointi on vaarallista. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa miehen mallia – jokaisen tulisi saada olla sellaisia kuin haluavat ilman, että aletaan haukkua vaikka inceliksi tai mammanpojaksi.

Yhteiskunnassa on myös monia miehiä koskettavia ongelmia. Miehet ovat tilastoissa erittäin yliedustettuja muun muassa mielenterveys- ja päihdeongelmissa. Miehet ovat useammin syrjäytyneitä ja miehillä on selvästi suuremmat itsemurhaluvut. Nämä liittyvät osittain stereotyyppiseen miehenkuvaan. Näihin ongelmiin tulee kiinnittää huomiota tulevaisuudessa entistä enemmän.

Myös perheen keskuudessa miesten asema on heikohko. Vapaat jakaantuvat epätasaisemmin, minkä lisäksi isillä on usein heikommat oikeudet ja mahdollisuudet omiin lapsiin. Lisäksi tunnustettua isyyttä ei voi perua määräajan jälkeen vaikka lapsi ei olisi oma, mikä on aivan käsittämätön epäkohta. Nämä tulisi korjata lakimuutoksilla.

Lisäksi asepalvelus on yksi räikeimmistä epätasa-arvon kohteista yhteiskunnassa. Miesten on pakko suorittaa joko armeija tai siviilipalvelus, muuten vaihtoehto on vapauden menetys. Ja tämä vain siksi, että olet sukupuoleltasi mies. Tämä tulisi korjata tasa-arvoisella asevelvollisuudella – sukupuoli ei saa johtaa eriarvoiseen asemaan.

Miestenpäivä on hyvä ajankohta nostaa myös näitä epäkohtia esiin. Muuttamalla asenteita ahtaita miesten rooleja kohtaan ja tekemällä muutoksia lakiin voidaan päästä lähemmäs tasa-arvoa.

Hyvää miestenpäivää kaikille. Toivottavasti tulevaisuudessa ei kuitenkaan vietetä erikseen miesten tai naisten päivää, vaan voitaisiin yhdess juhlistaa yhtenä merkkipäivänä sukupuolten monimuotoisuutta!

Halpa joukkoliikenne on elinvoimaisen kaupungin perusta

Tampereella kaupunginvaltuusto päätti aiemmin korottaa joukkoliikenteen hintoja muutamilla prosenteilla ja etenkin vanhuksilla hinnan nosto näkyy selvästi lompakossa. Sopeuttamispaineita on talouden puolesta paljon, mutta joukkoliikenne ja pienituloiset eivät saa olla niiden kohteena.

Elinvoimainen joukkoliikenne auttaa ihmisiä pääsemään helposti ja kätevästi syrjäisemmiltäkin alueilta ilman autoa keskustaan ostoksille ja kahviloihin tai ravintoloihin. Kaikilla ei autoa ole käytössä ja jos menot ovat valmiiksi pienet, pieni hinnannosto liikenteeseen ja toinen toiseen kohteeseen voi johtaa lopulta siihen, ettei joukkoliikennettä enää käytetä entiseen malliin. Tämä vastaavasti johtaa siihen, että pienemmän käyttäjämäärän takia hintoja pitää nostaa entisestään. Kierre on valmis ja ihmiset ostavat velkarahoilla todennäköisemmin auton tai jäävät kotiinsa ja käyttävät lähialueiden palveluita. Lähialueiden palveluiden käyttäminen on sinänsä positiivista, mutta se, ettei voida matkustaa vaikka keskustaan hinnan takia, ei ole oikein. Lisäksi hinnannoston kohderyhmänä ovat nimenomaan jo valmiiksi heikommassa asemassa olevat, joilla ei välttämättä bussin ohella ole edes vaihtoehtoista matkustusmuotoa.

Ennemmin pitäisi miettiä, miten saisimme ihmiset kulkemaan enemmän busseilla. Ruuhkaisimmille vuoroille tulisi lisätä vuoroja ja hinnan pitää olla sellainen, että bussilla matkustaminen nähdään huomattavasti vaivattomampana kuin omalla autolla liikkuminen. Tulevaisuudessa ratikka vähentää hieman paineita busseilta, mutta sitä odotellessa emme voi menettää joukkoliikenteen käyttäjiä.

Bussien käyttöön tulisi kannustaa esimerkiksi lisäämällä erilaisia alennuksia pienituloisimpien ryhmille (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät) ja tarjoamalla linja-autoja tarpeeksi tihein vuorovälein. Näin pidämme kaupungin keskustan elinvoimaisena ja julkinen liikenne säilyy houkuttelevana vaihtoehtona myös silloin, kun palaamme takaisin ”normaaliin” aikaan koronan jälkeen. Samalla teemme ilmastoteon ja vähennämme merkittävästi päästöjä, kun yksityisautoilu vähenee.

Mielenterveyspalveluiden parantaminen vähentää kustannuksia tulevaisuudessa

Yksi laajalti aliarvostettu keskustelunaihe julkisuudessa on mielenterveyden hoitaminen. Erilaiset tutkimukset kertovat kuitenkin mielenterveydellisten ongelmien olevan yksi merkittävistä syistä esimerkiksi työkyvyttömyyteen tai työkyvyn laskemiseen. Silti moni kaupunki tai työnantaja ei halua panostaa siihen rahallisesti merkitsevästi, sillä sen kertakustannukset syövät usein paljon budjettia.

Tulevaisuuden diskonttaaminen meinaa usein kuitenkin rahasta puhuessa unohtua. Esimerkiksi Tampereella jonot ovat välillä käsittämättömät kaupungin mielenterveyspalveluiden pariin ja mikäli et ole akuutisti vaarallinen itsellesi tai muille, niin jonotus voi olla jopa vuoden. Jokainen voi miettiä, mitä tällainen reaktio tekee esimerkiksi masentuneelle ihmiselle, joka on voinut viimeisillä voimillaan hakea apua vaivoihinsa. Myös nuorisolla ongelmat ovat lisääntyneet ja moni kaupunki on koronan runteleman budjetin takia päätynyt jopa leikkaamaan mielenterveyspalveluista.

Suunta on kokonaan väärä. Ottamalla mielenterveyspalveluihin laajempaa palvelua tarjoavan otteen, yksilöiden elämänhallinta helpottuu ja samalla myös työkyky pysyy yllä tai jopa paranee. Ei voi olla niin, että apua saadaan vasta, kun ollaan jo menty todella syvälle. Hoitamalla ongelmat ennen kuin ne syvenevät, voidaan vähentää ihmisten syrjäytymistä ja henkilökohtaisia tragedioita. Hoitamalla ongelmat ennen niiden syventymistä, saadaan myös tulevaisuuden kustannuksia pienennettyä. Tällöin hoitojaksot voivat lyhentyä ja esimerkiksi erilaisia Kelan tukia joudutaan maksamaan vähemmän. Samalla ihmisten epätoivo ei myöskään johtaisi vaikkapa itsemurhiin.

Panostamalla miljoonia nyt, voidaan tulevaisuudessa säästää jopa kymmeniä miljoonia ihmisten henkisen puolen ollessa tasapainossa. Etenkään monella pienituloisella ei ole varaa kalliisiin yksityisiin palveluihin, ja täten huono-osaisessa asemassa jo valmiiksi olevat joutuvat usein entistä pahempaan ahdinkoon ja ahdistukseen.

Yksi keino ratkaista tämä ongelma olisi lisätä kaupungin ostopalveluita tai lisätä omaa henkilökuntaa, jotta kukaan apua tarvitseva ei olisi sen ulottumattomissa. Lisäksi matalan kynnyksen vastaanottoaikoja ja paikkoja tulisi lisätä, jotta ongelmiin apua saaminen ei tapahtuisi vasta, kun ollaan jo syvällä. Korona-aikana osa vastaanotoista on toteutettu etänä, joten miksi apua hakevalle ei voitaisi tarjota vaikkapa viikon sisään viimeistään edes 15 minuutin etävastaanottoa, jossa hoitaja tai terapeutti arvelee avun tarvetta? Usein jo hädän kuuleminen aloittaa parannusprosessin. Jos ihmisiä kohdeltaisiin kuin ihmisiä eikä laitettaisi jonoon pelkkinä lukuina, voisiko tämä jo itsessään auttaa mielenterveysongelmissa?

Tulevissa kuntavaaleissa yksi tärkeimpiä tavoitteitani on huolehtia, että jokainen tulotasoon katsomatta saisi apua mielenterveyden ongelmiinsa, oli kyseessä sitten lievä masennus tai jo pahaksi edennyt tilanne. Kaikkien kuuluu päästä kohtuullisessa ajassa avun piiriin ja kohtuullisella hinnalla, jotta avun hakeminen ei jäisi kiinni jo valmiiksi heikosta rahatilanteesta.

Tästä aiheesta tulen kirjoittamaan vielä myöhemmin lisää, mutta tässä on hyvä keskustelunaloitus.

Tärkeimmät asiat omassa kunnallisvaalikampanjassani

Kuten juuri on tullut ilmi, olen tosiaan ehdolla kunnallisvaaleissa vuonna 2021. Tampereen Vihreät antoi minulle kunnian liittyä yhdeksi ehdokkaistaan, joten kiitos heille valtavasti tästä tilaisuudesta!

En ole vaaleissa mukana julkisuuden takia tai siksi, että haluaisin päästä hyötymään ihmisistä. Minua ajaa vaaleissa aito halu auttaa ihmisiä, tehdä muutoksia ja parantaa satojen tuhansien ihmisten arkea Tampereen alueella. Juuri kunnallisvaalit ovat ne vaalit, joissa vaikutetaan eniten ihmisten arkeen.

Tärkein asia henkilökohtaisesti minulle on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen tasa-arvoisesti kunnallistason päätöksenteossa. Kuntien talous on tiukalla, mutta sopeutuksia ja muutoksia ei voida tehdä sen ihmisryhmän kustannuksella, joka on jo valmiiksi taloudellisesti ahtaalla. Tampereella se tarkoittaa muun muassa sitä, että julkisen liikenteen hinnat pitää säilyttää tarpeeksi matalina, jotta kaikilla on tulotasosta riippumatta mahdollisuus hyödyntää laajaa infraa. Samalla se on ekoteko, sillä julkisella kulkeminen tuottaa huomattavasti vähemmän päästöjä, kuin mitä autoilu. Lisäksi julkista liikennettä tulee jatkuvasti kehittää ja parantaa palautteen pohjalta, ja kauempaakin pitää olla mahdollisuus päästä kohtuullisessa ajassa töihin ja vapaa-ajalle. Ratikan myötä tilanne kehittyy, mutta esimerkiksi paikallisjunia voitaisiin Helsingin alueen tapaan lisätä.

Terveyspalvelut eivät saa myöskään olla rahalla saatava juttu. Tällä hetkellä pelkkä sairaanhoitajan näkeminen voi olla jollekin kuluerä, joka kostautuu loppukuusta sillä, että rahaa ruokaan ei ole. Kunnalliset terveyspalvelut pitäisi saada mieluiten laskemaan hintojaan tai jopa poistamaan vastaanottokäyntimaksut kokonaan. Tällä tavalla ihmiset tulevat matalammalla kynnyksellä hoitamaan vaivojaan, eikä vaivojen hoidon pitkittyminen johdu tulevaisuudessa heikentyneeseen työkykyyn ja suurempiin hoitokustannuksiin.

Tulevaisuuden tarkastelu ja tulevaisuuden diskonttaaminen ovat vahvasti läsnä mielipiteissäni terveyspalveluja parantaessa. Pienituloisilla ei ole tällä hetkellä varaa kaikkiin hoitoihin tai mielenterveyspalveluihin. Näihin on myös paljon jonoa, joten hoidonsaanti pitkittyy välillä turhankin paljon. Panostamalla terveyspalveluihin nyt säästymme suurelta laskulta 10-20 vuoden päästä, kun vaivat ovat jo vaikeammin hoidettavissa ja työkyky alentunut.

Mielenterveyspalveluihin pääsy on tällä hetkellä haastavaa Tampereella, mikäli tilanne ei ole akuutti ja uhkaa henkeä ja terveyttä. Masennuksesta tai muista mielenterveysongelmista kärsivien tulisi saada 11 kuukauden sijasta ensimmäinen hoitokontakti jo parin viikon sisään. Tähän voisi auttaa esimerkiksi erilaiset hoitajien tapaamiset etänä – jo 15 minuuttia keskustelua videopuhelussa ja ongelman ymmärtäminen voivat auttaa potilasta. Mielenterveyteen pitäisi panostaa ensisijaisesti lisäämällä kunnan omia palveluita, mutta tarvittaessa ostopalvelut voivat tulla kyseeseen. Me kaikki ansaitsemme ihmisarvoisen elämän!

Tampereen tulee keskittyä myös moniammatilliseen hoitoon esimerkiksi päihdekuntoutujien osalta. Hoitojakso ei saa olla pelkästään vieroitusta, vaan ongelmien juurisyyt ja käytön taustat tulee hoidattaa moniammatillisella terveydenhoitoryhmällä. Terapian avulla ja jatkamalla hoitokontakteja edes etäyhteyksillä laitoshoidon jälkeen kuntoutettavilla on parempi mahdollisuus pysyä raittiina. Samalla he voivat vähitellen siirtyä kohti työelämää. Vaikka tähänkin hoitomuotoon liittyy hetkellisesti kasvavat kustannukset, voidaan hyödyt nähdä jo kymmenen vuoden päästä hoitokulujen laskemisena ja kasvaneena työläisten määrällä.

Tampereen tulisi kokeilla myös perustulokokeilua alueellisesti. Korona-aikaan moni ihminen putosi kannustinloukkoon, sillä satunnaisten työkeikkojen ottaminen saattoi johtaa tukien katkaisemiseen pitkäksikin aikaa ja oman toimeentulon vaarantumiseen. Perustulon avulla työnteko on aina kannattavaa, oli tunteja sitten paljon tai vähän. Samalla saataisiin valtakunnallisesti tuloksia siitä, miten perustulokokeilu vaikuttaisi ihmisten elämään. Skaalan on oltava kuitenkin suurempi, kuin mitä se oli Sipilän hallituksen epäonnistuneessa kyhäelmässä.

Tampereen keskusta on myös pidettävä vihreänä. Luontoalueet muun muassa Eteläpuistossa ja Pyynikillä tulee pitää rakennusvapaina. Luonto osoitti tärkeytensä etenkin pahimpaan korona-aikaan, kun ihmiset menivät sankoin joukoin tutustumaan kauniisiin suomalaisiin maisemiin. Lähiluontoalueiden säilyttäminen myös muilla asuinalueilla tulisi pitää prioriteettina samasta syystä.

Lopuksi kaupungin tulee edistää tasa-arvon toteutumista sen kaikissa toimielimissä ja edistää tasa-arvoa muutenkin Tampereen seudulla ja lähikunnissa. Lisäksi maahanmuuttajien integrointi osaksi Meidän Tamperetta pitää ottaa prioriteetiksi. Kaikki olemme tamperelaisia, ja ihmisten negatiiviset asenteet maahanmuuttajia kohtaan sekä rasismi tulee pitää poissa meidän kaupungista.

Avoimesti rasistisen PVL:n lakkauttaminen on ilouutinen demokratialle

Näkökulma. Jo kolme vuotta oikeudessa olleen uusnatsien Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen taru tuli lopullisesti päätökseensä. Korkein oikeus totesi tiistaina yhdistyksen toiminnan olevan laitonta, asettuen samalle kannalle käräjä- ja hovioikeuden kanssa. Tämän takia yhdistyksen toiminta, tunnukset ja kokoontumiset kielletään lopullisesti. Tämä on ainoa suunta demokraattisessa ja ihmisoikeuksia kannattavassa valtiossa.

Yhdistyksen omat tavoitteet olivat avoimen rasistisia ja rikkoivat sekä Suomen perustuslakia että demokraattisia ihmisarvoja. Lisäksi yhdistyksen toiminnassa yksi selkeä osa oli sen jäsenten väkivallan käyttö, joka johti jopa kuolemantapauksii. Yhdistyksen jäsenet oikeuttivat toimiaan muun muassa sananvapaudella ja poliisia syytettiinkin sen oikeuksien polkemisesta. Suomessa on kuitenkin muitakin ihmisoikeuksia, jotka menevät tässä tapauksessa heittämällä sananvapauden yli. Muun muassa oikeus elämään, vapauteen ja turvallisuuteen ovat tärkeitä. Lisäksi avoimen rasistisen järjestön tavoitellessa valkoista ylivaltaa, sen toiminta aiheutti vakavaa väkivallan uhkaa etenkin muista etnisistä taustoille oleville henkiöille.

Avoimen rasistinen toiminta pelkästään ihonvärin takia on lähinnä oksettavaa. Myös toisten ihmisten syrjiminen tämän takia on täysin väärin ja edesvastuutonta. Järjestö, joka pyrkii hävittämään eri väriä olevia henkilöitä ei voi olla lain hengen mukainen. Nyt korkeimman oikeuden linjaus jakaa samat näkemykset. Toivottavasti tämä linjaus johtaa tulevaisuudessa siihen, ettei yksikään väkivaltaa tai rasismia harjoittava yhdistys saa jatkaa toimintaansa. Asioista vaikenemalla ja rasismin sallimalla annamme käytännössä hiljaisen hyväksynnän vastaavankaltaisille toimijoille.

Yhdistyksen toiminnan kieltäminen on iso askel kohti parempaa, turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Isänmaallisuus ei saa tarkoittaa missään olosuhteissa väkivalta tai avointa rasismia. Toivottavasti linja pysyy vähintään yhtä tiukkana myös tulevissa oikeusistuinten päätöksissä, oli kyseessä sitten rasistinen tai väkivaltaan yllyttävä ryhmittymä. Tämän kaltaiselle toiminnalle ei ole eikä saa olla tilaa yhteiskunnassa, jota pidetään yhtenä maailman turvallisimmista ja tasa-arvoisimmista. Kieltämällä aatteellisesti harhaisiin mielikuviin perustuvat ja väkivaltaa ihannoivat yhteisöt pidämmekin yhteiskunnan parempana.

Seuraavaksi tulisi myös saada muutosta ihmisten sosiaalisen median käytökseen, sillä rasismi ei kuulu sinne sen enempää kuin marginaalisen yhteisönkään toimintaan. Se lieneekin jo haastavampaa, mutta toisaalta oikeuslaitoksien tehtävänä on arvioida yhdessä poliisin kanssa, mihin vedetään raja. Yhdistysten kanssa raja on löytynyt, olisiko seuraavaksi julkisen keskustelun rajanvedon paikka?

Vaalirahoitus vääristää vaalituloksia – vaalirahakatto mahdollistaisi tasapuolisemman edustajajakauman

Kunnallisvaalit 2021 lähestyvät kovaa vauhtia ja ehdokkaiden kampanjointi alkaa vähitellen lisääntyä. Lupauksia tehdään ja ehdokkaiden näkyvyys sekä mediassa että mainonnassa kasvaa jatkuvalla syötöllä. Vaaleihin liittyy kuitenkin eräänlainen näkyvyysvinouma, sillä rahan avulla ehdokkaat voivat saada jopa ”ansaitsemaansa enemmän” näkyvyyttä.

Jos totta puhutaan, niin tuntuu siltä, että esimerkiksi Kokoomus-puolueen saama äänimäärä 20 prosentin molemmin puolin kaikissa vaaleissa vaikuttaa kummalliselta, sillä puolue itsessään ajaa vain erittäin pienen prosentin asioita Suomessa. Tätä ajatusta tutkittuani päädyin edustuksen suhteen pariinkin hypoteesiin, miksi näin on. Yksi syy voisi olla kenties se, että kaikki äänestysikäiset eivät aina ymmärrä vaalien luonnetta.

Tässä kirjoituksessa käsiteltävä syy on kuitenkin toinen. Se on nimittäin vaalirahoitus – tai sen puute.

Vaalirahoitus koostuu pääosin kahdesta eri elementistä. Toisessa osana on Suomen valtio, joka jakaa eduskunnassa oleville puolueille aina tietyt summat rahaa vaaleja varten.

Toinen, eduskuntavaalien kaltaisissa henkilövaaleissa olennainen rahoituksen osa, on yksittäisten ehdokkaiden saama rahoitus. Tähän rahoitukseen lasketaan mukaan ehdokkaiden saamat lahjoitukset mm. yrityksiltä tai yksityisiltä tahoilta.

Vuoden 2015 parlamenttivaaleja tarkastellessa tilastoista löytyy erittäin suuri vinoutuma puolueiden välillä. Puolueiden kannatusluvut olivat seuraavat:

Keskusta (21,1 %), PS (17,65 %), Kokoomus (18,2 %), SDP (16,5 %),  Vihreät (8,5 %) ja Vasemmistoliitto (7,1 %).

Vuoden 2015 vaalirahoituslukemat ovat kovaa katsottavaa suurien puolueiden osalta. Tilaston löydät täältä. 15 eniten rahoitusta saaneen henkilön joukosta löytyy Antti Rinnettä lukuun ottamatta 14 Kokoomuksen, Keskustan ja RKP:n ehdokasta. Näistä yhdeksän oli ehdolla Kokoomuksen listoilla. Eniten näiden neljän suuren ja vanhan puolueen ulkopuolelta rahoitusta saanut oli Vasemmistoliiton Risto Kalliorinne (Oulun vaalipiiri), joka sai vaaleissa rahoitusta 31 000 euroa, eli noin parikymmentä tonnia vähemmän kuin yksikään 15 eniten rahaa saaneesta ehdokkaasta.

Tilastojen tarkastelusta päästäänkin juuri itse asiaan, eli rahoituksen vaikutukseen ehdokkaiden läpipääsyssä. Suurin osa enemmän rahoitusta saaneista ehdokkaista kuului juuri Kokoomukseen tai Keskustaan, kun taas vähemmän rahoitusta saaneita oli mm. Perussuomalaisissa, Vasemmistossa ja Vihreissä. Rahalla vaikuttaisi saavan näkyvyyttä, ja kuten kaikki tietävät, nykyaikana näkyvyys ja mediahuomio tuntuvat olevan jopa tärkeämpiä kuin itse harjoitettu politiikka. Sama pätee monella muullakin yhteiskunnan osa-alueella – esimerkiksi televisiossa mainostettavia tuotteita ostetaan huomattavasti enemmän kuin tuotteita, jotka vain sattuvat olemaan kaupan hyllyillä tai joita mainostetaan kevyesti kadunvarsilla.

Tylysti sanottuna vaalien alla ihmiset tuppaavat usein ostamaan tuotteen sen näkyvyyden, ei kykyjen perusteella. Näin suuri vinouma esimerkiksi Kokoomuksen ja monen pienen puolueen välillä johtaakin mielestäni väistämättä siihen, että Kokoomus saa kenties enemmän ääniä vaaleissa, kuin mitä se olisi sen puolueohjelmalla tai yksittäisten edustajien mielipiteitä kuunnellessa ansainnut.

Tilastoidun vaalirahoituksen lisäksi täytyy muistaa, että esimerkiksi EK tai muut lobbaavat tahot rahoittavat suuresti oikeistopuolueiden vaalikampanjoita epäsuorasti omien kanaviensa kautta. Lisäksi medianäkyvyys on usein saatavissa vain maineen ja rahoituksen kautta, joten siitä syystä monesti varakkaat tahot saavat mielipiteensä iltapäivälehdissä useammin julki kuin vaikkapa vasemmiston edustajat.

Samalla voidaan miettiä, mikä olisi viime vaaleissa ollut pienempien puolueiden osuus, jos heillä olisi taustalla samanlainen rahoitus kuin mitä vaikkapa Kokoomuksella ja Keskustalla olisi ollut. Nämä puolueet, kuten Perussuomalaiset, Vihreät ja Vasemmisto, saivat oman äänisaaliinsa kohtalaisen ylös enemmän poliittisen ohjelmansa avulla kuin rahoituksella. Jos äänestyskäyttäytyminen noudattaisi enemmän äänestäjien mielipiteitä ja kansan enemmistöä, Kokoomus tai Keskusta nykypolitiikalla eivät olisi olleet mukana hallituksessa.

Tulevaisuudessa meno tulee luultavasti pysymään samana. Näin ollen jokaisen kansalaisen omana tehtävänä on unohtaa jatkuva ”informaatio”tulva mediassa ja selvittää itsenäisesti, mitä kukakin puoluea tarjoaa juuri itselle.

Samalla vaalirahoitukseen tulee saada jonkinlainen maksimisumma, jotta tulevissa vaaleissa edustajisto edustaisi paremmin läpileikkausta kansasta, eikä pelkästään varakasta eliittiä. Sama pätee niin kunnallisvaaleissa kuin eduskuntavaaleissa.

Talous edellä -ajattelu ei saa ohjata koronatoimia

Vuoden 2020 ehdottomasti puhutuin aihe on ollut koronavirus, joka on aiheuttanut globaalilla tasolla ennennäkemättömiä toimenpiteitä ja valtioiden rajojen sulkemista sekä yritysten toiminnan rajoitusta. Eri valtioissa on otettu eri linjauksia asian suhteen, mutta Suomi on ollut yksi parhaiten ihmishenkiä suojellut valtio. Rajoitustoimenpiteet ovat tähdänneet siihen, että ihmishenkien menetyksiä tulisi mahdollisimman vähän, ja näin ollen esimerkiksi yritysten toimintaa rajoitettiin rajustikin pitkin alkuvuotta ja kesää.

Mielestäni tämän pitäisi olla inhimillisestä näkökulmasta maassa kuin maassa ainoa ja oikea lähestymistapa. Ihmishenkien menetystä ei voida mitata rahassa ja vaikka kuolemat ovat ”vain lukuja tilastoissa”, on niiden taustalla kuitenkin paljon inhimillistä tragediaa ja kärsiviä perheitä sekä ystäviä. Suomen BKT otti luonnollisesti kolausta rajoitustoimenpiteiden takia, mutta toisaalta samalla säästyttiin suurelta määrältä ihmisuhreja. Tästä voidaan kiittää vasemmistolaista hallitusta, joka päätti ottaa tämän lähestymistavan ja noudattaa virkamiesten suosituksia.

Kaikissa maissa ei ole otettu samaa lähestymistapaa. Maailmalla tartuntoja on tällä hetkellä yli 29 miljoonaa kappaletta ja kuolleita 900 000! Esimerkiksi hyvin talousorientoituneessa kapitalismin mallimaassa USA:ssa, jossa rajoituksiin ei juuri talous edellä -periaatteen takia ole ryhdytty, tartuntoja on yli 6,5 miljoonaa ja kuolleitakin lähes 200 000. Miksi tällainen inhimillinen kärsimys oikeutetaan talouden nimissä? Kuolleissa on paljon matalapalkka-aloilla työskenteleviä ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuuksia olla etätöissä ja USA:n kaltaisissa maissa myös niitä, joilla ei ole varaa ottaa sairausvakuutusta ja mennä hoitoihin altistumisten takia.

Suomessa saamme kiittää onneamme siitä, että vallassa on ollut vasemmistolainen hallitus. Ihmisuhrien määrä on jäänyt todella vähäiseksi, ja ”kaiken maailman dosentteihin” on uskottu ja toimiin tartuttu välittömästi, kun niihin on annettu suositus. Annan hallitukselle täydet pisteet heidän toiminnasta, sillä talouskysymysten sijaan on menty inhimilliset arvot edellä. Näitä toivoisin omaksuttavan myös oikeistolaisissa piireissä.

Talouden kustannuksella tehdyt rajoitukset näkyvät toki ihmisten kukkaroissa ja työttömien määrän kasvussa. Tulevina vuosina tuleekin varmistaa, että väliaikaisesti tulotasonsa romahtaneet ihmiset saavat kohtuullisen toimeentulon. Eläkeläisten ja työttömien tulot pitää pitää inhimillisinä, eikä niitä erilaisin indeksijäädytyksin tai vastaavin toimin saa leikata, jotta mahdollisuudet elää inhimillistä elämää säilyvät. Samalla yrityksille tulee antaa tukea ja kehittää innovaatioita, joiden avulla yritystoiminta pysyy mahdollisena. Yritysten tulee kantaa myös oma vastuunsa koronapandemian torjumisessa, jotta toimintaympäristö säilyy mahdollisimman hyvänä vallitsevassa tilanteessa. Tästä olen puhunut aiemmin tässä artikkelissa.

Ihmishenkien säästäminen menee mielestäni AINA taloudellisten kysymysten ohi. Oikeistolaiselle kuolleet saattavat olla pakollinen paha tilastossa, kunhan talous säilyy. Kuitenkin monelle se on pahempi menetys kuin yksikään velkakierre tai yrityksen konkurssi. Nämä asiat kannattaa muistaa myös tulevaisuudessa puoluetta valittaessa.

Koronarajoitusten noudattaminen on sekä kuluttajien että yritysten etu

Viime aikojen uutisoinnissa on voitu nähdä jo pientä nousevaa trendiä koronatartuntojen suhteen. HUS varoitteli jo kasvavista tartuntamääristä ja viimeisimpinä uutisoitiin rippikoulussa ja Kouvolan Amarillossa esiintyneistä tartunnoista, jotka altistivat useampia ihmisiä mahdolliselle tartunnalle. Emme ole vielä voiton puolella, ja jokaisella on vastuu estää viruksen leviämistä.

Lue lisää: Koronarajoitukset unohdettu baareissa täysin

Ihmisten käytöksessä on näkynyt jo pidemmän aikaa huolestuttavia trendejä. Asiantuntijat kehottavat edelleen pitämään turvavälejä ja desinfioimaan käsiään, mutta todellisuudessa tämä toteutuu heikosti. Yhä useammin itsekin kauppaan mennessäni huomaan, kuinka kukaan ei desinfioi käsiään ja jonossa voi tuntea hengityksen niskassaan. Kaupoissa kehotetaan edelleen varovaisuuteen, mutta kansalaiset eivät jostain syystä tätä neuvoa noudata tai eivät siitä välitä. Toisaalta esimerkiksi valtionyhtiö Alko saa minulta toiminnastaan kehuja, sillä useat myyjät eivät päästä seuraavaa edes maksupäätteelle, ennen kuin edelliset ovat pakanneet tavaransa. Vastakkainen esimerkki löytyy Lidleistä, joista käsidesit ovat hävinneet kokonaan.

Sama asia on näkynyt yökerhoissa, baareissa ja ravintoloissa viimeisen parin viikon aikana. Aukioloaikojen ja asiakasmäärien rajoitusten poistaminen ovat käytännössä johtaneet siihen, että ihmiset ovat pitkän tauon jälkeen päätyneet jälleen viihteelle ja ovat täysin unohtaneet turvavälit ja hygienian. Baareihin astutaan sisään puhdistamatta käsiä, monessa paikassa jonotetaan vierekkäin tuntemattomien kanssa tiskille ja tanssilattiat täyttyvät toisilleen tuntemattomista ihmisistä.

Silloin kun kuluttaja ei ymmärrä ottaa tarvittavia varotoimenpiteitä, tulisi yritysten kantaa tässä kohtaa yhteiskunnallinen vastuunsa. Ravintoloiden ei tulisi välttämättä ottaa täydellä kapasiteetilla asiakkaita sisään. Jonotus yökerhoissa ja muissa tulisi olla ohjattua, ja viestintää pitäisi ylläpitää esimerkiksi kuulutuksin – muistakaa turvavälit ja hygienia. Nykyisellään näistä ei ole monessa paikassa tietoakaan, vaikka monella ovella, pöydällä ja tiskillä on ohjeet ja kehotukset hoitaa hygieniaa ja muistaa turvavälit. Jos konkretiaa ei ole ja mainontakin on tasoa ”palaamme normaaliin”, niin tilanne lähtee pian eskaloitumaan muun Euroopan tapaan ja palaamme takaisin tiukkoihin rajoituksiin. Aiempikin tilanne lähti liikkeelle pitkälti yökerhoista, joista etenkin pohjoisessa tuli turistien myötä viruslinkoja.

Uusi aalto ei ole kenenkään etu, joten meidän kuluttajien ja etenkin yritysten vastuulla on pitää huoli siitä, ettei uusi aalto ole yhtä paha kuin ensimmäinen.

Ei liene yhdenkään yrityksen etu, että liikkeet joutuisivat olemaan jälleen useamman kuukauden kiinni, eihän?

EU-jäsenyys tarjoaa Suomelle taloudellisen ja turvallisuuspoliittisen selkänojan

Blogit. Viime viikkoina Suomessa on puhututtanut paljon EU:n elvytyspaketti, jossa Suomi joutuu nettomaksajan rooliin. Keskustelu on kuitenkin turhan paljon polarisoitunut pelkän rahasumman ympärille ja populistien huudot köyhien etelävaltioiden rahoittamisesta ovat peittäneet alleen syyt Suomen maksamalle summalle, minkä lisäksi EU-jäsenyyden hyödyistä ei ole keskusteltu tarpeeksi.

Suomi joutuu maksamaan elvytysrahastoon vuoteen 2058 mennessä 6,6 miljardia, saaden samalla takaisin 3,2 miljardia euroa. Näin ollen Suomen osuus rahastosta on 3,4 miljardia tappiollinen. Tämä on luonnollinen lopputulos muutenkin, sillä Suomi on yksi EU:n varakkaimpia maita ja muutenkin nettomaksajan roolissa unionissa. Toisaalta Sanna Marin onnistui neuvottelemaan Suomelle edullisemman paketin kuin aiemmin oli tarkoituksena, joten siinä mielessä neuvottelutuloksia voidaan pitää onnistuneina. Tukipaketin tarkoitus on muutenkin elvyttää koronan runtelemaa unionin taloutta, mikä on myös Suomen etu, sillä Suomi tarvitsee sekä vientiä että tuontia EU-alueella.

Unioniin kuuluminen on Suomelle taloudellisesti merkittävä asia. Unionin vapaakauppasopimusten avulla Suomi pystyy viemään ja tuomaan haluamiaan tuotteita paljon halvemmalla, kuin ilman unionia olisi mahdollista. Samalla myös kansainvälisille yrityksille on houkuttelevampaa toimia Suomen maaperällä, sillä kriiseistään huolimatta euro luo vakaat toimintaedellytykset yrityksille ja takaa jatkuvuutta toiminnalle sekä helposti arvioitavat tulo- ja menoerät. Näistä asioista voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta se ei ole tämän kirjoituksen ydin.

Euroopan unionin jäsenyys on Suomelle taloudellisesti tärkeä asia, mutta unioni on kauppakumppanina tärkeä myös itäiselle naapurimaa Venäjälle. Nykyajan globaalissa kapitalistisessa maailmassa kaupankäyntiä ja kauppasuhteita harjoitetaan lähes kaikkien valtioiden kesken, ja EU onkin BKT:lla mitattuna maailman suurin talousalue. Länsinaapuri Venäjälle EU on yksi keskeisimpiä kauppakumppaneita, Ukrainan kriisin pakotteista huolimatta.

Turvallisuuspoliittisesti mietittynä EU-jäsenyys on Suomelle kriittisen tärkeä. Tilanne itänaapurissa on muuttunut viime vuosien aikana entistä murheellisemmaksi länsimaisen demokratian kannalta, ja käytännössä viime viikkojen lakimuutokset ovat sinetöineet presidentti Vladimir Putinille itsevaltiaan aseman yli vuosikymmeneksi. Venäjän geopoliittisella agendalla on epävirallisesti ainakin ollut laajentaa vaikutusvaltaa länteen sekä entisen Neuvostoliiton alueelle.

Suomi, Baltian maat ja Ukraina ovat olleet Euroopan maista ne kenties läheisimmät ja nationalistisen ideologian kannalta tärkeimmät kohteet. Ukrainan kriisin alettua vuonna 2014 Venäjä kohtasi EU:lta kovia pakotteita, mutta loppujen lopuksi kaupankäyntiä ei kokonaan voitu lopettaa, sillä Venäjä pystyi propagandallaan osittain jättämään epäselväksi sen, ketkä kävivät sotaa Itä-Ukrainassa. Venäjän kannalta Ukraina on tärkeä valtio sen takia, että siellä asuu suurehko venäjänkielinen vähemmistö, mutta myös sen takia, että maassa on muun muassa suurehkot öljyvarannot. Venäjän saamat haitat olivat todennäköisesti siis pienemmät kuin siitä saadut hyödyt.

Tästä päästään suoraan EU:n tuomiin hyötyihin. Ukraina ei ollut osa EU:ta eikä NATO:n jäsen, joten Venäjän toiminnoista ei voitu suoraan rangaista, eikä toisaalta suurempaa sotaa yksikään länsimaa olisi halunnut Euroopan alueelle. Vastaavasti Venäjän intresseissä olevat Baltian maat ja Suomi ovat EU:n jäseniä, joten jonkinlainen vastaava epäselvä ”sisällissota” tai muu johtaisi täysin eri skaalassa oleviin pakotteisiin ja mahdollisesti vastatoimiin sekä Unionissa että YK:ssa. Venäjä diskonttaa tässä kohtaa vahvasti tulevaisuuteen, sillä näiden maiden sisäiseen rauhaan koskeminen sotilaallisesti johtaisi valtaviin tulonmenetyksiin, mikä vastaavasti voisi jopa propagandan täyttämällä Venäjällä johtaa suurempiin talousongelmiin ja sisäisiin levottomuuksiin. Tästä syystä EU-jäsenyys suojaa näitä entisen Neuvostoliiton lähipiirissä olleita maita.

Suomen kohdalla maamme luonnonvaroista voisi saadakin jotain tuloja, mutta toisaalta, metsät ja pohjoisen malmit eivät olisi riittävä kompensaatio EU:lta tuleviin sanktioihin nähden. Vaikka Suomen armeija tuskin kestäisikään isänmaallisesta sotilaspropagandasta huolimatta montaakaan viikkoa, niin minkäänlaisen sodan aloittaminen EU-jäsenmaata kohtaan voisi laukaista sellaisen ketjureaktion globaalisti, jollaista Venäjä ei missään nimessä halua. Nykymaailmassa globaali kapitalismi, vaikkakin se aiheuttaa valtavasti epätasa-arvoisuutta, suojelee kuitenkin kansalaisia sotilaallisilta uhkilta paremmin kuin yksikään ydinohjus tai valtava armeija. Unionilla yhtenäistä armeijaa ei ole, mutta se ei sitä tarvitsekaan.

Tämän takia Suomen tulee pysyä EU:ssa. Taloudelliset ja geopoliittiset hyödyt ovat vain liian suuria luovutettaviksi. Ilman EU:ta Suomen itsenäisyyden menetys on vain yhden itäisen oikun päässä.

Asepalveluksen epätasa-arvoisuus on räikeä epäkohta yhteiskunnassa

Talvisodan hengelle -patsas Tampereella. Kuva: Santeri Kärki

Suomi on maailman mittakaavassa yksi tasa-arvoisimpia maita. Meillä on jo melko vapaa ilmapiiri eri seksuaalivähemmistöjen itseilmaisuille, naisilla on vähintään yhtäläiset oikeudet miesten kanssa, ja kielellisistä ja kulttuurillisista vähemmistöistä pidetään huolta. 

Suurin ongelma tasa-arvokeskustelun uskottavuudelle on kuitenkin räikein epäkohta, mitä koko valtiosta löytyy, eli miesten pakollinen asepalvelus. Jokainen yli 18-vuotta täyttänyt mies joutuu armeijan käymään, ellei ole jotain fyysistä tai henkistä vammaa tai jos henkilö on ahvenanmaalainen tai jehovan todistaja. Tämä sulkee täysin naissukupuolen ulos asepalveluksesta, toki hekin sinne vapaaehtoisesti saavat mennä. Viimeisimmässä saapumiserässä olikin hulppeat 500 naista.

YK:n ihmisoikeuksien yleisjulistus kieltää syrjimisen mm. sukupuolen, uskonnollisen vakaumuksen ja etnisen taustan perusteella, mutta silti Suomen perustuslakiin on kirjattu pykälä vain miehille pakollisesta asevelvollisuudesta.

Maanpuolustusvelvollisuus taas koskee myös naisia, mutta tähän velvollisuuteen päädytään vasta mahdollisessa sotatilanteessa.

Patriarkaatin viimeinen linnake?

Armeija on erittäin miesvaltainen instituutio, joka on jostain kumman syystä lähes koko kansan hyväksymä. Toki taustalla on ajatuksia sodasta ja oman maan puolustuksesta, mutta armeijan legitimointiin käytetyt argumentit ovat usein kuin suoraan 1800-luvulta tai 1900-luvun alusta. Silloin tasa-arvo pesi vain ideana harvojen hullujen päässä, mutta nykyaikana feminismin vapautettua naiset tasa-arvosta on tullut Suomessakin itsestäänselvyys. Silti meillä on yksi tällainen räikeä epäkohta, joka sortaa vähän alle 50 % kansalaisista.

Suurin tekijä tässä on vanhat, maskuliiniset arvot. Toisin kuin naisemansipaatiossa, armeijainstituution muutoksessa halu ei lähde sukupuolesta itsestään. Moni ”vanhan koulukunnan” mies pitää armeijaa edelleen paikkana, jossa pojista tehdään miehiä, ja armeijan käymättömät miehet ovat ”mikkihiiriä”. Miettikää, jos samaa sanottaisiin naisista, jotka eivät synnytä lapsia! Maskuliiniset arvot näkyvät vahvasti yli sukupolvien kulttuurissamme, sillä armeija on ”miesten paikka”, jossa naisilla ei ole sijaa eivätkä he pärjäisi siellä.

Toinen vahva tekijä räikeän epätasa-arvon ylläpitämiselle on yksinkertaisesti se, että upseerit ja armeijan leivissä palkkansa saavat tekijät kokevat tarpeelliseksi ylläpitää järjestelmää erilaisen propagandan ja toisaalta mutu-puheiden kautta. Korostetaan aina, kuinka maanpuolustus vaatii miehiä, miten naiset eivät pärjää tai miten kulurakenne muuttuisi kestämättömäksi, jos tilannetta muutettaisiin. Omat työpaikat ja toisaalta myös vaikutusvalta halutaan säilyttää, ja siihen pyritään luomalla uusia uhkakuvia sekä hiljentämällä vastapuolen ehdotukset. Tämän lisäksi sodasta hyötyvät osapuolet, kuten juuri palkkansa saavat upseerit tai vaikkapa asevalmistajat, haluavat luoda kuvaa sodasta ”isänmaallisena”, vaikka todellisuudessa sodassa on kyse jonkun sellaisen etujen ajamisesta, joka ei ole itse rintamalla mukana, vaan istuu jossain turvallisessa paikassa tekemässä voittoa.

Tosiasiassahan armeijalla ei luultavasti olisi mitään väliä sodassa, sillä kuolunuhreja ja tragediaa tulee joka tapauksessa valtavasti, ennen kuin joudutaan antautumaan. Mikäli tuntematon vihollinen hyökkäisi, nykyisten teknologisten innovaatioiden, kuten automaattisten dronejen käyttö, tekee sodasta vastustajalle lyhyen ja aiheuttaa kotimaalle suuren uhrimäärän. Ja täysin turhan takia.

Yksi piikki tasa-arvo-ongelmasta on pakko antaa myös feministiselle liikkeelle. Liike ajaa hienosti lasten, naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemaa, mutta huolimatta alkuperäisestä tasa-arvoisesta ajattelusta miehet on unohdettu täysin tämän ongelman kohdalla. Siinä missä mediassa nostetaan kohu vaikkapa väärin perustein palkatusta yliopisto-opettajasta tai jonkun huolimattomasti lausumasta vanhoja arvoja korostavasta lauseesta, armeijan patriarkaalisia rakenteita ylläpitävästä asemasta ei jakseta kiinnostua. Kenties tämä menee osittain hedonistisen ”minulle parempi näin” -ajattelun piikkiin – eiväthän miehetkään halunneet aikanaan luopua ylivallastaan poliittisella kentällä.

Muutos kohti tasa-arvoa tulisi ottaa mahdollisimman pian joko luomalla palkka-armeija, tekemällä armeija vapaaehtoiseksi tai asettamalla kaikki yli 18-vuotiaat samalle viivalle sukupuolesta riippumatta. Nykyinen järjestelmä sorsii järkyttävästi miehiä, jotka yleensä menettävät vuoden elämästään lähes turhaan ja joskus toisenkin, sillä armeijassa harvoin on aikaa tai energiaa hankkia vaikkapa opiskelupaikkaa. Samalla jos mietitään mahdollista sotaa konseptina, nykyjärjestelmä suorastaan huutaa sitä, että miesten henki on paljon vähemmän arvokkaampi kuin naisen, vaikka se ei millään järjellä sitä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa voi olla.

Loppuun vielä: Mietitäänpä kääntäen. Mitä sinä tekisit, jos naiset määrättäisiin pakolliseen asepalvelukseen ja miehet saisivat rauhassa suorittaa opintojaan tai tehdä töitä ilman palveluspakkoa? Tai jos sota tulisi ja naiset olisivat eturintamalla? Ei kuulosta tasa-arvoiselta.

Tasa-arvon kannalta on siis vielä yksi suuri este ylittämättä. Samalla ei kuitenkaan tule unohtaa pienempiä epäkohtia, joihin puuttuminen on vähintään yhtä tärkeää. 

Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää saada muutettua

Ilmastonmuutos on aihe, joka aiheuttaa paljon tunteita ja keskustelua tällä hetkellä sekä kansallisella että globaalilla tasolla. Suurin osa tutkijoista ovat sitä mieltä, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama, ja sen hidastaminen on meidän vastuullamme.

Ilmastontutkijat ovat jopa nostaneet ennustettaan ilmaston lämpenemisestä tulevaisuudessa, ja pahimmillaan parinkaan asteen nousu ei vielä riitä. Se johtaisi väistämättä ekokatastrofeihin, taloudellisiin kriiseihin ja todennäköisesti laajamittaiseen sotaan ihmisten taistellessa elintilasta. Silti denialisteja riittää paljon.

Jatka lukemista ”Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää saada muutettua”

Prahan kevät 1968 ja Ukrainan kriisi 2010-luvulla

Kylmän sodan aikaan 1960-luvulla lännessä oli paljon levottomuuksia, muun muassa radikaalien liikkeiden nousun takia. Samalla myös itäisellä, Neuvostoliiton vaikutuksen alaisella piirillä oli erinäistä muutosliikettä havaittavissa. Tsekkoslovakiassa muutokset johtivat erilaisiin reformeihin ja lopulta myös Neuvostoliiton interventioon alueella.

Artikkeli on julkaistu alun alkaen 30.1.2019.

Tšekkoslovakia oli melko kehittynyt valtio teollisesti ennen toista maailmansotaa ja sen päätymistä itäblokkiin 1940-luvun lopulla. Maan talouden kehitys oli hidasta ja se polki paikallaan 1960-luvun alussa, kun Neuvostoliiton säädelty ja kankea talouden koneisto ei sallinut maan teollisuuden kasvua resurssien kannalta optimaalisella tavalla. Taustalla olivat lähinnä Neuvostoliiton painotukset Tšekkoslovakian kannalta väärille teollisuuden aloille. Maassa suunniteltiinkin presidentti Antonin Novotnyn johdolla talouden reformi vuonna 1965 (reformi hyväksyttiin vuonna 1966, toimeenpano 1967), minkä myötä kansa alkoi vähitellen vaatia myös poliittisia muutoksia. Uudistukset tosin johtivat monenlaiseen vastustukseen niin Kommunistisen puolueen sisällä kuin myös muualla maassa, minkä myötä Novotnyn paikan presidenttinä otti lopulta Ludvik Svoboda.

Huhtikuussa 1968 Slovakian kommunistisen puolueen johtaja Alexander Dubcek julkaisi uudistusmielisen ohjelmansa, joka sisälsi muun muassa lehdistön oikeuksien laajentamisen, laajemman sananvapauden ja vapaamman liikkuvuuden. Ajatusten taustalla oli kuitenkin virallisesti sosialismi, sillä uudistuksia perusteltiin sillä, että yläluokasta vapautumisen lisäksi yksilöillä tulee olla myös muita vapauksia, joiden myötä ihmiset eivät ole enää sidoksissa luokkaan. Uudistuksilla ei haluttu hyökätä varsinaisesti Neuvostoliiton periaatteita vastaan – moni poliitikko joutui täten varomaan sanojaan kannattaessaan uudistuksia – vaan tarkoitus oli lähinnä osoittaa, että jotkin kommunismin periaatteista olivat aikansa eläneitä. Uudistuksilla pyrittiin myös poliittisten puheiden mukaan pääsemään niskanpäälle kamppailussa kapitalismia vastaan.

Alun perin reformien tarkoitus oli edetä hitaasti ja niiden oli tarkoitus olla sosialistisen puolueen valvonnassa. Tämä ei kuitenkaan täysin toteutunut, sillä ajalle tyypilliset radikaalit liikkeet omaksuivat ajatukset nopeasti ja pääsivät ajamaan niitä eteenpäin osittain hallitsemattomasti. Sananvapaus ja etenkin sensuurin katoaminen (virallisesti heinäkuun lopussa) antoivat näille uusille toimijoille mahdollisuuden päästä ääneen ilman rangaistuksia. Ennen sensuurin poistamista kaikki lehdistön toiminta oli avointa vain niille, jotka olivat ”oikeassa” eli puhuivat Neuvostoliiton parhaaksi katsomalla tavalla, nyt tilanne oli avoimempi ja mielipidekenttä laajeni.

Avoimempi kenttä mahdollisti myös opposition äänen saamisen kuuluviin, mikä herätti osaltaan kommunistisen puolueen huolen siitä, tapahtuisiko reformi tosiaan vain heidän valvovan silmänsä alaisuudessa. Näiden huolten lisäksi oppositio sai myös mahdollisuuden kritisoida hallituksen toimintaa. Siihen ei kuitenkaan puututtu, sillä reformeja haluttiin todellisesti ajaa eteenpäin. Lisäksi monet poliittiset toimijat kiistelivät pitkään siitä, mikä on oikea talouden toimintamuoto. Osa halusi enemmän sosialistista talouspolitiikkaa, toisaalta uudistusmieliset olivat vahvasti sosialismin ja kapitalismin sekoituksen kannalla.

Neuvostoliiton reaktio

Samalla kun politiikan uudistuminen johti uudenlaiseen keskusteluun maan sisällä, syntyi myös osalle toimijoille huoli siitä, miten kommunismin käy, mikäli uudistukset leviävät entistä laajemmalle. Neuvostoliiton sisällä oli erilaisia reaktioita Tšekkoslovakian tapahtumiin. Muun muassa Unkarissa uudistuksia seurattiin mielenkiinnolla ja niitä jopa kannatettiin osittain. Maaliskuun lopussa vuonna 1968 pidetyssä Varsovan liiton tapaamisessa Tšekkoslovakian suunnittelemat reformit asetettiin useiden kysymysten alaisuuteen, mutta niille ei varsinaisesti tehty mitään, sillä konkreettista evidenssiä muun muassa Neuvostoliitosta irtaantumiselle ei ollut. Huoli Tšekkoslovakian ajautumisesta demokratian tielle oli tosin olemassa.

Heinäkuussa 1968 Neuvostoliitto yritti pysäyttää tai ainakin rajoittaa uudistusten syntymistä. Tämän saavuttamiseksi käytiin keskusteluja valtioiden välillä Slovakian alueella. Neuvotteluissa Dubcek vakuutteli maan pysyvän uskollisena Neuvostoliitolle, eikä se yrittäisi tehdä minkäänlaista vallankumousta. Neuvottelujen myötä Neuvostoliitto taipui eräänlaiseen kompromissiin ja suostui vetämään joukkojaan pois Tšekkoslovakiasta. Tämä vaati sen, että maa suostui kitkemään anti-sosiaalisia taipumuksia, lupautui olemaan uskollinen Varsovan liitolle ja suostui estämään demokraattisten puolueiden nousua. Samalla lehdistön toiminta tuli ottaa jälleen tiukempaan valvontaa. Neuvostoliiton armeija vetäytyikin Tšekkoslovakiasta Bratislavan konferenssin jälkeen elokuussa 1968, kun Tšekkoslovakia suostui toteuttamaan edellä esitetyt vaatimukset.

Syyskuussa 1968 Neuvostoliiton kärsivällisyys oli kuitenkin lopussa. Uudistusten kitkeminen ei ollut tarpeeksi vahvaa ja anti-sosialististen voimien leviäminen oli jatkunut. Samalla pelättiin myös uudistusten leviävän muihin itä-blokin maihin. Tämän takia Neuvostoliitto päätti Varsovan liiton avulla miehittää Tsekin. Tälle miehitykselle annettiin jälkikäteen oikeutus Neuvostoliiton median kautta, kun se julkaisi keksittyjä avunpyyntöjä, jotka olivat muka tulleet Tšekkoslovakian valtion johtajilta. Tähän pyyntöön vastaaminen taas perustui Neuvostoliiton alueiden keskinäiseen ystävyys- ja avunantosopimukseen, joten tämän myötä joukkojen siirtyminen alueelle ”avunannon” takia oli myös virallisesti oikeutettua ja noudatti sopimuksia. Taustalla vaikutti myös Breznevin oppi, jonka mukaan Neuvostoliitolla on oikeus puuttua niiden maiden sisäiseen tilanteeseen, jotka ovat luisumassa kohti kapitalismia.

Miehitys oli nopeasti ohi. Se alkoi 20.8.1968 yöllä ja päättyi jo seuraavana päivänä. Noin 200.000 sotilaan joukko siirtyi maahan ja otti sen haltuunsa. Valtaus päättyi jo 21.8 aamulla. Konfliktissa kuoli arviolta 72 slovakkia ja Tsekkiä, minkä lisäksi lähes 500 sai vakavia vammoja. Valtaus sujui pääosin rauhallisissa merkeissä, sillä armeija ei vastustellut ja Dubcek kielsi vastarinnan. Vastarinta oli hajanaista ja tapahtui lähinnä ääriaineksen toimesta. Osa vastarinnasta oli myös lähinnä tuen osoittamista Svobodalle ja Dubcekille, muun muassa osa kylistä vaihtoi nimekseen Dubcek hämätäkseen neuvostojoukkoja.

No alt text provided for this image

Kansalaiset vastustivat Varsovan liiton joukkoja. Kuva: Reijo Nikkilä, Public domain, via Wikimedia Commons

Invaasio johti useisiin protesteihin niin Tšekkoslovakiassa kuin muissakin maissa. Tšekkoslovakiassa järjestettiin väkivallattomia mielenosoituksia, minkä lisäksi maahan tulleille sotilaille tehtiin vaikeaksi löytää kaupunkeja piilottamalla tiekyltit. Vastustuksen kiihtyessä myös Neuvostoliitto joutui hieman taipumaan ja päästi Dubcekin vapaaksi ja antoi tämän jopa toteuttaa nimellisesti reformeja pienemmässä mittakaavassa. Tosin 1969 hänet erotettiin toimestaan ja sijoitettiin vähemmän merkittäviin tehtäviin. Romaniassa Varsovan liiton toiminnat lytättiin täysin ja Albania vetäytyi Varsovan liitosta, sillä sen mielestä hyökkäys oli sosialistista imperialismia. Suomessa tapahtumat johtivat poliittiseen myllerrykseen ja muun muassa SKP jakautui sisäisesti kahtia niihin, jotka kannattivat ja niihin, jotka vastustivat Neuvostoliiton aktia. Tosin Suomessa tapahtumiin otettiin vähän kantaa julkisesti johtuen Paasikiven-Kekkosen linjasta, jonka mukaan Suomen tuli säilyttää hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliittoon. Täten tuomitsevat lauseet olisivat voineet heikentää maan suhteita itään. Suurin osa läntisistä maista paheksui toimintaa välittömästi sen alettua, mutta mitään konkreettisia toimia ei laitettu alulle Tšekkoslovakian auttamiseksi.

Syksyllä 1968 Tsekkoslovakian johto joutui allekirjoittamaan niin sanotun Moskovan sopimuksen. Tämän sopimuksen myötä Varsovan liiton joukot saivat luvan jäädä maahan, minkä lisäksi johto pääsi vapaaksi Moskovasta ja sai palata takaisin Prahaan. Samalla maassa alettiin toteuttaa ”normalisoivaa” politiikkaa, mikä käytännössä tarkoitti jo suoritettujen reformien alasajoa ja paluuta vanhaan järjestykseen. Esimerkiksi jo syyskuussa 1968 syntyi laki median sensuurista. Marraskuussa maan hallitus kielsi mediaa esittämästä negatiivista kantaa Neuvostoliiton tekemään valtaukseen. Kaikki eivät tätä ohjetta noudattaneet ja muun muassa ”Reporter”-lehden julkaisu kiellettiin kuukaudeksi. Maaliskuussa 1969 täyteenpantiin täydellinen sensuuri maahan, mikä taas tarkoitti sitä, että normalisaation peruuntuminen tehtiin toistaiseksi mahdottomaksi. Reformien palautuksen jälkeen ainoa näkyvä muutos oli jonkinlainen uusi kulttuurinen kahtiajako kahteen erilliseen alueeseen, Slovakiaan ja Tsekkiin.

Ukrainan tilanne ja Prahan kevät – mitä samaa niissä on?

Edellä oli lyhyt kuvaus tapahtumista Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian välillä 1968. Vaikka Neuvostoliittoa ei fyysisesti enää ole olemassakaan, on siitä kuitenkin jäljellä vielä jonkinlainen ajatus. Esimerkiksi monessa mediassa Putinin toiminnan on tulkittu olevan verrattavissa Neuvostoliiton ajan toimintaan. Putinin on katsottu jopa haluavan palauttaa itselleen suuren Neuvostoliiton ja sen kunnian.

Ukrainan tapahtumissa on jotain samaa kuin Prahan keväässä. Venäjän etupiiriin kuuluva maa haluaa siirtyä entistä lähemmäs länttä. Se kävi jopa pari kuukautta sitten neuvotteluja EU:iin liittymisestä. Venäjän ideologiaan ei sovi, että sen etupiiriin kuuluva maa olisi osa länttä. Ukrainassa asuu kuitenkin Krimin alueella paljon venäläisiä, joten se on kokenut tehtäväkseen suojella heitä ja heidän etujaan. YYA:n kaltaista mandaattia toimille ei ole, mutta tällä kertaa oikeutus tulee siitä, että he ”tarvitsevat apua”, kuten Tšekkoslovakiankin kansalaiset aikanaan.

Ukrainassa on myös pyritty ajamaan poliittisia reformeja. Kansalaiset ovat osoittaneet mieltään kaduilla ja vaatineet todellista demokratiaa. Kansa ei halua, että presidentti valitaan laittomasti vaaleilla, joissa on todellisuudessa vain yksi ehdokas, kenellä on mahdollisuus voittaa. Demokratia tarjoaisi myös aidon mahdollisuuden kansalaisyhteiskunnan toiminnalle. Tällä hetkellä sitä mahdollisuutta ei ole Ukrainassa, kuten ei ollut Tšekkoslovakiassakaan.

Muutoshalu antaa siis mandaatin Venäjälle toimia. Omaan etupiiriin kuuluva alue ei voi lipsua idän blokista. Täten se sai lähettää sinne tankit ilman kenenkään lupaa. Myös länsimaiden toiminta vaikuttaa täsmälleen samalta kuin 1968, sillä ne tyytyvät tällä hetkellä lähinnä vain paheksumaan Venäjän toimintaa. Mitään konkreettista apua ei vaikuttaisi olevan tulossa, vain paheksuntaa ja erilaisia ”taloudellisia pakotteita”, joita ei välttämättä edes toteuteta, koska Venäjä on liian tärkeä kauppakumppani monelle nykyisessä globaalissa maailmassa.

Loppukriisin seuraaminen tuleekin olemaan mielenkiintoista. Voi olla, että orastava kansannousu tukahdutetaan ja tilanne muuttuu entiseksi. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että länsi ei ole toimimassa Venäjällä. Historia saattaa siis jopa toistaa itseään.

Lue myös: Jalkapallon avulla vahvistetaan diktaattorien valtaa.

Lähteet:

Ello (toim.), Paul (1968). Control Committee of the Communist Party of Czechoslovakia, ”Action Plan of the Communist Party of Czechoslovakia (Prague, April 1968)” in Dubcek’s Blueprint for Freedom: His original documents leading to the invasion of Czechoslovakia. William Kimber & Co.

Leppänen, Veli Pekka (1999): Kivääri vai äänestyslippu: Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970. Edita, Helsinki.

Williams, Kieran (1997): The Prague Spring and its Aftermath: Czechoslovak Politics, 1968–1970. Cambridge University Press.

Miksi duunarit vihaavat AY-liikettä, vaikka se puolustaa heitä?

Suomessa vallitsee tällä hetkellä työmarkkinoiden osalta jännittynyt ilmapiiri, kun postin lakossa ei ole vieläkään saatu sovintoa aikaan. Kamppailu heijastaa muutenkin suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta työehtojen pitävyyden suhteen.

Posti haluaisi siirtää lajittelijansa PAU:n sopimuksesta Medialiiton sopimuksen alaisuuteen, mikä laskisi työntekijöiden ennestään matalia palkkoja arviolta jopa 30-50 %. Tämä taas johtaisi siihen, että moni joutuisi tekemään todennäköisesti jopa kahta työtä tai nostamaan palkkansa päälle tukia. Tämä ei ammattiliitoille kelpaa, ja siitä syystä jopa 10 000 postin työntekijää on lakossa. Tänään lakot ovat levinneet laajemmalle muun muassa kuljetusalalle ja satamiin, ja tulevina päivinä lakkojen leviämisen vaara muillekin aloille kasvaa entisestään.

Nyt pääsemmekin sitten otsikon aiheeseen. Sosiaalisessa mediassa keskustelua seuranneena ihmettelen suuresti ihmisten empatiakyvyttömyyttä ja ay-vastaisuutta. Lakko nähdään monin paikoin AY-liikkeen syynä, ja he vain ajavat omia etujaan ja pyrkivät pilaamaan muiden elämää, kun esimerkiksi bussit eivät kulje tai kaljat uhkaavat loppua kaupasta. Moni kuitenkin unohtaa parikin tärkeää asiaa tässä keskustelussa.

Ensinnäkin, on olemassa myös vastapuoli, eli työnantajajärjestöt, jotka myös itsekkäästi ajavat omaa etuaan eli tässä tapauksessa palkkojen leikkaamista (leikkausvaikutukset siirtynevät suoraan bonuksiin ja muihin johtoportaan etuihin). Toisekseen, ihmiset eivät tunnu käsittävän, että kyseessä ei ole postin työntekijöiden itsekkyys tai yksittäinen tapaus – vastaavanlaista shoppailua on harrastettu enenevissä määrin muillakin aloilla, ja jos valtio-omisteinen yhtiö sallisi tämmöisen, ilmiö varmasti leviäisi entisestään muillekin aloille.

Somekansalaiset ja varmaankaan muutkaan ay-liikkeestä valittavat eivät ymmärrä, että tässä puolustetaan myös heidän etujaan. Mikäli täältä voidaan leikata noin radikaalisti palkkoja, miksi ei myös muilla aloilla tehtäisi samaa? Se voi olla, että pian ay-liikettä haukkunut duunari joutuu itse samanlaiseen tilanteeseen, missä hänen työehtosopimus siirretään toiselle liitolle, ja kohta ennen 20e/tunti tienannut henkilö tienaakin enää keskimäärin 11e/tunti, tehden kuitenkin yhtä pitkiä päiviä. Yleensä nämä asiat ymmärretään, kun on liian myöhäistä, eli sitten kun se sattuu omalle kohdalle.

Media on paljon demonisoinut ay-liikettä ja ylistänyt työnantajia, ja se näkyy kansan yleisessä asenteessa ay-liikettä kohtaan. Historiallinen jatkumo on samalla unohdettu lahjakkaasti, sillä ilman ay-liikettä elettäisiin luultavasti oikeistolaisessa utopiassa, jossa työntekijät tekevät 14 tunnin työpäiviä parin euron tuntipalkalla ilman mitään irtisanomissuojaa tai mahdollisuutta vaikuttaa työn ajankohtiin. Jokainen voi vaikka lukea itse Wikipediasta tai kirjoista, missä jamassa ihmisten vapaa-aika ja oma talous olivat ennen ay-liikkeen aikaa.

Joten, seuraavan kerran kun haukut ay-liikettä, muista tarkistaa se, minkä takia ay-liike on olemassa ja ketä varten. He ajavat juuri SINUN etujasi, duunari!

Aktiivimallin poistaminen hyödyttää kaikkia

Viime aikoina mediassa on paljon puhuttu niin sanotusta aktiivimallista, jonka Juha Sipilän johtama porvarihallitus lanseerasi hallituskautensa aikana. Malli törmäsi usein perustuslakiin, mutta se saatiin lopulta runnottua väkisin läpi asiantuntijoiden varoitteluista huolimatta.

Aktiivimallissa oli kyse siitä, että työnhakija velvoitetaan hakemaan työtä ja joko käymään 18 tuntia töissä tai olemaan kursseilla vaadittu määräaika. Työksi lasketaan vain TES:n mukaan tehty työ, eli esimerkiksi naapurin ruohikon leikkaamista ei tähän aktiivisuuteen lasketa.

Aktiivimalli oli, kuten useat asiantuntijat varoittelivatkin, täysi farssi. Arvioitaessa aktiivimallin toimintaa jo väliraportissa todettiin, ettei se lisännyt työllisyyttä oikeastaan ollenkaan ja loppuraportissa tuomio oli sama. Kyseisessä mallissa pitkäaikaistyöttömille ainoa tulos oli oikeastaan vain tukien leikkaantuminen, sillä heitä ei töihin pakotteista huolimatta otettu. Lisäksi aktiivimalli heikensi näiden ihmisten toimeentuloa siten, että toimeentulotukimenot kasvoivat. Hallitus ei ymmärtänyt tai ei halunnut ymmärtää, että työpaikkoja ei yksinkertaisesti ollut tarjolla kaikille työttömille. Tähän väliin iskivät myös erilaiset kurssien järjestäjät, jotka järjestivät kursseja, joissa opetellaan vaikkapa kättelemään tai hyppäämään tuolin päältä kohti työelämää. Kurssit eivät auttaneet ketään työllistymään, mutta kurssien vetäjät tienasivat hyvät rahat humpuukilla, ja aiheuttivat lisäkuluja veronmaksajille. Lisäksi ongelmana oli se, että esimerkiksi syrjäseuduilla ei ole työtä yhtä paljoa kuin kasvukeskuksissa, ja välimatkat jonkun parin tunnin keikan takia olisivat aiheuttaneet monesti työttömille enemmän kuluja kuin tuloja

Aktiivimallin kuoppaaminen on vain yksi lukuisista toimista, joita nykyinen hallitus on joutunut tekemään edellisen hallituksen säädettyä lakeja ja asetuksia pikavauhdilla välittämättä seurauksista. Nyt työttömät pystyvät jälleen hakemaan vapaasti itselleen sopivaa työtä. Se, että aktiivimallia ei ole, ei tarkoita kuitenkaan sitä, että työtön voisi vain lojua kotona – työttömyysetuuksia voidaan edelleen leikata tarpeen vaatiessa.

Valitettavasti aktiivimalli saattoi kuitenkin aiheuttaa lisää stressiä, nöyryytystä ja velkaantumista jo valmiiksi vaikeassa asemassa oleville.

Toivottavasti hallitus pystyy toteuttamaan esimerkiksi palkkatuetun työn tekemisen lisäämisen, sillä se on paljon parempi tapa työllistää oikeasti ihmisiä kuin malli, jossa tukia vain leikataan, vaikka töitä ei ole.

%d bloggaajaa tykkää tästä: